Suomessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnattuja lehtiä on tehty 1960-luvulta lähtien. Vuodesta 1985 on myös radioaalloilla kuultu säännöllisesti sateenkaarevia ohjelmia. Yksi syy glbti-mediakentän syntymiselle on ollut se, että aivan viime vuosiin asti ns. valtamedia ei ole noteerannut tyydyttävästi vähemmistöjä koskettavia asioita, vähemmistöjen näkökulmasta puhumattakaan.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana sateenkaarikansaa koskettavaa tiedonvälitystä on koskettanut sama murros kuin muutakin mediaa. Median kuluttaminen siirtyy paperista sähköiseen suuntaan ja etenkin nettiin. Ns. perinteiseen mediaan tottunut on myös kohdannut sen, että perinteinen yksisuuntainen tiedonvälitys on muuttunut ja yhä muuttumassa monisuuntaisemmaksi ja myös hetkessä kiinniolevammaksi. Monisuuntaisuuteen liittyy etenkin netissä yhteisöllisyys.
NHL (Normihomolehti)
Kesäkuussa 2010 perustettu Voima-kustannus oy:n kustantama julkaisu kertoo nettisivuillaan olevansa heteroystävällinen homolehti. Sitä jaetaan ilmaiseksi telineistä Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Lehden voi myös tilata kotiin. Vuonna 2010 NHL ilmestyy neljästi.
NHL-lehden ensimmäisen numeron sisältö porautui erilaisiin kulttuurisiin ilmiöihin "queer"-käsitteen ympärillä. Julkaisutahti ei salli kovin tiukkaa kiinnioloa ajankohtaisissa aiheissa, mutta tämän asemesta se pystyy pureutumaan erilaisiin ajattomampiin ilmiöihin ja tarkastelemaan pitkäaikaisempia trendejä.
NHL on tällä hetkellä Suomen ainoa painetussa muodossa merkittävässä mittakaavassa säännöllisesti ilmestyvä glbti-julkaisu. Lehteä voi ajatella seuraajaksi kesällä 2009 toimintansa keskeyttäneelle Voltti-lehdelle. Voltti taas syntyi vuoden 2008 alussa kun entinen Setan julkaisema Z-lehti (vuoteen 1995 Seta-lehti) vaihtoi nimensä samassa myllerryksessä kuin Seta luopui kokonaan oman lehden julkaisemisesta ja lehteä varten perustettiin oma yksityinen kustannusyhtiö. Seta-lehden historia ulottuu vuoteen 1975, Setan toiminnan alkuaikoihin.
http://www.normihomolehti.fi
FinnQueer
Vuosituhannen alussa avattu pitkän linjan ihmisoikeus- ja glbti-aktivisti Olli Stålströmin luotsaama FinnQueer kertoo olevansa radikaali suomalainen verkkoaikakauskirja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta ja syrjintäideologioita (seksismi, rasismi, fundamentalismi, heteroseksismi) vastaan. Verkkojulkaisu on käytännössä laaja suomenkielinen tietopaketti kaikenlaisesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevasta tutkimuksesta, aktivismista, näiden historiasta ja monista muista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvistä asioista. Artikkelit ovat pitkiä ja huolellisesti valmisteltuja. Uusien artikkelien julkaisutahti on niiden syntyprosessinkin vuoksi melko hidas.
http://www.finnqueer.net
Radio Kimmoliisa - Helsinki Gay Radio
Kimmoliisa - Helsinki Gay Radio on radio-ohjelma, joka lähetetään kerran viikossa Helsingissä taajuudella 100,3 MHz KSL-radion taajuudella. Kesän ajan lähetyksissä on tauko. Toimintaa pyörittää muutamien henkilöiden suuruinen radioryhmä. Kimmoliisassa kuullaan mm. menovinkkejä, haastatteluita, lista, erilaisia näkökulmia ja paljon muuta mielenkiintoista.
