Spiegel: Uusi homoviha-aalto USAssa (juttukommentit)

  • 1 / 4
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 9.10.2010 9:22
Amerikan mustat eivät ole pitäneet siitä, että nykypäivän gay-tapahtumia verrataan heidän taisteluunsa tasa-arvosta. Minä näen kuitenkin yhtymäkohtia vuosikymmenten takaisiin mustien yhteisön tapahtumiin.

Kysymys on mielestäni perimmiltään muutosvastarinnasta amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Nyt kun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat alkaneet vaatia tasapuolista kohtelua niin lakien kuin arkipäivän tilanteiden osalta, kaikki eivät pidäkään tällaisista muutoksista. Amerikkalainen peruspunaniska ei pidä siitä, että siinä kirkossa, jossa hän sai vihkimyksen PYHÄÄN avioliittoon vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin kanssa, kohta onkin mahdollista, että hänen liittonsa olisi saman tasoinen samaa sukupuolta olevien liittojen kanssa. Kirkon käytävää marssiikin vaikkapa miespari saamaan papin siunauksen liitolleen koko seurakunnan edessä. Eihän sellainen punaniskan mielestä sovi! Sitä on vastustettava vaikkapa väkivalloin amerikkalaisen tradition mukaan.

Nk. sananvapauden suojissa tehdään aika rumia asioita homoja vastaan. Mielestäni amerikkalaiset ovat vieneet juuri tämän lain kohdan äärimmilleen. Sitä käytetään vastoin alkuperäistä tarkoitusta vihan ja väkivallan välineenä.
  • 2 / 4
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 9.10.2010 10:50
Jatkan edellistä kommenttiani. Sananvapauden nojalla USA:ssa voidaan tehdä mitä käsittämättömintä kiusantekoa. Vaeltaja viittaa tuossa uutisessaan yhteen hyvään huonoon esimerkkiin osavaltion virassa toimivan Andrew Shirvellin pitkään jatkunut cyber-kiusanteko ja uhkailu Michiganin yliopiston opiskelijajohtajaa Chris Armstrongia vastaan. Shirvell olisi jossakin muualla saanut oitis potkut siitäkin huolimatta, että esittää ajatuksensa virka-ajan ulkopuolella. Häntä suojelee republikaani ja äärikonservatiivi esimies. Kaikki merkit viittaavat, että Shirvellin lähtölaskenta on jo alkanut. Hänelle tuskin seuraa toimistaan hyvää työmarkkinoilla jatkossakaan. Oma näkemykseni videon pohjalta on se, etteivät ainakaan Euroopasta katsoen Shirvellillä ole kaikki inkkarit kanootissa. (Nykynuorten hauska ilmaus, ettei henkilö ole aivan tasapainossa.)

SK:n blogissa Marko Maunula ottaa esille tämän yksittäistapauksen Amerikasta.
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/americana/hammentavaa-homofobiaa-michiganissa#kommentoi

Maunula toteaa kolumninsa lopussa: "...homofobialla on vahva yhteys henkilön tiedostamattomiin tai tukahdettuihin homoseksuaalisiin taipumuksiin." Hän viittaa vuonna 1996 julkaistuun tutkimukseen, jossa selkeästi tuli todennettua, että homofobisiksi itsensä mieltävillä heteromiehillä heidän peniksensä osoitti aktivoitumista, kun heille näytettiin homopornoa.
Tutkimus osoitteessa:
https://docs.google.com/viewer?url=https://www.psychologytoday.com/files/u47/Henry_et_al.pdf
Valitettavaa, ettei kukaan ole toistanut sitä, koska yhden tutkimuksen perusteella näyttö ei vielä ole riittävä, vaikka tuota näyttöä ei ole kiistettykään. Tai ei ole osunut silmiini.

CNN:n toimittaja Anderson Cooper on nostanut näyttävästi esille koko ruman Andrew Shirvell -tapauksen.
http://www.youtube.com/watch?v=PwObjKZg9Jw

Jatko-osa CNN:n videosta kannattaa myös katsoa.
http://www.youtube.com/watch?feature=iv&v=bajmSePNQX4&annotation_id=annotation_699232
  • 3 / 4
  • Ossi Halme
  • 9.10.2010 14:42
Euroopasta lähteneet muutokset tuulet muuttuivat Atlantilla hurrikaaniksi, joka osui Etelä-Amerikkaan ja Kanadaan. Myräkkä toi homojen juridiseen asemaan huomattavia järkeistyksiä, jopa syvästi katolisissa maissa. Väliin jäi vain Suuri Tuntematon.

