Marraskuuussa 2019 ilmestyivät kirjana Setan kristillisen piirin Malkuksen alkuaikojen vetäjän Ritva Kurjen päiväkirjat. Ne kuvaavat värikkäästi Ritva Kurjen lapsuutta ja nuoruutta ja kirkon suhtautumista kristittyihin homoihin ja lesboihin. Ritva Kurki oli yhteiskunnallinen vaikuttaja.
Lapsuuden ja nuoruuden päiväkirjat
Kirjan alkuosassa on Ritva Kurjen elämäkertaa lapsuuden ja nuoruuden ajalta. Lapsuus sijoittui 1940-luvulle, nuoruus 1950-luvulle. Hän koki uskonnollisen herätyksen 19-vuotiaana.
Ritva syntyi Antreassa Karjalassa talvisodan syttymisen jälkeisenä päivänä 1939. Evakkoon lähdettiin äidin ja siskojen kanssa, kun Ritva eli Riikka oli kymmenen päivän ikäinen. Toisen kerran evakkoon jouduttiin, kun hän oli nelivuotias.
Antreasta monet evakkoperheet päätyivät valtakunnallisen suunnitelman mukaan Hämeeseen, Hämeenlinnan, Riihimäen ja Lopen seuduille. Heille järjestettiin aluksi tilapäisasunnot mm. maalaistalojen ulkorakennuksiin. Sodan jälkeen heitä asutettiin tiloille, jotka oli lohkottu suuremmista maatiloista. Oma talo rakennettiin nopeasti ja maat pantiin viljelykuntoon. Eri puolilla Suomea siirtolaisiin suhtauduttiin hieman karsastaen, mutta ennakkoluulot hävisivät, kun kansakoulussa lapset ystävystyivät toisiinsa ja vanhemmatkin oppivat tuntemaan toinen toisiaan.
Ritvan eli Riikan isä oli maanviljelijä ja evankelinen saarnaaja. Isä oli etäinen ja hän oli paljon saarnamatkoilla. Koti oli hyvin uskonnollinen. Tila sijaitsi Pirkanmaalla eikä se ollut aivan pieni, koska oli useita lehmiä, hevosia, pässi, lampaita ja kanoja. Oli metsää ja peltoa. Kirkonkylään oli kolme kilometriä. Siellä oli kauppa ja koulu ja sinne mentiin hevosella, suksilla tai kävellen. Linja-auto kulki neljä kertaa päivässä.
Sisaruksia oli viisi, Riikka oli toiseksi nuorin. Ikäjärjestyksessä: Teppo, Tuula, Aira, Riikka ja Raimo. Heidän talossaan asui vielä kaksi tätiä ja setä. Oli hyvin tavallista, että suvussa oli naimattomiksi jääneitä isän tai äidin sisaruksia. Siihen aikaan naimattomuus oli poikkeavaa ja naimaton usein joutui asumaan muiden ”nurkissa”. Yhteiskunta ei arvostanut ”sinkkuja”. Perheetön oli ”arvoton”, perheellinen ”arvokas”. Jotkut näistä naimattomista varmaan olivat syvimmiltään homoja tai lesboja.
Jo viisivuotiaana Riikka tunsi ihastusta toiseen tyttöön. Se jäi hänen omaksi salaisuudekseen.
Riikka kävi kansakoulua 1940-luvulla. Kouluun kuljettiin metsäistä tietä. Sitten seurasi keskikoulu, jota jatkui vuoteen 1956 saakka. Keskikouluaikana, noin 12-vuotiaana hän salaa ihastui saman luokan oppilaaseen, Hilkkaan, joka yleensä oli ryhmän keskipisteenä hauskoine puheineen ja tempauksineen. Riikasta tuntui hyvältä päästä lähelle ihastumisensa kohdetta. Kotonakin hän jaksoi paremmin, kun ajatteli Hilkkaa. Hilkalle hän ei voinut kertoa mitään tunteistaan. Pitkät kesät olivat vaikeita, kun hän ei nähnyt Hilkkaa. Rakastumisesta ei voinut kertoa kenellekään. Vain tallissa hän voi puhua asiasta Polle-hevoselle. Päiväkirjassaan hän kuvaili tunteitaan: ilojaan ja pettymyksiään.
