Yleinen mielipide alkaa olla yhtä mieltä siitä, että rasismi on paha asia. Mutta miksei ns. homofobia kuulosta yhtä pahalta? Molemmissa toimivat samanlaiset ajattelumallit. Blu.fm-sivulla saksalaisaktivisti Sven Paßmann pohtii rasismin ja homofobian sukulaisuutta.
Amerikkalainen roturyrjintä ratkaisi 1900-luvulla omat ristiriitatilanteensa suosittelemalla käsitettä: ”Separate but equal” (erillään mutta yhdenvertaisena). Paikallisesti pienissä ja suurissa kaupungeissa päädyttiin siihen, että mustilla ja valkoisilla oli omat osastot busseissa ja junissa, omat vessat, omat puistonpenkit, juoma-automaatit, asuinalueet. Ihmiset pidettiin erillään ihonvärin perusteella. Paperilla rotuerottelu lopetettiin, mutta juopa ”rotujen” kesken elää yhä.
Orjuudelle saatiin hyväksyntä Raamatusta, jossa monissa kohdissa oikeutettiin orjien pitoon. Vähitellen nämä raamatun lauseet asetettiin kyseenalaisiksi. Kristillinen peruslause ”Kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi” (all men are created equal) laajeni USAssa vähitellen koskemaan myös mustia. Se oli vastareaktiota 1800-luvun tieteellisille yrityksille selittää jotkut rodut toisia huonommiksi. Näissä tutkimuksissa kehiteltiin johtopäätös: rotuerottelu ei ole syrjintää, vaan luonnollinen seuraus siitä, että ihmiset ovat erilaisia. Erottelu on sen ajattelutavan mukaan oikein.
Samaa ajattelua oli natsiaikana Saksassa ja samaa on kuultu eduskunnan puhujapöntöstä: erilaiset ihmiset – erilainen kohtelu parisuhdelaeissa. Ollaan yhdenvertaisia, mutta erilainen kohtelu on oikein.
Äärikristilliset ryhmät ovat aina löytäneet Raamatusta hyväksynnän rotuerottelulle. 1960-luvulla asiaa perusteltiin näin: Jumala on luonut rodut ja Jumalalla on kullekin rodulle oma suunnitelmansa. Ihmisen ei pidä väheksyä Jumalan suunnitelmia.Vuodelta 1959 on amerikkalaisen tuomarin antama kielteinen tuomio eriväristen avioliitosta ( http://lva.omeka.net/items/show/54 ): Vaikka Jumala loi eriväriset rodut, heidät sijoitettiin eri mantereille. Jumalan tarkoitus ei ollut sekoittaa rotuja, joten eriväristen avioliitot eivät ole sallittuja.
Nyt, Trumpin aikakaudella Ku Klux Klan on saanut uutta puhtia. Kun aikoinaan säädettiin laki, jolla kiellettiin lynkkaukset, Mississipin kuvernööri kauhisteli, että nyt on avattu portit raiskauksille, lynkkauksille, rotulevottomuuksille ja kaikenlaiselle rikollisuudelle. Etelän miehet ja Ku Klux Klan eivät tule tätä suvaitsemaan.
Fundamentaalikristityt eivät ole koskaan luopuneet perusajatuksesta; ”Erillään mutta yhdenvertaisina”. Se on heidän ajattelunsa kulmakivi. Suuret yhteen Jumalaan perustuvat uskonnot ovat aina vaatineet itselleen oikeuden määritellä mikä on normaalia ja mikä ei ole. On yksi Jumala ja hän päättää. Uskonnoissa, joissa on useita Jumalia, on myös luonteeltaan erilaisia jumalia ja he joutuvat käymään keskustelua oikeasta ja väärästä.
Synnynnäistä vai opittua
Jokainen ihmisoikeustaistelu – naisten oikeudet, rotusyrjintä, hlbtiq-ihmisten oikeudet – on aiheuttanut kirkossa kovan taistelun. Johtavana periaatteena siinä on ollut moraalinen ylemmyys, ”normaalius”, vastaan ”epänormaali”. Oli helppo unohtaa lähimmäisenrakkauden sanoma. Se johti outoihin iskulauseisiin: ”rakasta synnintekijää, mutta tuomitse hänen syntinsä”. Homoille alettiin siinä hengessä järjestää eheytymis- tai parantumiskoulutusta. Samalla on hyvin hanakasti torjuttu ajatus homoseksuaalisuudesta synnynnäisenä ominaisuutena (”todisteet eivät riitä”, ”homous on oma valinta”). Heteroiden heteroseksuaalisuutta ei ole pidetty omana valintana, vaan kuten kansa sanoo: luonto tikanpojan puuhun vetää.
