HIV:n historiaa

  • Teema
  • Historia
  • Druusi

HIV:in synnystä ollaan tutkijoiden keskuudessa montaa mieltä. Teorioita on aina yleisesti hyväksytyistä kädellisistä ihmisiin siirtymisteoirioista salaliittoteorioihin saakka.
Yleisimmän, ja hyväksytyimmän, teorian mukaan HIV on peräisin Keski-Afrikasta, mistä se olisi siirtynyt simpansseista ihmiseen näitä tapettaessa tai syötäessä, tai niiden verta joutuessa metsästyksen aikana metsästäjän iholla oleviin haavoihin. Tätä teoriaa tukee tutkijoiden löytämät vahvat yhteneväisyydet simpansseilla esiintyvän SIV:n ja ihmisillä esiintyvän HIV-1:n välillä. Tästä HIV-1:stä on kehittynyt aikojen kuluessa useampi eri muoto.

HIV:n arvellaan siirtyneen ensimmäistä kertaa ihmiseen 1950-luvulla ja se levisi vasta 1960-luvun puolivälin tienoilla Haitille ja sieltä muutamaa vuotta myöhemmin Yhdysvaltoihin ja tätä kautta muualle maailmaan.
Yhdysvalloissa HIV sai tautiluokituksen vasta vuonna 1981. Ensimmäiset tautitapaukset Yhdysvalloissa diagnosoitiin San Franciscossa, missä se levisi epidemian lailla paikallisessa homoyhteisössä aiheuttaen taudille ”homoruton” maineen. Tämä ei ole vieläkään unohtunut.
Suomen ensimmäinen raportoitu tartunta on vuodelta 1980 KTL:n tilastojen mukaan.

Vuonna 2006 kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi tutkimustuloksensa kansainvälisesti hyvinkin arvostetussa brittiläisessä Nature-lehdessä ja näiden tutkimustulosten mukaan tutkijat olivat saaneet paikannettua HIV:n alkuperän afrikkalaiseen Kamerunin valtioon ja siellä eläneisiin luonnonvaraisiin simpansseihin. Lisäksi tutkijat tulivat siihen tulokseen, että jopa 35% siellä elävistä simpansseista kantaa SIV:ä, mutta yhdelläkään niistä ei ole AIDS:n verrattavissa olevaa muotoa. Tutkijat eivät olleet saaneet selville, mikä simpansseja suojaa.

Kansainvälisesti katsottuna valtaosa taudin kantajista elää edelleen kehitysmaissa. Tartunnan saaneissa on niin aikuisia kuin lapsiakin. Näillä alueilla yleisin tartuntatapa on heteroseksi. Naisten osuus kaikista HIV-positiivisista on 58%.
Vuonna 2007 arvioitiin, että HIV-tartunnan saaneita on maailmassa noin 42 miljoonaa. Näistä noin 30 miljoonaa elää Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Tällä alueella on valtioita, joissa joka kolmas työikäinen aikuinen on HIV-positiivinen.

Suomeen HIV-epidemia rantautui 1980-luvun puolivälissä. Tätä aikaisemmin tautitapauksia oli satunnaisesti. Aluksi, kuten kaikkialla muuallakin, HIV-infektiot koettelivat erityisesti homoväestöä, joten Suomessakin puhuttiin aluksi homotaudista. Huomioitavaa on, että ensimmäisten 15 vuoden aikana Suomen HIV-tilastot olivat länsieurooppalaisittain katsottuna alhaiset. Vasta vuosina 2006-2007 Suomen tartuntatilastot ovat nousseet Pohjoismaiden tasolle, mutta ovat edelleen alhaisemmat kuin monissa EU-valtioissa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


KUULUISIA HIV-TARTUNNAN SAANEITA IHMISIÄ

Vanhin dokumentoitu mahdollinen aids-kuolema tapahtui vuonna 1959, jolloin brittiläinen lehtimies hakeutui hoitoon omituisten oireiden takia. Sir Robert Blatt, silloinen Iso-Britannian Royal College of Physicians’n johtaja kirjoitti lehtimiehen sairauskertomukseen pahaa enteilevät sanat: ”Luulen, että vastaamme tulee virusepidemia, nyt kun melkein kaikki bakteeriepidemiat on voitettu.”
Varmuutta tämän 25-vuotiaan brittilaivaston palveluksessa olleen lehtimiehen aids-kuolemaan ei ole saatu, koska tutkittu näyte todettiin myöhemmin saastuneeksi laboratorio-oloissa. Näyte tutkittiin alunperin vuonna 1990, mutta todettiin kontaminoituneeksi vuonna 1996.

Rock Hudson oli ensimmäinen merkittävä julkisuuden henkilö USA:ssa, joka uskaltautui avoimesti kertomaan HIV-positiivisuudestaan tuoden HIV:n ja AIDS:n amerikkalaisten tietoisuuteen. Hän kuoli AIDS-komplikaatioihin vuonna 1985.

Science Fiction -kirjailija Isaac Asimov kuoli vuonna 1992 AIDS-komplikaatioihin. Asia pidettiin aluksi salassa, koska pelättiin yleisön reaktiota uutiseen. Hän sai HIV-infektion verensiirron välityksellä sydänleikkauksen yhteydessä.

Brittiläisen ”Erasure”-yhtyeen laulusolisti Andrew ”Andy” Bell kertoi vuonna 2004 tienneensä omasta HIV-positiivisuudestaan jo vuodesta 1998 alkaen.

Tom Fogerty, yhdysvaltalaisen Creedence Clearwater Revival –yhtyeen kitaristi sai leikkauksen yhteydessä HIV-infektion ja kuoli vuonna 1990 AIDS-komplikaatioihin.

Larry Kramer, amerikkalainen näytelmäkirjailija ja homojenoikeusaktivisti on sairastanut HIV:ä vuodesta 1987. Kuriositeettina voidaan mainita hänen uutisoitu kuolemansa vuonna 2001, mikä kuitenkaan ei ollut totta. Hän sai viime hetkellä maksasiirrännäisen, joka pelasti hänet varmalta kuolemalta. Nykyisin hän asuu yhdessä miesystävänsä kanssa Connecticutissa.

Ehkä tunnetuin HIV-positiivinen ja myöhemmin AIDS-komplikaatioihin kuollut ihminen on Freddie Mercury, brittiläisen the Queen –yhtyeen solisti. Hänen kumppaninsa, Jim Huttonin, kirjoittaman kirjan mukaan Mercuryn HIV todettiin vuonna 1987, mutta virallisesti asiasta tiedotettiin yleisölle vasta 23.11.1991, jolloin hänen kerrottiin sairastavan AIDSia. Freddie Mercury menehtyi 24.11.1991.
Toukokuussa 1992 Lontoon Wembley-stadionilla järjestettiin aidsin vastainen konsertti, joka on Guinnessin ennätyskirjan mukaan suurin koskaan järjestetty hyväntekeväisyystapahtuma.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!