Priscilla, aavikon kuningatar

  • Artikkeli
  • Arviot ja esittelyt
  • Mami Dearest / intstagram dearest.mami
  • 2
Priscilla-näytelmä on esillä Helsingin kaupunginteatterin mainostauluissa

Helsingin kaupunginteatterin syysohjelmistossa aloittaa draamakomedia Priscilla, joka on täynnä musiikkia ja yllätyksellisiä tilanteita. Näytelmän on ohjannut mm. Kinky Bootsin aiemmin ohjannut Samuel Harjanne. Näytelmän lähtökohtana on monelle tuttu samanniminen australialainen elokuva vuodelta 1994 sekä Stephen Elliotin ja Allan Scottin musikaali Priscilla, aavikon kuningatar vuodelta 2006.

Kolme drag-tähteä Adam (Niki Rautén) Bernadette (Clarissa Jäärni) ja Tick (Lauri Mikkola) lähtevät Priscilla-nimisellä bussilla Australian aavikon halki keikalle. Erilaiset persoonallisuudet aiheuttavat monenalaisia yllättäviä tilanteita. Helsingin kaupunginteatterin versio haluaa tuoda iloa tähän hetkeen - viihdyttää ja kiihdyttää. Musikaali on silmä- ja korvakarkkia alkukohtauksesta loppuun asti. Drag-esitykset ja lähes 30 laulua ovat tämän musikaalin suola. Eeva Kontu tekee loistavaa työtä kapellimestarina. Puhumattakaan niin sanotuista taustalaulajista: Johanna Försti, Maria Lund ja Jennie Storbacka ovat musikaalilaulajina vertaansa vailla. Jo näiden diivojen takia tämä musikaali kannattaa tulla kokemaan.

Visuaalisesti Priscilla on upea. Pukusuunnittelu, lavastus ja naamiointi on pieteetillä tehty. Samoin ohjaajan rooli teoksessa näkyy: koko ensemble työskentelee hienosti yhteen, ja jokaisesta lavalla olevasta on kaivettu piilotetutkin lahjat esiin. Musiikkikohtauksissa on välillä hauskan surrealistista menoa.

Näinä aikoina ymmärrettävästi draama on jätetty sivuun, ja musikaali Priscilla keskittyy viihdyttämään. Silti esimerkiksi isän ja pojan ensikohtaaminen lavalla osoittaa, että ohjaaja Samuel Harjanteesta on moneksi. Ensi-illassa pojan roolia esittänyt Iivari Luomala sulatti yleisön sydämet.

Osa lauluista on käännetty suomeksi silloin kun se on juonen kannalta oleelista. Se varmaan jakaa mielipiteitä. Tina Turnerin klassikko What’s love got to do with it kuullaan nyt suomeksi: Ei siihen tarvita rakkautta. Sitä kuitenkin tarvitaan tähän maailmaan, ja sitä on tässä musikaalissa runsain mitoin.

Tätä musikaalia ei kannata missata.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

2 kommenttia

Vinkkinä, että näytökset ovat menneet hyvin kaupaksi. Kannattaa siis pitää kiirettä, jos aikoo saada kohtuulliset paikat. Omat liput hankimme jo kauan sitten kun tästä esityksestä alettiin julkisuudessa puhua.
Vahva suositus. Näimme esityksen pian ensi-illan jälkeen.

Tarina on sinällään tuttu elokuvan monta kertaa nähtyäni. Näyttämötoteutusta tuli verrattua useasti elokuvan tarinaan, mikä oli jossakin määrin haitta. Siis siihen mitä oli otettu mukaan ja mitä jätetty pois mahdottomina toteuttaa teatterin keinoin. Elokuvalla on paljon enemmän liikkumavaraa tässä suhteessa.

Näyttämöllepano ja puvustus olivat aivan omaa luokkaansa, kuten tämän musikaalin edeltäjässäkin, Kinky Bootsissa. Näyttelijöiden suoritukset olivat kaikin puolin upeita. Nykymaailmassa vaaditaan näyttelijältä monilahjakkuutta. Se näkyy näissä tuotannoissa.

Taustalla on valtava koneisto teatteriesitysta pyörittämässä. Siitä kuulin ennakkoon tarinoita muutamassa radio-ohjelmassa. Näytöksessämme sattui pieni vahinko. Erään keskeisen näyttelijän mikrofoni sanoi sopimuksen irti lauseen puolivälissä. Esirippu laskeutui välittömästi ja rauhallinen musiikki alkoi kuulua ja tiedotus teknisestä ongelmasta, sekä kehotuksen pysyä rauhallisesti paikoillaan.

Noin 15 minuutin kuluttua esirippu nousi ja esitys jatkui niin, että aloitettiin kohtauksen alusta, jossa keskeytys sattui. Hämmästelin, kuinka sujuvasti kaikki hoitui.

Hyvän tunnelman koin esitystä katsoessani, vaikka tarina oli jo kovin tuttu.