Ecris l'histoire

Kaikkea mahdollista oli tapahtunut sen jälkeen kun Jay oli Heddylle raottanut salaisuuttaan. Nyt olisi toisen kaverin vuoro tietää.

Jipen Jay oli tuntenut kolmannelta luokalta asti. He olivat ihan hyviä ystäviä, vaikka eivät niin syvällisistä asioista puhuneetkaan.
Ei Jaylla ollut tarkoituskaan Jipelle kertoa seuraavaksi. Hän oli suunnitellut, että kesällä olisi kertonut siskoillensa. Mutta erään illan jälkeen oli Jay joutunut muuttamaan suunnitelmiansa.
Sinä iltana pojat olivat Jayn kotona katselemassa elokuvaa. Jossain vaiheessa elokuvaa, Jay nousi ylös nojatuolistansa ja meni keittiöön. Takaisin tullessaan hän huomasi jotain mikä sai kylmän hien virtaamaan pitkin otsaa ja sydämen hakkaamaan tuhatta. Voi ei! Jay huusi mielessään ja meni istumaan. Hän oli unohtanut erään kuvan pöydälle. Kuvassa oli kaksi alastonta miestä. Jippe on varmaan huomannut ton. Hitto! Jay ajatteli ja oli katselevinaan elokuvaa.
Elokuvan jälkeen Jippe lähti kotiinsa. Jay jäi katsomaan kuvaa ja mietti oliko Jippe nähnyt kuvan vai ei. No, jos oli, niin tämä ei ollut kehdannut sanoa mitään asiasta.
Sinä iltana Jay päätti kertoa Jipelle lähitulevaisuudessa.

Tekstiviestin lähetettyään ja saatuaan vastauksen Jayta alkoi jännittää. Mitenkähän Jippe tulee reagoimaan asiasta?

Lauantaina, kellon lyödessä jo puolta yötä Jay seisoi tyhjän parkkipaikan reunassa ja imi tupakkaansa. Hän yritti muotoilla ajatuksensa sanoiksi. Ja ne jollain tavalla järkeviksi lauseiksi.
- Tota...mun pitäis kertoa sulle....eiih.. Sä oot ehkä...eikä.. Jay mietti kuumeisesti vuorosanojansa.

Hetken päästä auton valokeilat valaisivat jäähallin parkkipaikan. Jippe ajoi autonsa Jayn viereen ja nousi autosta. Hetken aikaa he vaihtoivat kuulumisiansa ja juttelivat autosta. Koko sen ajan Jay mietti, että milloinkohan hän voisi kertoa. Oli Otettava lisäaika.
- Mennääks käymää tos huoltiksella? Mun pitää ostaa tupakkaa. Jay sanoi.
Jippe suostui ja kohta he olivatkin huoltoaseman pihalla.

Jay sytytti tupakan, kun he olivat tulleet takaisin parkkipaikalle. Okei, nyt mä kerron. 10, 9, 8, 7... Jay laski päässään, kunnes saavutti nollan ja hän aukaisi suunsa. Vaan sanoja ei tullut. Hän yritti uudestaan ja lopulta sai suustansa sanat.
- Tota, mun pitäis kertoa sulle jotain. Sä oot ehkä jo arvannutkin. Tai sit et.
- Joo, mä ehkä tiedän.
- Niin, mä oon homo.
- Joo, mä tiesin sen.
- Onks se sust ihan ok?
- Joo. Tai siis normaaliahan se on.

Jippe ja Jay keskustelivat vielä hetken ja lopulta päättivät lähteä nukkumaan. Olihan kello jo 2 yöllä.
Jaylla oli taas helpottunut olo sydämmellään. Hänen ei tarvitsisi enään piilottaa itseään kaappiin ystävänsä seurassa.

Pieni tarina, siitä miten eräs ihminen raotti kaapin oveaan...

nimet muutettu
"Jay istui autossa. Oli talvi ja loppiainen. Ulkona oli kylmä ja lunta sateli hiljalleen.
- No, se on menoa nyt. Jay ajatteli ääneen ja katseli kun hänen ystävänsä käveli auton luokse.
Jay oli aikaisemmin sanonut ystävättärelleen, Heddylle, että hänellä olisi kerrottavaa. Ja se saattaisi pahimmassa tapauksessa päättää ystävyyden.
Heddy tosin oli luvannut, että oli asia mikä tahansa niin ystävyys säilyy. Se oli rohkaisevaa kuultavaa Jayn mielestä, mutta silti häntä pelotti kertoa. Vaan kerrottava oli. Hän tunsi sen oikeaksi. Toisen oli hyvä tietää asioita ja muutenkin hyvän ystävyyssuhteen perustana oli rehellisyys. Oli asiassa toinenkin puoli. Se, että Jay halusi olla edes jossain elää itsenään. Muuallakin kuin kotonaan neljän seinän sisällä.
Ei tarvitsisi valehdella koko aikaa, että joo, ei mul vielä oo muijaa...