Välillä suhde Hilkkaan oli lämpimämpi, mutta se joutui koetukselle, kun Hilkka toimi omapäisesti, vastoin vanhempien ohjeita. Riikan ihastuminen Hilkkaan kesti kolme vuotta. Sitten Hilkka erosi koulusta.
Varmaan moni homo- tai lesbonuori joutui tuohon aikaan toteuttamaan rakkauttaan mielikuvissaan. Oli vaikea osallistua koulun sosiaaliseen toimintaan, kun oli vaarana homoseksuaalisuuden paljastuminen. Kun muut menivät Valion baariin tyttöjä tapaamaan, homonuori joutui etsimään muunlaista tekemistä ja haaveilemaan.
Rippikoululeirillä asuttiin yhdessä ja yritettiin luoda tiivis yhteishenki. Suuria ongelmia Riikalle tuli, kun oli aika rukoilla ja tunnustaa julkisesti uskonsa. Joillakin rippikoululeireillä joutui tunnustamaan syntejään vielä 1960-luvulla. Riikka kieltäytyi. Päiväkirjalleen hän kertoo, ettei voi tunnustaa sellaista, mistä ei itsekään ole varma.
Riikka oli partiossa oman vartion ohjaajana. Siellä hän ystävystyi Maijaan. Kesä kului maatalon töissä. Oli lypsettävä lehmät, kerittävä lampaat, ohjastettava hevoset.
Kun koulu alkoi, hän vietti paljon vapaa-aikaa Maijan kanssa. Suhde Maijaan kesti kaksi vuotta ja muuttui hyvin intensiiviseksi ja läheiseksi. Muut alkoivat jo panna merkille ”pariskunnan” läheisyyden. Äiti varoitteli, ettei seuroissa sopinut istua liian lähellä toista tyttöä. Joku voisi vaikka luulla.
Keskikoulu päättyi vuonna 1956, kun Kekkosesta tuli presidentti. Maija ja Riikka, molemmat, hakeutuivat kansanopistoon ja saivat siellä yhteisen 2-hengen huoneen. Lomillakin oltiin yhdessä ja toisinaan vietettin öitä yhdessä. Maijan äiti vahingossa näki tyttöjen suutelevan ja se merkitsi myrskypilviä heidän yhteiselämäänsä. Vanhemmat yrittivät erottaa heitä toisistaan.
Kansanopistoaikana pojat alkoivat hyöriä tyttöjen ympärillä ja syntyi pikku romansseja. Maijan äiti toimitti Maijan loma-ajaksi töihin toiselle paikkakunnalle lähelle uutta poikaystävää. Vanhemmat tyrkyttivät täysillä heteroseksuaalisia elämänihanteita.
Kansanopiston jälkeen Riikka pääsi ammattiin valmistavaan oppilaitokseen. Hän yritti keskittyä vain opiskeluun, mutta kuvioihin ilmestyi uusi nuori nainen Saara. Saara oli aikaisemmin seurustellut Eilan kanssa. Suhde jäi lyhyeksi, kun Saara seuraavana ihastui Niinaan. Riikka merkitsi päiväkirjaansa, että ”Saara on kristillisen hurskas kaamea peto”. Kuvioissa oli vielä Ville, joka yritti ystävyyttä Riikkaan. Riikka tunsi Villeen sympatiaa, mutta hän joutui tunnustamaan, että hän ei pysty rakastamaan poikaa; tunteet puuttuvat. Ville meni psykiatrille kysymään neuvoa. Psykiatrin vastaus oli: ”No naisilla on useinkin oikkunsa”.
Ollaan kristillisessä opistossa. Parisuhteita on joka suuntaan ja ne loppuvat ja alkavat. Kun homo- ja lesbohistoriaa kirjoitetaan, kirjallisia dokumentteja on tarjolla hyvin vähän ajalta ennen järjestöjen perustamista (1960-luvun loppua), mutta osa nuorista eli vilkkaasti kaikensuuntaista seksuaalisuuttaan. Julkisuuteen sitä tietoa ei koskaan tihkunut.
