Eliitin vaikeneminen ruokkii homottelua - Aamulehti

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • jnsto
  • 24

Tamperelainen Aamulehti nosti jälkiartikkelissaan 6.2.13 esille USA:n ja Ruotsin viimeaikaiset HLBT-myönteisyyden läpimurrot ja vertasi niitä Suomen tilanteeseen. AL viittasi presidentti Obaman sananvalintaan käyttää ilmaisua "gay" virkaanastumispuheessaan ja Ruotsin prinsessa Victorian osallistumiseen vuotiseen homogaalaan. Prinsessa jakoi tilaisuudessa Vuoden homo -palkinnon kirjailija Jonas Gardellille – ja lausui myös sanan ”homo”.

Aamulehti totesi Suomen johdon tässä suhteessa vaienneen toistaiseksi ja näki sillä olevan vaikutuksia:

-Jos Suomessa arvojohtajat olisivat yhtä valmiita valitsemaan sanojaan, voisi kansakin mieltää, että ”homo” on kaikkea muuta kuin yleiseen haistatteluun sopiva haukkumasana, kirjoitti Aamulehti.

Suomessa on Jyväskylän välikohtauksen jälkeen melkoinen konsensus äärioikeistolaista väkivaltaa ja jyrkkyyttä vastaan. On kuitenkin varsin mahdollista, että homofobinen syrjintä ja eriasteinen väkivalta tässä ikäänkuin jää eri luokkaan. On muistettava, että esimerkiksi Saksan sodanjälkeisissä linjankorjauksissa homouden takia NSDAP-vallan aikana kärsineet saivat odottaa hyvitystä vuosikymmeniä, sekä idässä että lännessä.

Aamulehti julkaisi kantansa sopivasti tasavallan presidentin valtiopäiväpuheen jälkeen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kun maan henkiseksi johtajaksi kovasti itseään profiloiva presidentti varsin johdonmukaisesti vaikenee HLBT-tasa-arvosta, hän tekee mahdolliseksi sen, että syrjintähakuisia ajatuksia mielissään hautovat voivat vaikkapa kuvitella presidentin olevan kallellaan samaan suuntaan. Arvojohtajien kielenkäyttö voi viedä syrjintäpohjaiselta homottelulta elintilan. Mutta Suomen johtajien piiristä tuonsuuntainen toiminta on lähes olematonta.

Poikkeuksena on mainittava ainakin jyväskyläläinen kansanedustaja Eila Tiainen (vas). Hänen nopeassa kannanotossaan väkivaltatilanteen jälkeen mainittiin myös homofobia.

Aamulehden pääkirjoitus

24 kommenttia

Homottelu tulee aina oleen yleistä ala- ja yläasteikästen lasten ja nuorten keskuudessa - ihan riippumatta siitä, miten "eliitti" puhuu homoista. Ei kansa oo ennekään "eliittii" kuunnellu.

Homo on yleinen haukkamanimi koululaisten keskuudessa eikä siitä kannata nostaa metelii. Elämässä on isompiikin asioita.

Kommenttia muokattu: 06.02.2013 klo 20:35
Osuvan näköalaton ja historiaton näkökulma parikymppiseltä: homottelu on kuitenkin vasta viimeisen parikymmen vuoden ilmiö, kolmekymmentä vuotta sitten haukkumasanat olivat toiset. Ne heijastavat aina aikansa arvomaailmaa ja siksi ne ovat kaikkea muuta kuin vähäpätöisiä. Alamme vasta tulla ulos putkesta jossa homot eivät olleet läsnä koulupäivässä mitenkään muuten kuin noin haukkumasanoina ja alentavina vitseinä. Sisäistetty homofobiasi on juuri sen tuotetta. Vasta kun alat ymmärtää miten vakavaa ongelmajätettä tuo puhe on, pääset eroon siitä.