Tunnettu suomenruotsalainen psykiatri, kirjailija, poliitikko ja jazzmuusikko Claes Andersson täyttää 80 vuotta 30.5.2017. Hän oli asiantuntijatukena, kun homojärjestöt aloittelivat toimintaansa 1960-70-luvuilla. Silloin tarvittiin sellaista psykiatrian asiantuntemusta, joka pystyi haastamaan aiemmat näkemykset ja auktoriteetit. Hän oli omalla tavallaan uuden ajan airut. Andersson oli mukana luomassa ilmapiiriä, joka rohkaisi homoliikkeen edelläkävijöitä. Myöhemmin hän oli mm. kansanedustaja ja kulttuuriministeri.
Olli Stålströmin arvio Claes Anderssonin elämäntyöstä
Marraskuunliike perustettiin Suomessa marraskuussa 1967 vähäosaisten auttamiseksi. Se oli Sadankomitean ohella 60-luvun tunnetuimpia ns. ”yhden asian liikkeitä”. Liikkeen tavoitteena oli kohentaa asunnottomien alkoholistien, mielisairaiden ja vankien elinolosuhteita. Marraskuulaiset vierailivat vankiloissa, järjestivät mielenosoituksia ja tapahtumia, joilla kiinnitettiin huomiota mielenterveys- ja vankeinhoidon epäkohtiin. Marraskuulaisten itsensä mukaan liike oli jatkoa työlle, joka Mathilda Wrede oli aloittanut 1880-luvulla. Liikkeen näkyviä edustajia olivat Ilkka Taipale, Claes Andersson ja Klaus Mäkelä. Loka-marraskuussa 1967 pakkasyöt olivat surmanneet Helsingissä 44 asunnotonta miestä. Marraskuun liike oli vaikuttamassa siihen, että Helsingissä avattiin niin sanottu Liekkihotelli sittemmin Lepakko-nimen saaneessa entisessä Suomen Väri- ja Vernissatehtaan varastossa Ruoholahdessa. Yömaja avasi ovensa 5. joulukuuta 1967. Claes Andersson kertoo, kuinka hän päivysti Lepakossa. Marraskuun liikkeen aktiivien mukaan liike opetti yhteiskunnan syrjäyttämisen ja tukahduttamisen mekanismeista. Se opetti myös, että moniin asioihin saattoi vaikuttaa ja muuttaa, kun ryhtyi määrätietoisesti ja optimistisesti toimimaan samanmielisten kanssa.
Claes antoi lausunnon psykiatrian erikoislääkärinä 8.2.1977 siitä, että vuonna 1971 säädetty rikoslain ns. kehottamiskielto johtui puutteelliseen informaatioon perustuvasta ennakkoluuloisesta asennoitumisesta ja siihen nojaten on voitu estää ja kriminalisoida asioiden mahdollisimman monipuolista valaisemista. Tämän takia mainittu lakipykälä tulisi poistaa rikoslaista. Saman sisältöiset lausunnot antoivat Setan kautta eduskunnalle myös psykiatrit Kivi Lydecken ja Pekka Salmimies.
Seta murtautui kansainväliseen tietoisuuteen sen ansiosta, että Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Irja Rantanen kutsui Setan Helsingissä järjestettyyn kansainvälisen itsemurhien ehkäisyjärjestön IASP:in konferenssiin Finlandia-talolla. Setan järjestämän työryhmän puheenjohtajana toimi Claes Andersson ja alustuksen piti Seta-lehden päätoimittaja Olli Stålström. Claes Anderssonin alustuksen mukaan kunkin yhteiskunnan demokratiaa voidaan mitata yhteiskunnan suhtautumisella vähemmistöihin. Suomea ei voida Anderssonin mukaan pitää johtavana maana tässä suhteessa, vaikka paljon onkin tehty ruotsinkielisen vähemmistön aseman turvaamiseksi. Anderssonin mukaan homouden rangaistavuuden poistaminen ei tuonut muutosta parempaan. Homoa pidetään vielä tänään (siis 1977). Suomessa toisen luokan kansalaisena, jolta voidaan riistää työ, asunto ja joka voidaan pakottaa ”hoitoon”. Anderssonin mukaan yhteiskunta kohdistaa homoon vielä kielteisiä ja usein sadistisia asenteita. Setan alustuksessa kerrottiin Setan tekemästä suomalaisen Psykiatria-kirjan lähdekriittisestä tutkimuksesta ja Setan neuvontatyössä saaduista kokemuksista. Tutkimuksen mukaan perinteinen psykiatrinen kuva perustuu vain potilasotoksiin, vankeihin tai rottakokeisiin ja on siksi vääristynyt ja virheellinen. Setan päivystysryhmän tulosten perusteella voidaan sanoa, että sikäli kuin homoilla esiintyy mielenterveyden häiriöitä, ne johtuvat yhteiskunnan syrjinnän paineista eikä sisäsyntyisistä tekijöistä. Homon tärkeimmät ongelmat ovat kaksoiselämän ja salaamisen aiheuttamat vaikeudet, tapaamisinstituutioiden puute sekä jokapäiväinen ja virallinen eriarvoisuus. Setan työryhmän johtopäätös oli, että huomio pitäisi siirtää homon käsittelemisestä yhteiskunnan muuttamiseen: sairausnimityksen poistaminen, sensuurilakien poistaminen, skandaalilehdistön hillitseminen ja syrjinnän poistaminen.
Vuonna 1999 saatiin seksuaalista itsemääräämisoikeutta korostava rikoslaki. Suojaikärajat yhtenäistettiin 16 vuodeksi. Kielto homoseksuaalisiin tekoihin kehottamisesta ja korotettu suojaikäraja poistettiin.
Olli Stålström
yht.tri, ihmisoikeusaktiivi