Riikan opiskelu kesti kolme vuotta.
Aikuiselämää
Vuodet kuluivat työelämässä ja vapaa-aikana ystävien ja harrastusten parissa. Elettiin 1960-lukua. Eräällä työmatkalla 1968 Riikka eli Ritva tapasi naisen, josta tuli hänen elämänkumppaninsa. He olivat jo aikuisia ihmisiä, ja parisuhde vakiinnutti elämää.
Kerran kaapista löytyi nuoruuden rakastetun Maijan kirje. Ritva kirjoitti kirjeen ja Maija vastasi. Yhdessä todettiin, että nyt aikuisuudessa ei enää kaivata kuohuvia kokemuksia. Silti Riikka (Ritva) tuntui Maijan parhaalta ystävältä.
Päiväkirjoissaan Ritva Kurki käsittelee laajasti yhteiskunnassa käytyä keskustelua homoseksuaaalisuudesta. Keskustelu alkoi laajasti 1970-luvulla. Homoseksuaalien kristillisessä piirissä oltiin näköalapaikalla, kun kutsuttiin vieraiksi eri näkemyksiä edustavia ihmisiä ja kuunneltiin heidän mielipiteitään. Erityisesti lehtikirjoittelussa ja seminaareissa nähtiin ja kuultiin paljon armottomia, homoseksuaaleja halveksivia puheenvuoroja, mutta oli myös puolustajia.
Yksi aihe päiväkirjoissa on suhde sisaruksiin. Se ei ollut ongelmatonta. Pidettiin etäisyyttä naispariin ja puheyhteys oli vähäinen. Myös työelämässä törmättiin homoseksuaalisuuskysymykseen. Voiko julkisuudessa esiintyvä homo tai lesbo työntekijänä vahingoittaa työnantajan intressejä.
Kun Ritva ja Lisa muuttivat vuonna 1984 Helsingistä Vihtiin, törmättiin pian seurakuntaelämän arkeen. Ritva ja Lisa erosivat kirkosta. 1990-luvun homoliittokeskusteluissa kirkko esiintyi jarruttelijana. Minkäänlaista homoparien rekisteröintiä ei haluttu. Se näkyi myös Vihdissä.
Kristillinen piiri
Seta perustettiin 1974 ja Ritva ja hänen kumppaninsa Lisa olivat sinne yhteydessä. Homoseksuaaleista alkoi kuulua julkisuudessa. Oli lehtiartikkeleita ja joitakin tv-haastatteluita.
Helsingin Vanhan kirkon seurakunnan nuoriso-ohjaajan Seppo Kivistön erottaminen homoseksuaalisuuden vuoksi oli julkisuudessa vuonna 1974. Kivistö sai tukea setalaisilta ja Vanhan kirkon puistossa oli ensimmäinen homo- ja lesbomielenosoitus kesällä 1974. Seppo Kivistö yritti organisoida ensimmäistä homoseksuaalien kristillistä keskusteluryhmää, mutta sen toiminta laimeni pian.
Ritva ja hänen kumppaninsa Lisa hakeutuivat Setan toimintaan, ja Ritva oli ainakin puhelinpäivystyksessä vastaajana. He kävivät Järvenpään seurakuntaopistolla seminaarissa, jonka ohjelmassa oli ilta setalaisten kanssa. Siellä puhuttiin monista kiperistä asioista, mm. yhdessä elämisestä, synnillisyydestä ja homoseksuaalien suhteesta lapsiin.
Yhdessä pohdittin myös, voisiko kristillisen piirin aloittaa uudelleen. Setan hallitus hyväksyi sen lokakuussa 1980. Ensimmäinen kokoontuminen oli 28.11.1980. Se onnnistui yli odostusten. Seuraava kokoontuminen12.12.1980 oli jo sekavampi. Setan toimistossa valmisteltiin uutta Seta-lehteä ja häly oli kova. Iltapäivällä oli tullut pommiuhkaus. Nyt illalla kesken kristillisen piirin kokoontumisen, puhelin soi jälleen ja tuli toinen pommiuhkaus.
