Englannin vaalit: Kuka ennustaa oikein tulevaisuuden?
Tageszeitung on sävyltään vasemmistolainen lehti. Siinä on säännöllisesti kolumneja homoelämästä. Miten lehdessä arvioidaan Englannin uutta suuntaa, kun Cameron tuli pääministeriksi ja mukana on liberaalidemokraatteja.
Lehden Dublinissa sijaitseva kirjeenvaihtaja sanoo, että liberaalidemokraatien johtaja Nick Clegg tulee vielä tätä liittoa konservatiivien kanssa katumaan. Nyt liberaalidemokraatit lähtivät mukaan politiikkaan, jossa köyhien ja rikkaiden kuilu syvenee. Cameronin politiikka on paluuta Tory-puolueen fundamentalistiselle perustalle. Cameronin nuorekas lavasäteily on tatcherismia inhimillisen näköisissä kasvoissa.
Cameron haluaa veroja alas. Julkisia palveluja ja tukia heikennetään. Säästöpolitiikka johtaa työttömyyteen. Hän lyhentää raskaudenkeskeytyksen aikaa ja koulun seksuaalikasvatus poistuu. Hänen puolueensa on homofobinen.
Phillippa Stroud on konservatiivien ajatushautomon „Centre for Social Justice“ johtajatar. Hän on perustanut myös evankelisen kirkon, joka pitää homoseksuaalisuutta paholaisen vaikutuksena ja haluaa karkottaa homotartunnan saaneista kaikki paholaiset.
Chris Grayling, josta piti tulla sisäministeri, tuntee sympatiaa niitä hotellinomistajia kohtaan, jotka eivät halua asiakkaikseen homoja ja lesboja.
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Konservatiivit eivät ajattele vihreästi. Pelottavan moni konservatiivi pitää ilmastonmuutosta vasemmiston propagandana. Uusiutuvan energian käyttöönotto kokee takaiskun. Sen sijaan pankkipomoille ei tule ylärajaa bonuksiin. Finanssimarkkinoiden säätelyä vastustetaan.
Tämä yhteistyö voi olla liberaalidemokraattien Nick Cleggille kuin "tappava suudelma". Vaalijärjestelmään tuskin saadaan muutosta. Monet liberaaleja äänestäneet halusivat antaa äänen heille sen takia, että estettäisiin konservatiivien valtaantulo. Nyt liberaalidemokraatit varmistivat konservatiivien valtaantulon.
Liberaalien äänestäjistä 43% ilmoittaa olevansa hengeltään vasemmistolaisia.
Mielestäni briteillä on tällä hetkellä poliittisesti edessään huonoja tai vieläkin huonompia vaihtoehtoja. Madam Tacher kiristi aikoinaan briteille EU:sta erityisetuja, jotka ovat vieläkin voimassa. Tacher aloitti kalliin Faulklandin sodan kurjasta maatilkusta maailman reunalla ja aivan omin päin. Se oli britti-imperiumin viimeisiä yrityksiä näyttää olevansa muka joku maailmanvalta. Tony Blair on ollut USA:n sylikoira siinä mitassa, että suurta joukkoa brittejäkin asia hävettää. Britit roikkuvat epätoivoisesti punnassa, vaikka se on ollut surkeassa jamassa mm. euroon nähden. Britit matkaavat edelleenkin Kanaalin ylittäessään Eurooppaan!
Uusi poliittinen tilanne Briteissä ei tiedä hyvää sateenkaari-ihmisten oikeuksien kehittymiselle.
Englannin vaalitulos ja hallituskoalitio eivät ole yllätys; ihmiset ovat h i r v i t t ä v ä n kyllästyneitä Labourin politiikkaan. Vilkaisu suurimpien englantilaisten päivälehtien keskustelupalstoille riittää kertomaan kaiken; yksinhuoltajaäiti valittaa, miten hän selviää lapsineen 50 punnalla viikossa, kuinka eläkeläisten rahat riittävät lääkkeisiin tai miksi asuntoja ei ole kaupungeissa. Työttömyyskin on huikeaa ja vähät työpaikat valuvat ulkomailta tulevalle halpatyövoimalle. Seksuaalikasvatuksesta on turha huolehtia, kun huhut kertovat lapsista, jotka ovat läpäisseet sikäläisen peruskoulun oppimatta lukemaan tai laskemaan.
Näin siis jo Labourin aikana, joten siitä huonommaksi tuskin voi enää mennä. Labour on rehellisesti epäonnistunut "kolmannella tiellään", joten on korkea aika vaihtaa hallituspuolueita. Asiakaspalaute on kaiken A&O. Jos ollaan rehellisesti oikealla, ollaan sitä sitten nimeä myöten. Vähempi ei olisi ilmeisesti muutoinkaan riittänyt, sillä Blair-Brown roikkui vallassa kiinni kynsin ja hampain, skandaalista toiseen, aivan kuten kotimaassakin näyttää tapahtuvan. Ehkä oppositioasema pakottaa skarppaamaan pöhöttyneen puolueen - tai sitten ei.
Puntaoptiota on turha vinguttaa; Euroopassa on kaksi finanssikeskusta; toinen on Frakfurt ja toinen Lontoo. Päivän 9/11 jälkiselvittyissä paljastui, että nämä kaksi keskusta vastaavat yli 80% Euroopan rahaliikenteestä. Aikaisemmin kukaan ei halunnut tietää, missä ja miten raha liikkuu - kunhan se liikkuu vapaasti. Englannilla on kokoaan suurempi painoarvo eurosta huolimatta, joka sekin muistuttaa jäävuoreen törmännyttä Titanicia. Kreikan kriisi ei kosketa Ruotsia, Tanskaa ja Englantia toisin kuin Suomea, jonka ulkomaiset lainarahat huutavat siihen malliin, että pian höylätään 90-luvun tapaan. Katkeraa nillitystä on riittänyt julkisuudessa, mutta aivan kuten Englannissa, sisarpuolue ei suostu myöntämään menneisyydessä tekemiään virheitä.
Philippa Stroudin sijaan olisin huolissani British National Partystä; sen kannatus nousee nopeasti ja puoluetta äänestää nyt joissain osissa Lontoota jo 25% englantilaisista. Kun taloutta ja sen epäkohtia ei suitsita valtioiden taholta, vaan päätösvalta on kadonnut sinne jonnekin, ihmiset kääntyvät toisen aatteen puoleen, joka sekin omalla tavallaan edustaa protektionismia - nimittäin nationalismin puolueen.
