Tapahtui 10. lokakuuta

Tapahtui tänään

  • Kuolemanrangaistuksen vastainen päivä. Noin kymmenessä maassa samaa sukupuolta olevien välisestä suhteesta rangaistaan kuolemalla.
  • Nimipäiväonnittelut: Aleksi
  • Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä
  • 2017 Pentti Holappa kuoli. 18-vuotiaana hän aloitti Akateemisen kirjakaupan varastossa. Ensimmäinen runokokoelma Narri Peilisalissa ilmestyi 1950. Eli pitkään Olli-Matti Ronimuksen kanssa. 1972 hän oli puoli vuotta kulttuuriministerinä. 1998 Finlandia-palkinto romaanista "Ystävän muotokuva". Holappa syntyi 11.8.1927.
  • 2009 Stephen Gately kuoli. Boyzone -poikabändissä vaikuttanut Gately ilmoitti julkisesti homoudestaan 16.6.1999 ennen kuin kohulehdet olisivat nostaneet asian esille. Gately syntyi Dublinissa, Irlannissa 17.3.1976.
  • 2008 Connecticutin (USA) osavaltion korkein oikeus päätti hyväksyä samaa sukupuolta olevien avioliitot. Osavaltio oli hyväksynyt jo vuonna 2005 samaa sukupuolta olevien rekisteröidyt parisuhteet.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa esitellään laajemmin ranneliike.netin historiaosiossa ja vähemmistöihin liittyviä vuotuisia merkkipäiviä esitellään Pride ja hlbti-vapautusliike -sivulla.