Kristillisessä piirissä vieraili jatkuvasti hyviä puhujia, mm. rovasti Erkki Niinivaara, pastori Jaakko Kuusinen ja apulaisprofessori Martti Lindqvist. Erityisesti rovasti Erkki Niinivaara rohkaisi Ritvaa ja Lisaa käynnistämään toimintaa sateenkaariväen hyväksi.
Kristillinen piiri kävi toukokuussa 1981 Tukholmassa ruotsalaisen kristillisen ryhmän vieraana. Samoihin aikoihin Setan lähetystö kävi arkkipiispa Mikko Juvan luona. Kyseltiin, mitä kirkko voisi tehdä, ettei siellä vainottaisi tätä kansanryhmää. 1980-luvun alkupuolella arkkipiispa Juva kävi Setan keskusteluillassa, jossa aiheena olivat homoseksuaalisten lasten vanhemmat. Juva sivusi aihetta Kotilieden kolumneissaan ja myöhemmin kirjassaan ”Aika ajatella, aika uskoa” (1985).
Helsingissä Vapautuspäivillä (”pride”) olivat 1980-luvun alussa ”ensimmäiset pride-kulkueet” ja siellä mukana marssivat Setan kristillisen ryhmän kolme aktiivia. Ilta-Sanomissa oli kaksi kuvaa marssista. Toisessa näkyivät nämä kolme ihmistä ja heidän kylttinsä.
Lehdistössä oli juttuja Setasta ja kristillisen piirin vetäjää haastateltiin. Seuraavina vuosina oli lisää juttuja ja haastatteluita.
Merkittävä yksityiskohta oli 22-sivuinen vihkonen ”Raamattu ja homoseksuaalisuus”. Se oli alun perin englantilaisen The christian gay movementin julkaisu. Setassa siihen ei suhtauduttu innostuneesti, joten kristillinen piiri julkaisi sen omissa nimissään vuonna 1982. Sitä lähetettiin seurakuntiin satamäärin.
Kristillinen ryhmä etsi itselleen nimeä ja nimeksi tuli: Malkus. Ryhmän vetäjä Ritva kertoo päiväkirjoissaan, miten hän saa jatkuvasti yhteydenottoja henkisessä ahdingossa olevilta nuorilta ja vanhemmiltakin ihmisiltä. Raamattu, kirkon jyrkkä linja ja vaatimus parantumisesta johti homoseksuaaliset ihmiset suuriin ongelmiin. Malkus oli hyvin tarpeellinen kanava hädän lievittämiseen.
Kristillisessä ryhmässä käytiin keskustelua toimintatavoista. Eikö Malkus voisi olla ”kasvuryhmä”, jossa kokoonnutaan keskinäisen kasvamisen merkeissä. Ryhmässä on hyvä olla eikä välittetä siitä, mitä ulkopuolella puhutaan. Nyt kuitenkin koko ajan teemana on se, mitä pahaa homoseksuaaleista taas on kerrottu. Tikulla tongitaan ja kytätään negatiivisia lausuntoja homoista ja lesboista. Ryhmän vetäjänä Ritva sanoi, että ryhmä on n. 10-15 henkeä, mutta tämän piirin ulkopuolella negatiiviset lausunnot haavoittavat ja musertavat kymmenittäin ihmisiä. Sen takia toimitaan myös ulospäin ja reagoidaan.
Ritva veti kristillistä piiriä viisi vuotta. Sitten muut jatkoivat. Maailma muuttui nopeasti. Kun 1980-luvun alussa kristillisen piirin kokoontumisesta yritettiin laittaa maksullinen ilmoitus Kirkko ja Kaupunki -lehteen, lehden toimitusneuvosto ei sitä hyväksynyt. Nyt, vuonna 1986 Kirkko ja Kaupunki -lehti teki jutun Arista, kristillisen piirin uudesta vetäjästä.
Vuonna 1987 uusi Raamatun käännös oli ajankohtainen ja Malkuksessa oli vieraana käännöskomitean sihteeri Aarne Toivanen. Hän kertoi uusista termeistä sanojen ’miehimys’ ja ’hekumoitsija’ tilalle. Ehdotukset olivat ’poikarakkauden harjoittaja’ ja miesten makaaja’. Vuoden 1992 Raamatun käännöksessä käytetään yhtä sanaa: ’miesten kanssa makaava mies’.