Kimmoliisan edeltäjiä olivat Radio HeSeta, Radio Seta, Toinen Linja ja vuonna 1985 Radio Cityssä järjestöohjelmana aloittanut Puskaradio.
Verkkosivuilla on lisäksi laaja äänikirjasto erilaista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevaa äänimateriaalia.
http://kimmoliisa.net
kummakerho.net
Kummakerho.net määrittelee itsensä queer-aiheiseksi verkkolehdeksi. Perustajansa mukaan se seuraa anarkistista tiedonvälitysperinnettä, jossa on tarkoitus luoda tila keskustelulle sen sijaan että toimitettaisiin äänitorven virkaa. Kummakerhon tai kummakerhossa ei ole tarkoitus luoda mitään kantaa, vaan antaa erilaisille näkökulmille mahdollisuus tulla kuulluksi julkisesti ja tasavertaisesti.
http://www.kummakerho.net
SQS-lehti
SQS-lehti onSuomen Queer-tutkimuksen Seuran julkaisema kolmikielinen (suomi, ruotsi, englanti) referee-periaatteella toimiva tieteellinen open access -verkkojulkaisu. Lehti on viimeksi ilmestynyt vuonna 2008. Queer-tutkimuksen Seura puolestaan tutkii kriittisesti sukupuolta ja seksuaalisuutta, esimerkiksi lesbo-, homo-, trans- ja bi-seksuaalisuutta sekä heteronormatiivisuutta ja heteroseksuaalisuutta.
http://sqshome.wordpress.com
QLife
QLife kertoo julkaisevansa tietoa glbt-matkailijan näkökulmasta ja toimivansa koko Suomen matkailun tarkkailijana ja tiedottajana pinkistä vinkkelistä. Verkkosivuilla on tietoa queer/gay-ystävällisistä palveluista ja tapahtumista. Lisäksi sivuilla julkaistaan matkailu-teemaisia uutisa ja artikkeleja.
http://www.qlife.fi/
ranneliike.net ja lepakkolaakso.net
Ranneliike.net ja lepakkolaakso.net ovat Sateenkaariyhteisöt ry:n ylläpitämiä verkkopalveluja erityisesti homoille ja lesboille, mutta esillä olevat aiheet ja käyttäjät edustavat laajemminkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Sivustoilla julkaistaan uutisia, kolumneja, artikkeleita ja muita kirjoituksia glbti-näkökulmasta. Sateenkaariystävällisten palveluiden oppaan ja menovinkkien ohella on erilaisia tietopankkeja. Lisäksi yhteisöominaisuuksina on keskutelufoorumi ja käyttäjien blogit. Ranneliike.net syntyi vuonna 2001 ja lepakkolaakso vuonna 2003. Molempien sivustojen sisältö on pääsääntöisesti yhteistä. Toiminta perustuu tekijöiden vapaaehtoiseen työpanokseen.
http://ranneliike.net
http://lepakkolaakso.net
Muita medioita
Näiden lisäksi Suomessa toimii erilaisia yhteisöpalveluja ja pariutumistyökaluja. Käytännössä kaikilla glbti-järjestöillä on myös omat kotisivut, joista osalla on myös säännöllistä sisällöntuotantoa. Osalla yhdistyksistä on myös painettuja/kopioituja jäsenjulkaisuja, joissa on tiedotteiden ohella toimitettua sisältöä.
Yhteisösivustot ja pariutumispalvelut:
http://ranneliike.net/teema/internet_ja_seksuaalivahemmistot?cid=51#deitit
Glbt-järjestöjen ja -yhdistysten kotisivut:
http://ranneliike.net/palveluopas?haku=kategoria&c=1
Mikäli tästä artikkelista mielestäsi puuttuu jokin toimija, eikä sitä löydy yhteisösivulta tai se ei ole järjestön sivu, niin viestittele kirjoittajalle. Mitään ei ole jätetty pois "sensuurin" vuoksi, vaan puutteita saattaa olla, koska uusia syntyy ja toisia katoaa nykyisin melkoisella tahdilla.