Tuntuu pahalta, että järkiargumentein tehty työ on monin paikoin vesittynyt Yhdysvalloissa. Shrivellin tapaus on yksi pöyristyttävistä esimerkeistä. Tosin se mies sabotoi lähinnä vain oman uransa tuolla kiiluvasilmäisellä homofobialla. Olisiko Atlantin tällä puolella jonkun opiskelija-aktiivinen seksuaalisuus noin big deal? Maanosassa, jossa on homoja pääministereitä (mm. Islanti. Hollannista kai puuttuu virallinen leima ja Belgian pääministerin tuoli sijaitsee pyöröovessa, mutta on siellä ainkin yksi homokin kuviossa mukana). Ja jossa monessa maassa voit tehdä loisteliaan uran asevoimissa, vaikka marssisit muistopäivän lisäksi pridessa oikealla nimellä ja univormulla (ylipäällikön siunauksella), työkavereiden kannustusjoukon hurratessa.

Homo tai lesbo ministerikään ei enää ole monessakaan Euroopan maassa iso juttu. Ja hyvä niin. Vai vaikuttaako vietit siihen, että pystyy teemään parempia jätevesiasetuksia tai valtatien remonttibudjetteja? Homma valuu kohti sitä balanssia, joka on tavoittelemisen arvoinen. Gay? Not a big deal.

Itsemurhaepidemia on hälytyskellojen raskasta sarjaa. Miten helvetillistä voi maailmaa vielä tuntemattoman nuoren ihmisen arki olla, jos parempi vaihtoehto sille on tuhota kaikki vaihtoehdot, viimeinenkin? Eikä tuossa puhuta mistään rasvaisesta homovitsistä (joista muuten rasvaisimpien kertojat ei todellakaan ole heteroita), vaan kattavasta passiivis-agressiivisesta väkivallasta. Joskus se on fyysistä, jonka mustelmat paranevat.

Henkisellä puolella se onkin jo vaikeampaa; jätetään ryhmän ulkopuolelle, tekemisiä aliarvostetaan, ihmiset ja asiat vaietaan kuoliaaksi. Pahimmillaan niin, että kuolema tulee kirjaimellisesti. Oman käden kautta.

Enemmistöryhmästä tarinan konna on se, joka myrkyttää muut omalla homofobiallaan (jonka syitä voimme vain arvata). Malarialoisen tavoin nämä tuppaavat jämähtämään johonkin avainkohtaan, missä saa maksimoitua oman, järjestä kaukana olevan myrkkynsä tehon. Myrkkymanagerointi vahvistuu, jos fobiapesäke voi asemassaan käskyttämällä levittää kielteistä sanomaansa.

Moraalisen sankariristin voivat rintaansa ripustaa ne, jotka käyttävät omaa päätään ja kysyvät itseltään: miksi minun maailmaani keikuttaisi kenenkään muun suuntautuminen? Uskokaa tai älkää, mutta olen tällaisiakin ihmisiä nähnyt - jopa useita. Maximum respect heille, jotka sitä muillekin jakavat. Parhaat heistä jopa näkyviltä paikoila. It's nice to be important, but it's more important to be nice.

Vaikka Suomea nimiteltiin jossain vaiheessa "Euroopan amerikkalaisimmaksi maaksi", niin mitä jos sovitaan tuon itsetuhoisuuden jättämisestä rapakon toiselle puolen?
  • 4 / 4
  • SaintJudy
  • 11.10.2010 5:58
Tietenkin nuorten GLBT- nuorten tekemät itsemurhat ovat hälyttäviä, pitää kuitenkin muistaa, Amerikassa itsemurha on kolmanneksi yleisin kuolintyy nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. National Institute for Mental Health (NIMH) teettämän tutkimuksen mukaan, varsinkin nuorilla mustaihoisilla tytöillä on Amerikassa eniten taipumusta itsemurhiin.
Suomessa nuorten tekemiä itsemurhia on vuosittain yli sata, samoin Suomi komeilee nuorten miesten tekemien itsemurhien kärkisijoilla. Valitettavasti tuo Atlantin takainen malli lienee "rantautunut" - liekö siirtolaisina slaavilaisvirtaa soutaen...