Ystävät suuntasivat kohti rantaa. Olikohan tämä nyt ihan viisasta, Jay ajatteli kun he astuivat ulos autosta. Rannassa tuuli sai pakkasen tuntumaan kovemmalta.
Heddy oli rupatellut niitä näitä koko matkan ajan, muuta hiljeni, kun he saapuivat rantaan. Kaiketi antaakseen Jaylle suun vuoron. Mutta tämäpä olikin hiljaa. Jopa niin pitkään, että tilanne oli jo kiusallisen hiljainen.
- Niin, siis mä muistutan, että oli se asiasi mikä tahansa niin ei se muuta meiän ystävyyttä mihinkään suuntaan. Heddy sanoi lopulta rikkoen hiljaisuuden.
Jaylta pääsi syvä huokaisu. Sitten hän veti syvään henkeään ja katsoi Heddyä hetken.
- Tota, mitä jos mä sanoisin olevani, homo? Jay katseli pellolle jonka reunaan he olivat kävelleet.
Oli hetken hiljaista, jonka aikana Jay kääntyi Heddyn puoleen.
Heddyltä pääsi pieni helpottuneelta kuulostanut naurun poikanen.
- Eihän se mitään muuta. Kuten jo sanoin. Itse asiassa must on kivaa, et mä tunnen nyt jonkun homon. Heddy sanoi ja nauroi.
Lopulta he halasivat pitkään siinä pimeässä pellon reunassa. Jayn silmäkulmasta valui kyynel poskelle.
- Mua pelotti tosi paljon kertoa sulle. Ku en tiennyt miten ottaisit sen. Ja meiän ystävyys merkitsee mulle tosi paljon. Jay sanoi ja pyyhkäisi kyyneleen poskeltaan.

Loppu ilta menikin siinä, että Heddy kyseli jotain hätäisiä kysymyksiään, mitä mieleen juolahti ja Jay yritti vastata niihin parhaansa mukaan. Tosin kummatkin olivat vielä niin sekaisin koko tilanteesta, että Jay päätti päästää Heddyn sulattelemaan asiaa.

<MOI, TUUTKO ULOS, MUL OLIS ASIAA> Jay näpytteli kännykkäänsä viestiä ja lopulta etsi valikosta oikean nimen ja lähetti sen.
Oli kulunut päälle vuosi, siitä kun Jay oli elämänsä muutoskohdan partaalla. Vuosi sitten hän uskalsi kertoa ensimmäiselle ihmiselle olevansa homo. Ja nyt oli toisen henkilön vuoro...... >>> jatkuu...

Viime viikonlopulla, lauantaina kerroin. Toinen minulle läheinen ihminen tietää nyt. Jännitti, mutta sain kakaistua ulos. Ja heti helpotti.
On se kumma juttu. Ihan kun olisi kivi tipahtanut sydämmeltä ja olo olisi tullut paljon kevyemmäksi ja helpommaksi.
Saan vihdoin olla mitä olen!

Jänistin... Suunnittelin pitkään kertovani eräälle kaverilleni itsestäni. Kun hetki oli otollinen, jänistin. Sydän hakkasi tuhatta ja avasin suuni vain sanoja ei kuulunut.
Nyt olen miettinyt, että miten kertoisin sen. Millä sanoilla aloitan ja mitä ylipäätään sanon hänelle.
Paukautanko totuuden suoraan silmiin vai kerronko hieman kaarrellen ja annan ystäväni itse tajuta asia. Annoin aikarajaksi itselleni tämän viikon loppuun.

Hommaa on hankaloittanut nyt kaverini kiireet. Hänellä ei ole aikaa ollut. Vai olisikohan syynä kartteleminen. Sen verran selkeät merkit olen jättänyt, että uskon hänen epäilevän. Ja tuossa männä päivänä ilmoitin hänelle, että minulla olisi kerrottavaa.
Olisiko hän tajunnut helposti laskemalla 1+1 yhteen. Ja nyt sitten keksinyt itselleen kiireitä. Jotta ei tarvitsi katsoa totuutta silmiin.
"Sitä mitä ei kuule, ei ole" sanonta kuuluu.

No joka tapauksessa vaikka henki menisi, kerron hänelle. Vaikka sitten tekstiviestillä.
Toivottavasti huomenna lauantaina häneltä löytyisi aikaa, että saan sanottua asiani. Ja tälläkertaa sitten kerron. Varmasti.