Päivi Räsänen: Melkein kuin neuvostoaikainen paine "kaiken maailman translakihankkeista"

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1
Päivi Räsänen (kuva: Vaeltaja2006)

Seitsemännelle kansaneduskuntakaudelleen Riihimäeltä pyrkivä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen, 59, kritisoi Hämeen Sanomien haastattelussa sukupuolen moninaisuuden hyväksyntää. Räsänen on poliittisen uransa aikana profiloitunut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien yhdenvertaista asemaa parantavien hankkeiden vastustajana.

Räsäsen mielestä Suomessa on voimakas "melkein kuin neuvostoaikainen paine" yksimielisyyteen sukupuoleen liittyvistä kysymyksistä ja "kaiken maailman translakihankkeista". Erityisesti Räsänen katsoo meneillään olevan sukupuolten välisten erojen häivyttämistä ja jopa kieltämistä.

Räsäsen mukaan osa Opetushallituksen virkamiehistä on mennyt tähän mukaan "täysillä". Kansanedustajatkin pelkäävät hänen mukaansa leimautumista eivätkä uskalla nousta tätä vastaan, vaikka hän uskoo hyvin monen kannattavan perinteisiä kristillisiä perhe- ja muita arvoja.

Syksyllä kerrottiin, että suurimmat eduskuntapuolueet tukevat translakiuudistusta.

Hämeen Sanomat kertoo, että Räsäsen henkilökohtaisesta äänimäärästä huolimatta hän oli lähellä putoamista jo vuoden 2015 vaaleissa, koska puolueensa kokonaisäänimäärä alueella jäi matalaksi. 

Hämeen Sanomat nostaa esiin myös lääkäritaustaisen Räsäsen aiemmankin vaatimuksen uskomushoitoja rajoittavan puoskarilain saamisesta Suomeen. Räsänen osoittaa sormella apteekkien "vaihtoehtohoitoja". Hänestä ihmisten hyväuskoisuudella rahastaminen on tuomittavaa silloinkin, kun puoskarointi on terveydelle vaaratonta. Räsänen ei ota kantaa haitallisiksi arvioituihin eheytyshoitoihin. Räsänen on muissa yhteyksissä katsonut esimerkiksi rukouksien olevan muuta kuin uskomushoitoa. 

1 kommenttia

Räsäskälle voi vain todeta, että ei sentään semmoista, kuin 1200-luvulla aloitettu pakotus yhteenhumpuuki-uskomuksen pakko-uskotteluun : D Eikä sentään lainkaan mitään jalkapuihin pilkattaviksi laittoa tms. nykyään, kuten taannoin siitä, jos humpuukiin ei uskotellut.

Myöskin, Räsäskähän se nuo neukkulajutut tietää omasta takaansa, kun uskottelee taivaanranta-utopioihin ihan samoin, kuin neuvostouskonnossakin.
Ja onhan Räsäskälläkin vain se yksi "isä aurinkoinen" jumala,
eli ympännyt kaikki naisjumalatkin siihen samaan sukupuoleen.

KD:hän kupsahti erään median ristiin-tarkistuskysäriinkin äskettäin,
kun KD vastasi verotuskysäriin että pitäisi kokonaisveroasteen ennallaan,
mutta sitten kertoi rahoittavansa menoja lisäävät vaaliehdotuksensa kiristämällä verotusta, eli siis korottamalla verotusta : D

Ja onhan KD:läisillä nyt ollut poliittista hinkua saada palautettua pakanallisia kirkonkymmenyksiään ihan kaikkien maksettaviksi taas - kun heillä ei uskoa riitä siihen että hyvän tekemistä tehdään parhaiten omasta halusta ja tahdosta ja tavalla, eikä huru-uskomuksen varjolla pyyteellisen tekopyhästi.