• hymytyttö

Huihai. Aikani teidän muiden juttuja luettuani aattelin sitten itsekin tänne laittaa päiväkirjani. Katotaan jos vaikka tätä jaksaisi sitten päivitellä. Kun on vähän tapana ollu että aloitan ja unohan ja sitten lopuksi lopetan. Kenties se nyt onnistuu sitten pidemmälle kun muutenkin täällä tulee hengailtua.

Niin, tämäkin neiti on taas pitkästä aikaa koululainen. Hassua, vaikka sitä on tahtonu siitä lähtien kun kyllästyi olemaan töissä, niin jotenkin sitä silti pohtii muutaman päivän jälkeen et oliko tuo oikea päätös sittenkään, mutta olihan se. Minun laiskuus se päässä vaan kaihertaa ja sen pienen äänen kun saan suljettua pois niin kaikki hyvin. Tai no onhan ne jo nyt. Pakko myöntää et alussa vähän pohditutti aloittaa sama koulu murun kanssa mutta hyvinhän se sujuu. Ja mulle, maailman suurimmalle ujolle sen toisen tutun ja turvallisen läsnäolo siinä ihan alussa oli mitä suurin plussa. Hih, ja onhan se kiva ettei yksin tarttee aamulla nousta kouluun vaan nappaa sen toisen siitä vierestä mukaan vaan. Tuo koulu on kyllä ollu paljon enemmän mitä olin odottanu. Jotenkin mulla oli sellainen kuva että porukkaa olis ollu vähemmän ja toiminta jotenkin ei niin tuollaista mahtipontista ja nyt kun kaikki on oikeestaan ihan erilaista kuin olin ajatellu niin onhan siinä pohtimisensa. Jännä nähä sit kun se oikea ahkera opiskelu alkaa parin viikon päästä niin kuinka nopeasti se alkaa tuntuu rankalta ja tylsältä. Noh, onneks seuraavaan lomaan ei oo ihan mahottomasti aikaa :D

Muru tuossa nukkuu, taas. Se ei oikein ymmärrä sitä minun ajatusta että ei tarvi nukkua päiväunia jos menee aikaisin nukkumaan. Mullakun menee sitten yöunet pilalle jos nukun liian myöhään päikkärit, pöhhöh. Hmm.. sain muuten tänään postia että meidän paikallinen homobaari on nyt sitten laajentunu toiseen kerrokseen että viikonloppuna juhlitaan sitä sitten. Kamalasti huvittais mennä, mutta kun nyt kuitenkin on luvannu että viettäis sitä tipatonta tammikuuta niin saa nyt nähä. Hitsi vie, miten musta tuntuukin että aina kun on sopinu jotain muuta tai on muualla niin silloin tapahtuu. Mut kai se vaan menee niin. Luulisin. Hmm.. voisinkin tästä mennä ilmineeraamaan että minäkin olen olemassa ja herättää murun. Saan kyllä varmaan kärtymaakarin vastaan mutta otanpa riskin. Palaillaan.

6 kommenttia

millikan

9.1.2008 21:38

Tervetuloa bloggaajien joukkoon!

Splenetic

9.1.2008 22:31

Tervetuloa minunkin puolestani!

martin

10.1.2008 02:46

Tervetuloa!

sarita

10.1.2008 17:10

Tervetuloa, ja toivottavasti koulu sujuu hyvin!

hymytyttö

10.1.2008 21:37

Hihihih, kiitoksia vaan kovasti :)

audinkopoika

12.1.2008 14:46

Tervetuloa minunkin puolesta blokkaajien maailmaan. Nauti ja tule nautituksi, sitähän tämä blokkaajien maailma on :)