Viime vuosina on nähty Ranskassa ja Saksassa suuria mielenosoituksia, joissa on vastustettu koulujen moninaisuusopetusta. Siinä opetettaisiin, että meitä ihmisiä on monenlaisia. Vastustajien mukaan se on ns. gender-ideologiaa (sukupuoli-ideologiaa), viher-vasemmiston suosimaa ideologiaa. Niille samoille ryhmille, jotka vastustavat koulujen moninaisuuskasvatusta, homous ei ole homo- tai lesboidentiteetti, vaan se on pelkkää seksuaalista käyttäytymistä, johon on opittu eikä synnytty. Ei ole homoidentiteettiä vaan seksikäyttäytymistä, jota voidaan hillitä, muokata tai parantaa.
Suomessakin nousi häly kun Seta julkaisi moninaisuusoppaan kouluille. Siitä käynnistyi runsas väittely.
Rekisteröity parisuhde
Kun rekisteröity parisuhde luotiiin, äärikristilliset, poliittinen oikeisto ja jotkut kirkot taistelivat kiihkeästi sitä vastaan. Vähitellen keksittiin, että tämä onkin hyvä juttu: ”erillään mutta yhdenvertaisena”. Yhdenvertaisuudesta jäi jotain puuttumaan (esim. adoptio), mutta se oli pientä. Erilaisia ihmisryhmiä voi kohdella lainsäädännössä eri tavoin.
Sitten tuli keskustelu tasa-arvoisesta avioliitosta. Sitä vastustettiin, koska heterot ja homot eivät ole samanlaisia. On oltava erilliset instituutiot homoille ja heteroille. Sen ajattelutavan mukaan avioliitto kuuluu vain naiselle ja miehelle. Ja tasa-arvoinen avioliitto olisi kuin kalteva pinta, josta päädytään ihmisten ja eläinten tai moniavioisten avioliittoihin. Homoille ja lesboille riittäköön rekisteröity parisuhde.
Tässä on jotain samaa kuin 1930-luvun Amerikassa: värillisille omat penkit, omat vessat, omat juoma-automaatit.
Normaalius on vaikea käsite
Useimmiten homojen kuulema herja on ”epänormaali”. Normaalisuus on vaikea käsite tai sen kaunisteltu korvike ”terve järki”. Normaali on käsite, jolla voi arvostella toista ihmistä. Normaalius on hyvää, epänormaalius huonoa. Erityisen paljon sitä on käytetty, kun on haluttu mitätöidä hlbtiq-liikkeen tavoitteita: adoptio-oikeutta, avioliittoa, sateenkaariperheitä, jne. Normaaliuteen ei kuulu elämän moninaisuus.
Normaaleja eivät ole olleet homot, värilliset, romanit ja juutalaiset. Myös pakolaiset mielellään esitetään ei-normaaleina, koska heillä on eri uskonto ja he ”eivät sopeudu länsimaisiin arvoihin”. Lisäksi pakolaisten painolastina on islam ja sen naiskuva. Omaa naiskuvaamme pidämme täysin ”normaalina”. Television viihdeohjelmien heteroseksuaalisia julkkisesiintyjiä pidetään ihan okei-ihmisinä, vaikka heillä on yhden yön suhteita, avioeroja ja kaikenlaista sekoilua. Jos homo on halunnut olla okei-ihminen, hänen on ollut syytä salata vastaavanlaiset sekoilut.
Rotuerottelu ja homofobia lähellä toisiaan
Rotuerottelua on alettu pitää ihmisvihamielisenä ja on uskottu, että se vähitellen katoaa. Todellisuudessa syvä kuilu ihmisryhmien välillä ei ole hävinnyt vaan päin vastoin on huomaamatta ollut repeämässä syvemmäksi. Trumpin aikakausi syventää kuilua.
Rotuerottelun ja homofobian taustalla ovat samat mekanismit. Kieli siirtää syrjiviä rakenteita sukupolvelta toiselle. ”Me täällä, nuo siellä”: jutskut, mannet, mutakuonot, rättipäät. Raamattu ja sen siveellisyysvaatimukset ovat antamassa taustatukena.
Homofobian ja rotusyrjinnän taustalla ovat samat ajattelutavat. Samaa kieltä, jota on käytetty rotusyrjinnän perusteluina käytetään yhä homofobian perusteluina. Nämä perustelut ovat yleensä kevyitä heittoja, joista puuttuu tosiasiallinen tieto. Poliitikkojenkin heitot ovat yleensä hyvin heppoisia (esim. Soini sukupuolen korjaamisesta: ”tuoli on tuoli ja pöytä on pöytä”).
(lähteenä käytetty: Sven Passmannin kirjoitus rotuerottelusta ja homofobiasta, blu.fm )