Jumalanpalvelukset homoseksuaalisille ihmisille.
Vuoden 1982 vapautuspäivien ajalle yritettiin järjestää sateenkaarimessua. Tiedustelu meni neljälle kirkkoherralle. Kaikki tarjosivat ”ei-oota”. Selitykset kuulostivat selittelyltä. Kuitenkin hanke omasta jumalanpalveluksesta jäi itämään ja vuonna 1983 puhuttiin jo konkreettisemmin. Oli siinä monenlaista kiihkoilua. Kuka saa jakaa ehtoollista ja kuinka ylipäätään on mahdollista järjestää homoille ja lesboille jumalanpalvelus.
Jumalanpalvelus pidettiin 13.2.1983 Tuomiokirkon kryptassa. Osanottajia oli 170, vaikka lehtimainoksista olikin pyyhitty pois sana homoseksuaaleille. Helsingin Sanomien Minne-mennä-palstalla samana aamuna sana oli mukana. Se oli Suomen ensimmäinen sateenkaarimessu.
Seuraava sateenkaarimessu oli Jyväskylän kirkkkopäivien yhteydessä kesällä. Se pidettiin avoimen taivaan alla yliopistomäellä. Paikalla oli noin 50 ihmistä.
Sukulaiset
Monen homoseksuaalisen ihmisen ongelmana olivat sukulaiset. Esim. homomiehet siihen aikaan usein kertoivat, etteivät he käy vanhempiaan tapaamassa muulloin kuin jouluna.
Ritva sai kuulla lokakuussa 1981, että yksi hänen sisarensa oli huomannut Ritvan ja Lisan tv:n A-raportissa, joka käsitteli homoseksuaalisuutta. Se oli sukulaiselle hyvin ahdistavaa ja järkyttävää. Sukulaisuus kärsi. Ritva otti hyvin raskaasti sen, että sukulaisetkin käänsivät selkänsä. Toisaalta hän ymmärsi siskojensa hädän: mitä Raamatussa sanotaan ja miten isän käy, jos hän saa tietää.
Maan tapa taisi olla, että homoseksuaalista paria ei kutsuttu syntymäpäiville eikä lasten rippi- tai ylioppilasjuhliin. Vain lähiomaisen hautajaisista lähetettiin tieto homoseksuaaliselle suvun jäsenelle. Sinnekin oli parempi mennä yksin – ei parina. Ritvan veljenpojan rippijuhliin kutsuttiin elokuussa 1982 kaikki siskot ja veljet mutta ei Ritvaa ja Lisaa.
Veljen häiden aikaan Ritva ja Lisa olivat ”onneksi” ulkomailla.
Ilkeät puheet
Lehtien yleisöosastoilla ja seminaarien kommenttipuheenvuoroissa esitetyt mielipiteet homoseksuaalisista ihmisistä olivat toisinaan erittäin tylyjä ja armottomia. Yksi tavallisimmista väitteistä oli, että homot ja lesbot menevät himojensa mukaan. Minkä himojen, kysyy Ritva. Himoja on samalla tavalla myös heteroilla – kenellä on, kenellä ei. Seksuaalisuuden kieltäminen ja tukahduttaminen voivat aiheuttaa vääristyneitä paineita ja ylimitoitettua himoa. Homoilla ei ole sen enempää tai vähempää himoja kuin heteroilla.
Tämä vastaus sopi myös siihen tilanteeseen, kun kristilliseen piiriin tuli uusi, vanhempi mies. Hän ei ollut kiinnostunut filosofoinnista vaan hän olikin etsimässä kumppania. Olisi halunut ”kopeloida” tai ”lääppiä”. Keskustelu ”lihan himosta” sopi selkeyttämään asiaa. Mikä on kristillistä ja mikä ei? Vanhemmat homoseksuaalit ovat eläneet aikana, jolloin yhteiskunta tuomitsi ja rankaisi heitä. Heidän persoonallisuutensa ei koskaan päässyt vapaasti muotoutumaan. Seksuaalisuus ahdistettiin nurkkaan. Ritva pohtii päiväkirjassaan: Miksi uskova ihminen ei saisi toteuttaa seksuaalisuuttaan.--- Juuri hän kuuluu kristilliseen piiriin. Ei Jeesus tullut täydellisiä pelastamaan eikä terveitä parantamaan. Kristinusko on meitä varten, jotka emme pysty täyttämään ”hurskauden normeja”.
