Mikko Heiniön ooppera Käärmeen hetki on valmistunut

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Säveltäjä Mikko Heiniön uusi ooppera Käärmeen hetki on valmistunut. Juha Siltasen librettoon sävelletty teos saa kantaesityksensä Suomen Kansallisoopperassa syksyllä 2006.
Oopperan ohjaa Erik Söderblom ja sen johtaa Hannu Lintu. Päätehtävissä laulavat mm. Päivi Nisula, Jyrki Anttila, Riikka Rantanen ja Tove Åman.

Käärmeen hetki sijoittui 1800-luvun lopun Helsinkiin. Keskushenkilönä on Alice Löf, jonka mies Jonas Löf on lähtenyt seitsemän vuotta aiemmin tutkimusmatkalle Antipodien saarille ja kadonnut. Alicen huomataan elävän valheessa – miten hänellä voi olla Jonaksen saaripäiväkirja? Tarinaan liittyvät myös tapahtumia järjestelevä professori Huldén sekä Alicea tavoittelevat maisteri Aronius ja paroni Schiele, joka haluaa tehdä elokuvan Jonaksen kohtalosta.

Libretto on saanut alkuideansa Lars Huldénin novellista Löfska papper, jossa referoidaan Antipodien saaristoon kadonneen Löfin matkakertomusta kuin aitona dokumenttina. Muut henkilöt ja tapahtumat ovat Juha Siltasen luomuksia. Libretto on kiehtovan monikerroksinen ja siinä hämärtyvät toden ja valheen rajat. Kuten professori Huldén oopperassa toteaa: ”totuus on valhe, jota kukaan ei valheeksi näe.”

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Yhtä monitasoista on Mikko Heiniön musiikki. Se sisältää sekä viittauksia ajankuvaan kansanlauluineen ja schlagereineen että kauniisti soivaa melodista linjaa ja tehokasta orkesterinkäyttöä. Käärmeen hetki on Mikko Heiniön toinen ooppera. Hänen ensimmäinen oopperansa Riddaren och draken esitettiin Turun tuomiokirkossa vuonna 2000 ja se sai runsaasti kiitosta. Kahden oopperan lisäksi Heiniön näyttämömusiikkia ovat kuudes ja seitsemäs pianokonsertto, jotka on sävelletty tanssiteatteria varten. Juha Siltasen tekstiin Heiniö on aiemmin säveltänyt laulusarjan Three Morning Songs sekä teoksen The Bishop’s Spring Dream viidelle miesäänelle.


(Suomen Kansallisooppera, lehdistötiedote 14.06.2005)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!