Jänistin... Suunnittelin pitkään kertovani eräälle kaverilleni itsestäni. Kun hetki oli otollinen, jänistin. Sydän hakkasi tuhatta ja avasin suuni vain sanoja ei kuulunut.
Nyt olen miettinyt, että miten kertoisin sen. Millä sanoilla aloitan ja mitä ylipäätään sanon hänelle.
Paukautanko totuuden suoraan silmiin vai kerronko hieman kaarrellen ja annan ystäväni itse tajuta asia. Annoin aikarajaksi itselleni tämän viikon loppuun.
Hommaa on hankaloittanut nyt kaverini kiireet. Hänellä ei ole aikaa ollut. Vai olisikohan syynä kartteleminen. Sen verran selkeät merkit olen jättänyt, että uskon hänen epäilevän. Ja tuossa männä päivänä ilmoitin hänelle, että minulla olisi kerrottavaa.
Olisiko hän tajunnut helposti laskemalla 1+1 yhteen. Ja nyt sitten keksinyt itselleen kiireitä. Jotta ei tarvitsi katsoa totuutta silmiin.
"Sitä mitä ei kuule, ei ole" sanonta kuuluu.
No joka tapauksessa vaikka henki menisi, kerron hänelle. Vaikka sitten tekstiviestillä.
Toivottavasti huomenna lauantaina häneltä löytyisi aikaa, että saan sanottua asiani. Ja tälläkertaa sitten kerron. Varmasti.