Työelämän ristiriidat
Ritva esiintyi julkisuudessa melko paljon ja se synnytti hänen työpaikallaan ongelmatilanteen. Eräässä lehtihaastattelun ensimmäisessä versiossa mainitaan Ritvan työpaikan nimi. Se pitäisi saada siitä pois. Hän kävi kysymässä asiaa esimieheltään. Tämä kertoi, että johtokunnassa on jo puhuttu Ritvan runsaista esiintymisistä julkisuudessa. Esimiehen mukaan työ ja ”tämä asia” pitäisi pitää jatkossa erillään toisistaan. Se oli shokki. Työnantaja pitää esiintymisiä työnantajaa vahingoittavina. Hätätilanteessa Ritva kertoi esimiehelleen yhteyksistä piispoihin, kirkon johtoon, Vikströmiin ja Juvaan, siis korkeita arvonimiä tueksi. Hän pyysi vielä päästä henkilökohtaisesti keskustelemaan johtoryhmän kanssa tilanteesta. Siihen asia jäi.
Seminaarit ja Järvenpään kristillinen opisto
Ritva ja Lisa kävivät monesti Järvenpäässä. Järvenpään seurakuntaopiston kampus on tunnettu kokous- ja konferenssipaikka. Yksi seminaari ansaitsee mainitsemisen. Sen teemana vuonna 1982 oli: ”Usko – tie vai tunneli”. Mukana oli paljon pappeja ja seurakuntien työntekijöitä. Teemaa voisi tehdä konkreeettisemmaksi näin: uskonnon tuhoavat vaikutukset (=tunneli).
Seminaarissa lausuttiin monta lausetta, jotka loukkasivat. Loppuvaiheessa Ritva piti puheenvuoron, jossa hän kertoi olevansa Setan kristillisestä piiristä. Hän tiivisti asioita näin:
- meitä lyödään yhä Jumalalla,
- uskonnon varjolla ihmisiä hylätään, meidät on hylätty uskonnon kautta ja sen avulla
- usein sanotaan: ”Sinua rakastetaan”, meitä ei kirkossa rakasteta. Toivoisi, että nekin, jotka julistavat homoille matkaa helvettiin, säilyttäisivät jonkinlaisen ihmisen kunnioituksen eivätkä rakentaisi homolle maanpäällistä helvettiä.
Se oli rohkea puheenvuoro, joka luultavasti avasi joidenkin ihmisten silmiä ja sydäntä.
Vuotta myöhemmin Ritva lähti seurakuntaopistolle osallistumaan diakoniaoppilaiden tutkimukseen ”Poikkeavien sielunhoito”. Lähtiessä hän toivoi, että ”poikkeavien sielunhoito” oli kuulovirhe. Ei ollut, mutta keskustelun jälkeen opiskelijat muutivat nimeksi ”Seksuaalisten vähemmistöjen sielunhoito”.
Vihti
Vuonna 1984 Ritva ja Lisa muuttivat Vihtiin. Se on rauhallista seutua ja muistuttaa mäkineen hieman Lisan synnyinmaan alppimaisemia. Pienellä paikkakunnalla on omat etunsa mutta on myös haittansa. Ihmiset tunnistetaan ja heistä aletaan puhua.
1990-luvulla keskustelu homoista ja lesboista kiihtyi, kun alettiin puuhata homoseksuaaleille rekisteröityä parisuhdetta. Kirkolta tuli kielteistä palautetta. Vihdin kirkkoherralta Pertti Sistoselta kysyttiin paikallislehtien yleisöosastossa 1993 kantaa rekisteröityyn parisuhteeseen. Kirkkoherra viittasi piispojen paimenkirjeeseen vuodelta 1983: homoseksuaalinen käyttäytyminen on luonnonvastaista, mutta ihmisarvoa ei näiltä ihmisiltä saa riistää. Kansalaisopistokin järjesti asiasta teemaillan ja kirkkoherra oli mukana.
