Puoskarit eivät luovuta. Annetaan toiminnalle vain uusi nimi ja homma jatkuu

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • Juhani Viherlahti
  • 18

Homojen muuttamiseen heteroiksi käytetty termi "eheyttäminen" on saanut julkisessa keskustelussa varsin kielteisen leiman. Termi vain vaihtoon ja homma jatkuu.

Homoja puoskaroivat ovat olleet nopeita käänteissään, joilla taataan toiminnan jatkuvuus ja rahastaminen. Kesätapahtuma Elävät Vedet –eheytymisviikko on nimetty uudelleen ELÄVÄT VEDET –OPETUSLAPSEUSVIIKKO.

Aslan on tässä muutoskohdassa edes hiukan rehellinen:
- Nimen muutoksen myötä haluamme selkeyttää, että Elävien Vesien -työn painopiste on hengellisyydessä: Jeesus kutsui ihmisiä ensi sijassa opetuslapsiksi. Kurssilla käytävän ohjelman sisältö on samankaltainen kuin aiemmin, joten kurssi antaa edelleen eväitä omaan opetuslapseus- ja eheytymisprosessiin.

***

Toisaalla YLEn MOT-ohjelman kautta julkisuuteen noussut, demoneista saarnannut ja niitä karkottanut Pirkko Jalovaara on HS:n kirjoituksen mukaan todettu myös yrittäneen manaamisillaan ajaa pois homoutta ja skitsofreniaa. Kallion seurakunnan kirkkoherra Teemu Laajasalon ilmoituksen mukaan Jalovaara on saanut nyt täydellisen porttikiellon Kallion kirkon puhujaksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kirkkoherra Teemu Laajasalo: "Tällainen opetus on luterilaisen opin näkökulmasta väärää, ihmisen terveyden näkökulmasta vaarallista, hengellisen vallankäytön näkökulmasta moraalitonta ja luterilaisen kirkon julkikuvan kannalta erittäin vahingollista".

HS-uutinen Pirkko Jalovaarasta ja Kallion seurakunnan päätöksestä

18 kommenttia

  • 1 / 18
  • decoctor Sokal
  • 6.3.2013, 12.35
Puhe puoskaripykälistä on tainnut säikäyttää - tai kirvoittaa kielelliseen kekseliäisyyteen.

Tähänkin asti ovat psykokultti Aslan ja suomalaiset eheytys-alakulttuurit pelanneet erilaisilla korteilla: välillä kyse on ollut mukamas faith-based psykoterapiasta (NARTH), välillä "sielunhoidosta", välillä on markkinoitu "vertaistukea", välillä on levitetty tuhattaiturillistakin pseukotiedettä - ja nyt onkin kyse uskonnonharjoituksesta.

Erilaisten kiertoilmausten ja peitetermien sepittely ja kielellinen notkeus on yhteistä kaikille uskomushoidoille: "Kurssilla käytävän ohjelman sisältö on samankaltainen (sic!) kuin aiemmin, joten kurssi antaa edelleen (sic!) eväitä omaan opetuslapseus- ja eheytymisprosessiin (sic!)."
  • 2 / 18
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 6.3.2013, 15.51
Antoivathan homoaktivistitkin uuden nimen samaa sukupuolta olevien avioliittolaille. Sukupuolineutraali avioliittolaki vaihtui tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi.