Muotisanaksi on viime kuukausien aikana noussut vihapuhe. Erityisesti Norjan tragedian jälkeen vihapuhe-käsitettä on käytetty varsin kirjavasti. Monet vaikuttajat ovat tuominneet vihapuheen tai -kirjoittelun, mutta jättäneet määrittelemättä tarkemmin sen, mitä oikeastaan tuomitaan. Vihapuheen olemusta ei ole yleisestikään määritelty selvästi, mutta silti sanan voimalla arvotetaan voimakkaasti yhteiskunnallisen keskustelun puheenvuoroja tai kirjoituksia.
Tällaista epämääräistä ilmaisua voi olla houkuttelevaa käyttää lyömäaseena, kun esiin nousee asioita, joita ei syystä tai toisesta haluta kuulla tai kun jokin aihe koetaan tulenaraksi. Toki sana toisinaan myös osuu ja uppoaa.
Asiallisen kriittisen puheenvuoron ja vihapuheen raja on kuin veteen piirretty viiva, eikä ole aina ihan helppoa sanoa, että nyt juttu on liian paksua. Itse ajattelen siten, että vihapuheen puolelle ollaan ainakin matkalla, kun jotain ihmistä tai ihmisryhmää osoitellaan sormella ja/tai solvataan alentavasti tämän stereotyyppisiksi oletettujen ominaisuuksien perusteella. Jos mukana on käsityksiä, että puheen kohteena olevaa tahoa pitäisi tämän ominaisuuksien vuoksi kohdella kaltoin, ollaan aivan taatusti vihapuheen puolella.
Myönnän toki, että tällaisessakin katsannossa on ongelmansa, sillä taitava sanankäyttäjä osaa piilottaa ihmiset kritisoimansa ilmiön taakse, kun taas taitamaton kirjoittaja saattaa osoitella ihmisiä tahtomattaankin. Etenkin tämän vuoksi kritiikin ja vihapuheen raja on häilyvä.
Vihapuheen serkkuna elää yhtä epämääräinen käsite vihan ilmapiiri, jota sanotaan luotavan esimerkiksi vihapuheella tai vihakirjoittelulla. Tällaisen ilmapiirin kitkemiseksi on vaadittu esimerkiksi netin anonyymi-keskustelujen kieltämistä tai niiden muuttamista ennakkomoderoiduiksi. Foorumien ylläpitäjien vastuuta onkin jo lisätty.
Me homot olemme kansanryhmänä saaneet aivan taatusti osamme sellaisesta, mitä voidaan pitää vihapuheenakin. Siltikään en itse lähtisi asettamaan lisäsuitsia puheenvuoroja haluaville kansalaisille. Olen sitä mieltä, että omien huolten, ennakkoluulojen, ymmärtämättömyyden, väärinkäsitysten tai pelkojen tuominen julki ei saisi olla rajattua, vaan oudot näkemykset pitäisi haastaa.
Sen sijaan ihmisryhmää alentavaan solvaamiseen ja esimerkiksi väkivaltaan yllyttämiseen pitää aina puuttua.
Tiukemmat moderointivaatimukset esimerkiksi nettifoorumeilla veisivät sananvapauden kannalta huonompaan suuntaan. Hyväksyn luonnollisesti, että foorumin ylläpitäjän vastuu ulottuisi räikeimpään vihapuheeseen, esimerkiksi tapauksessa, jossa foorumin ylläpito ei suostu siivoamaan väkivallalla uhkaamista sisältävää vihakirjoittelua tai muuta laittomuuteen yllyttävää kirjoittelua. Mutta en sananvapautta arvostavana menisi sen pidemmälle.
Asioista pitää voida puhua. Kaikkea pitää voida kyseenalaistaa tai tarkastella kriittisesti. Jos yhteiskunnallisista asioista keskustelua rajoitetaan laeilla ja ukaaseilla, on se sensuuria. Vain julkitulleet virheelliset, perustettomat tai kestämättömät käsitykset voi kumota.
Vaientamisesta meillä ei-heteroilla on kokemusta. Kehotuskiellolla yritettiin vielä 1990-luvulla Suomessakin estää homoseksuaalisuuden leviämistä, vaientamalla myönteinen tai neutraali puhe aiheesta. Sen kohdalla me kaikki (homot) ymmärrämme, että tällainen sananvapauden rajoittaminen ei istu avoimeen yhteiskuntaan. En halua kehotuskieltojen aikaan takaisin.
Sami Mollgren
Kirjoittaja on ranneliike.netin päätoimittaja.