Paikalliset lehdet julkaisivat törkyisiä mielipidekirjoituksia. Lisa pohti kylällä kulkiessaan: ”Tässä nämä homo- ja lesbosaastat nyt tulevat”. Lisan oma perhe Sveitsissä on allekirjoittanut homo- ja lesboparien rekisteröintiä koskevan adressin.
Oikeusministeri Häkämies kieltäytyi vuonna 1996 edistämästä lakiesitystä homoparien rekisteröinnistä. Selittely tuntui kovin tutulta: ”Tämä on arvokysymys”, mutta hän ei paljasta arvojaan. Asia oli voimakkaasti esillä mediassa ja haastattelupyyntöjä tuli tämän tästä.
Vihdin kirkkoherra kutsui lehtipakinassaan Ritvaa ja Lisaa itsekkäiksi ja itserakkaiksi ”puuhaihmisiksi”.
Lisaa alkoi pelottaa Vihdin ilmapiiri. Joka päivä lehdistä voi lukea raamatunlauseita kuten: ”Heitä rangaistakoon kuolemalla”.
Tv:n Suuri Homoilta puhutti viikkokausia jälkeenkin päin. Siinäkin luvattiin myös kuolemanrangaistuksia (löytyy Ylen elävästä arkistosta).
Parisuhteiden virallistaminen astui voimaan 1.3.2002. Lisa ja Ritva menivät seuraavana päivänä maistraattiin. Virallinen juhlallinen tilaisuus oli 28.3.2002. Juhlavassa kukkamaljakossa oli orkideoita. He olivat eronneet kirkosta 1988 ja 1989 mutta palasivat kirkkoon vasta vuonna 2010.
Retki Vihtiin
Tämän artikkelin kirjoittaja ja Paavo-koira tekivät retken Vihtiin syksyllä 2018. Kylällä valmistauduttiin viikonlopun kyläjuhliin. Kävimme kirkonmäellä katselemassa sodissa kuolleiden muistomerkkejä ja mahtisukujen hautakiviä. Kirkon vierellä on yksi kivi, pystytetty 2018 sisällissodan 1918 uhrien muistolle. Se on sovinnon muistomerkki - kättelevät kädet ovat sovinnon ja toivon merkkeinä. Se on yhteinen muistomerkki sisällissodan molemmille osapuolille. 100 vuotta on mennyt ja nyt on sovinnon aika.
Kysymme vanhemmalta mieheltä valkoisten ja punaisten hautamuistomerkeistä. Valkoisten muistomerkki on hautausmaalla, mutta punaisten joukkohauta on kaukana keskustasta, soratien varrella Lapikkaannummella. Sinne he jäivät, joukkohautaan – arvottomat.
Ritvan päiväkirjat loppuvat vuoteen 2010. Vähitellen hän alkoi kärsiä muistinmenetyksestä ja Lisasta tuli hänen omaishoitajansa. Ritva kuoli 12.5.2016.
Tämä artikkeli on pääasiassa koottu kirjasta: ”Totuus teki vapaaksi”, 2019.
Ritvan veljen tytär Raija Kurki toimitti kirjan. Ritva oli koonnut huomattavan kokoelman lehtileikkeitä ja arkistoinut Malkuksen materiaalia. Raija Kurki käytti hyväkseen tätä aineistoa kirjoittessaan selityksiä joihinkin Ritvan päiväkirjamerkintöihin.
Kirjan lopussa on yhteenvetoluku ”Ritva Kurki – edelläkävijä”, jonka on laatinut Jorma Hentilä.
Kirja on julkaistu ns. tarvepainatuksena. Kirjoja siis painetaan sitä mukaan kuin niitä tilataan. Kustantaja on BoD (Books on Demand), saksalainen firma, jolla on toimintaa Suomessakin, ja sama firma on painanut kirjan Saksassa. BoD myy kirjaa nettikirjakaupassaan sekä printtiversiona (14,90 + postikulut) että E-kirjana (9.90). BoD markkinoi kirjaa muille nettikirjakaupoille ja kivijalkakirjakaupoille.