Spiegel: Uusi homoviha-aalto USAssa

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • vaeltaja2006
  • 4

Spiegel-lehdessä on pitkä artikkeli USAn uudesta homoviha-aallosta.

Tunnetuimmassa homobaarissa Stonewall Innissä hakattiin toissa viikonvaihteessa Washingtonista käymään tullut Ben Carver (34v). Puoli kolmen aikaan yöllä vessassa oli kaksi miestä, jotka nimittelivät ja vaativat rahaa. Sitten lyötiin. Kaikki kävi nopeasti ja brutaalisti, kertoo Carver.

Syylliset saatiin kiinni nopean jahdin jälkeen ja heitä syytetään viharikoksesta. Tekijät olivat 17- ja 21-vuotiaita. Baarin johtaja ihmettelee, että tällaista tapahtuu homoliikkeen tärkeässä merkkipaikassa. USAn homojärjestöt valittavat uutta vihamielisyyden aaltoa.


On kuin aika olisi kääntynyt takaisin päin

Stonewall-tapahtuman iltana läheisessä Chelsean kaupunginosassa, "homo-Mekassa" isompi joukko miehiä hyökkäsi kolmen homomiehen kimppuun ja huuteli: "Häipykää, tämä on meidän korttelimme".

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Onnettominta on, että myös kaikkein puolustuskyvyttömimmät eli nuoret ovat joutuneet ahdistelujen kohteiksi, ja seuraukset ovat olleet vakavia. Neljän viikon aikana ovat kouluissa tapahtuneet homovihamieliset välikohtaukset johtaneet ainakin kymmeneen nuoren itsemurhaan. Nyt jopa julkkikset, kuten Ellen DeGenereses, ovat reagoineet.

Onko kyseessä media-hype vai traaginen uusi kehityssuunta? Homoliike on samaan aikaan saanut suuria voittoja. Kuitenkin homofobia on myös saanut uutta tuulta alleen. Tuntuu, että jokaisen voiton jälkeen seuraa kosto.


Jopa demokraattinen edustajainhuoneen jäsen Barney Frank, talousvaliokunnan puheenjohtaja, on joutunut viime viikolla vihamiesten tähtäimeen. Konservatiivinen radiotähti Rush Limbaugh kutsui häntä "pankkitransuksi" ja soitti päälle levyn My Boy Lollipop ja näytteli sen päälle äänin oraaliseksiä.


Filmien tekijä Carlos Alvarez sanoo, että aika on kääntynyt taakse päin. Koululaisia kiihotetaan, homoja hakataan, kirkot julistavat homovihaa ja yhä ihmisiä kuolee aidsiin. Tämä on kuin Reagan-vuosina. Se, että myös nuoret joutuvat tästä kärsimään, on ravistellut monia amerikkalaisia. Ellen DeGenerese sanoi, että nyt on menossa hiljainen epidemia. Kuulemme nuorten itsemurhista, mutta se on vain pintaa.


Nyt on syytä huoleen

On kuin lapset menettäisivät toivonsa. Yhä lisää nimiä tulee julki. Koululaisia tai opiskelijoita ympäri USAta, joita haukutaan homoiksi tai ovat homoja. Seth Walsh, 13, Kalifornia; Billy Lucas, 15, Indiana; Caleb Nolt, 14, Indiana; Ray Chase, 19, Rhode Island; Cody Barker, 17, Wisconsin; Harrison Chase Brown, 15, Colorado; Justin Aaberg, 15, Minnesota; Asher Brown, 13, Texas; Felix Sacco, 17, Massachussetts; Tyler Clementi, 18, New Jersey.

Clementis Fallin tapaus pääsi myös suomalaisiin sanomalehtiin, kun hän hyppäsi Manhattanilla Hudson-jokeen.


Homoseksuaalisuus, surkea sairaus

Jo 2001 Human Right Watch varoitteli homo- ja lesbo-koululaisten pahasta tilanteesta. Ennakkoluulot pitävät yllä kirjoittamattomia lakeja siitä, miltä tyttöjen ja poikien pitää näyttää, kävellä, puhua, pukeutua, käyttäytyä, ajatella ja tuntea. Vaikka monissa kouluissa on jo homo/lesboedustajat, vanhat ennakkoluulot elävät.

Monien mielestä tähän nykytilanteeseen on syynä kiihkeä poliittinen ilmasto. Tea Party -liike on viime kuukausina mielellään ottanut tähtäimeen homot ja lesbot. Republikaaninen senaattori Jim DeMin kieltäisi homoilta opettajan virassa toimimisen. Michiganin varaoikeusministeri Andrew Shirvell kutsui Michiganin yliopiston 21-vuotiasta opiskelijaliikkeen puheenjohtajaa, homoa, etuoikeutetuksi pervertikoksi. Ja mormonien joukosta on kuulunut monia vihamielisiä lausuntoja.

Obama on yrittänyt poistaa armeijan homokiellot, mutta turhaan. Nyt vain Korkein oikeus voi muuttaa syrjivän nykykäytännön. Washingtonissa on ollut viime kuukausina kaksi kuumaa teemaa: homoavioliitot ja armeijan homokielto.

Koomikko Sarah Silvermann näkee yhteyden poliittisen väittelyn ja koululaisten itsemurhien välillä. Jos nuorille sanotaan, että homot eivät kelpaa palvelemaan isänmaataan, myös lapset sen huomaavat.


Millaista on, kun koulussa koko ajan kiusataan

Koululaisten itsemurha-aalto on johtanut myös mielenilmauksiin ympäri maata. Yhteen osallistui New Yorkin pormestari David Pateron. Tv-hittisarja Glee ottaa teeman myös käsitttelyyn. Sarjan päätähti ihmettelee, millaista on, jos koko ajan kiusataan.

Netissä on käynnistynyt "It gets better" -tempaus. Aikuisemmat ihmiset kertovat kauhukokemuksistaan koulussa. Myöhemmin elämässä heillä on mennyt hyvin. Videot löytyvät Youtubesta. Siellä on jo yksi poliisi, baptistipappi ja muslimi.

Eilen perjantaina New Yorkin keskusasemalla järjestettiin Die in -mielenilmaus. Kesken ruuhkaa maassa makasi mielenilmaukseen osallistuvia.

4 kommenttia

Amerikan mustat eivät ole pitäneet siitä, että nykypäivän gay-tapahtumia verrataan heidän taisteluunsa tasa-arvosta. Minä näen kuitenkin yhtymäkohtia vuosikymmenten takaisiin mustien yhteisön tapahtumiin.

Kysymys on mielestäni perimmiltään muutosvastarinnasta amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Nyt kun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat alkaneet vaatia tasapuolista kohtelua niin lakien kuin arkipäivän tilanteiden osalta, kaikki eivät pidäkään tällaisista muutoksista. Amerikkalainen peruspunaniska ei pidä siitä, että siinä kirkossa, jossa hän sai vihkimyksen PYHÄÄN avioliittoon vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin kanssa, kohta onkin mahdollista, että hänen liittonsa olisi saman tasoinen samaa sukupuolta olevien liittojen kanssa. Kirkon käytävää marssiikin vaikkapa miespari saamaan papin siunauksen liitolleen koko seurakunnan edessä. Eihän sellainen punaniskan mielestä sovi! Sitä on vastustettava vaikkapa väkivalloin amerikkalaisen tradition mukaan.

Nk. sananvapauden suojissa tehdään aika rumia asioita homoja vastaan. Mielestäni amerikkalaiset ovat vieneet juuri tämän lain kohdan äärimmilleen. Sitä käytetään vastoin alkuperäistä tarkoitusta vihan ja väkivallan välineenä.
Jatkan edellistä kommenttiani. Sananvapauden nojalla USA:ssa voidaan tehdä mitä käsittämättömintä kiusantekoa. Vaeltaja viittaa tuossa uutisessaan yhteen hyvään huonoon esimerkkiin osavaltion virassa toimivan Andrew Shirvellin pitkään jatkunut cyber-kiusanteko ja uhkailu Michiganin yliopiston opiskelijajohtajaa Chris Armstrongia vastaan. Shirvell olisi jossakin muualla saanut oitis potkut siitäkin huolimatta, että esittää ajatuksensa virka-ajan ulkopuolella. Häntä suojelee republikaani ja äärikonservatiivi esimies. Kaikki merkit viittaavat, että Shirvellin lähtölaskenta on jo alkanut. Hänelle tuskin seuraa toimistaan hyvää työmarkkinoilla jatkossakaan. Oma näkemykseni videon pohjalta on se, etteivät ainakaan Euroopasta katsoen Shirvellillä ole kaikki inkkarit kanootissa. (Nykynuorten hauska ilmaus, ettei henkilö ole aivan tasapainossa.)

SK:n blogissa Marko Maunula ottaa esille tämän yksittäistapauksen Amerikasta.
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/americana/hammentavaa-homofobiaa-michiganissa#kommentoi

Maunula toteaa kolumninsa lopussa: "...homofobialla on vahva yhteys henkilön tiedostamattomiin tai tukahdettuihin homoseksuaalisiin taipumuksiin." Hän viittaa vuonna 1996 julkaistuun tutkimukseen, jossa selkeästi tuli todennettua, että homofobisiksi itsensä mieltävillä heteromiehillä heidän peniksensä osoitti aktivoitumista, kun heille näytettiin homopornoa.
Tutkimus osoitteessa:
https://docs.google.com/viewer?url=https://www.psychologytoday.com/files/u47/Henry_et_al.pdf
Valitettavaa, ettei kukaan ole toistanut sitä, koska yhden tutkimuksen perusteella näyttö ei vielä ole riittävä, vaikka tuota näyttöä ei ole kiistettykään. Tai ei ole osunut silmiini.

CNN:n toimittaja Anderson Cooper on nostanut näyttävästi esille koko ruman Andrew Shirvell -tapauksen.
http://www.youtube.com/watch?v=PwObjKZg9Jw

Jatko-osa CNN:n videosta kannattaa myös katsoa.
http://www.youtube.com/watch?feature=iv&v=bajmSePNQX4&annotation_id=annotation_699232