onko ranneliike oikeasti puoluepoliittisesti sitoutumaton?

» Kunnallisvaalit takana - Mitä edessä? (summaus vaalien jälkeen)
» Kenen Sinä annat päättää asioistasi? (kirjoitus ennen vaaleja)
» Näkökulmia -osion pääsivu
» Kunnallisvaalit 2008 - 26.10.2008 (varsinainen vaalisivu)

  • 1 / 6
  • mlis
  • 29.10.2008 23:54
onko?

Mun mielestä ei. Vihreää puoluetta tuodaan useammassakin paikassa esiin huomattavasti enemmän kuin muita puolueita.
Joka puolueessa on sateenkaarikansan kannattajat ja vastustajat. Oman mielipiteeni mukaan vihreissä ei siis ole yhtään enempää meidän "kannattajia" kuin muissa(kaan) puolueissa.
  • 2 / 6
  • mlis
  • 30.10.2008 0:10
Mitä tulos merkitsee Sateenkaarikansalle?

Kunta huolehtii koulutuksen, terveyspalvelujen, pelastuspalvelun, sosiaalipalvelujen ja monien muiden asioiden järjestämisestä asukkailleen. Kuntien tehtävät lisääntyvät samalla kuin käytettävissä olevat varat vähenevät. Kunnanvaltuustot viime kädessä päättävät, miten kunnan kassassa oleva raha jaetaan. Valtakunnan politiikkaan vaalit eivät suoraan vaikuta.

Vihreiden menestys on perinteisesti ollut hyvästä sateenkaariasioiden suhteen. Muiden puolueiden kohdalla on etenkin alueellisella tasolla vaikea löytää punaista lankaa, sillä isoissa kaupungeissa saattavat saman puolueen edustajat olla sateenkaarimyönteisiä samalla kuin ympäristön maaseudulla tilanne ei ole kovin valoisa. Kielteisin suhtautuminen sateenkaarikansan tasa-arvon edistämiseen tuntuu kuitenkin olevan Perussuomalaisissa ja Kristillisdemokraateissa.

Kaikkiaan sateenkaariteemaisia asioita käytiin läpi hyvin vähän etenkin valtakunnallisesissa vaalikuvioissa. Eräillä paikkakunnilla paikalliset Setan järjestöt olivat kuitenkin ihailtavan aktiivisia, joten näitäkin asioita saatiin paikallisesti nostettua esiin. Tällä vaalien jälkeisellä viikolla julkistetaan tulos "Suomen homoystävällisin kaupunki" -äänestyksestä. Toivottavasti seuraavalla nelivuotiskaudella asiat kehittyvät myönteiseen suuntaan


ARTIKKELIIN VIITATEN...

Kun näitä viittauksia ylläpidon suunnalta tulee, olisi hyvä vedota johonkin tiettyyn konkreettiseen esimerkkiin. "Vihreiden menestys on perinteisesi ollut hyvästä sateenkaariasioiden suhteen." Voiko epämääräsempää olla... Sieltä mistä mä oon kotoisin, valtuustossa ei istunut yhtään vihreetä ja silti homojen asiat(syrjintä yleensäkin) oli esillä ja kaikissa puolueissa oli suvaitsevaisia ihmisiä...
Nykyään siellä on vihreitä valtuustossa ja ainakin kahdella on homokammo! Toinen on opettaja ja tutkija...
joten olisko mahdollista ettei ylläpito toisi omia mieltymyksiään niin vahvasti esiin??!! Toiset keskustelijat on taas sitten eri juttu:-) Tervetuloa keskusteluun!

Mitä tulos merkitsee sateenkaarivähemmistölle?.... Eiköhän ne merkitse samaa koko Suomen kansalle...koulutus, terveyspalvelut!!haloo!!
Onko pakko joka asiassa yrittää vetää kuilua homojen ja heteroiden väliin?? Ja taas mun mielipide: EI. Jos heteroja syytetään provosoinnista ni sopii kattoo peiliin:-)
T. ei-vihreä homo:-)
  • 3 / 6
  • mopsi22
  • 30.10.2008 8:15
"ARTIKKELIIN VIITATEN..."

Anteeksi, mihin artikkeliin? Onko tuo yläpuolella oleva teksti jostakin artikkelista otettu? Lähde? Vai ymmärsinkö jotakin väärin?

Mitä tulee Ranneliikkeen vihreyteen, totean sen olevan, ei sivuston, vaan sen käyttäjien vihertämistä. Totta kai, jos monet käyttäjistä ovat vihreään kallellaan, se heijastuu koko foorumissa käytäviin keskusteluihin. Ei muiden puolueiden kannattajien ajatuksia ja mielipiteitä käsittääkseni sensuroida?
Minä voin vastata ylläpidon puolesta. Ranneliike ry ja sen edustamat sivustot ovat puoluepoliittisesti sitoutumattomia.

Aivan toinen asia on se, että Vihreät ovat pitäneet ainoana poliittisena puolueena näkyvästi esillä Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä asioita. Sateenkaariteemat puolestaan ovat asioita, jotka nostetaan täällä esiin. Muualta ei kovin vahvasti tällaisia avauksia tule. Ainoana puolueena Vihreillä on nostettu sateenkaariteemat oikeasti asialistalle. Vasemmistoliiton historiaan mahtuu myös valopilkkuja, kuten Outi Ojala, mutta sateenkaariasioissa Vasemmistoliitonkin suunnalla on ollut viime aikoina melko hiljaista. Muutama muu puolue on ulkoistanut kokonaan nämä GLBT-asiat nuorisojärjestöjensä projekteiksi.

Edellä viitattiin "Kunnallisvaalit takana - Mitä edessä?" -artikkeliin. Se on otsikkojen "Näkökulmia" ja "Kuukautinen" alla. Luonteeltaan se on kolumni tai näkökulma. Vihreiden roolista sateenkaariasioissa voi lukea edellä olevasta kappaleesta. Kunnanvaltuustoissa ei päätetä valtakunnallisista asioista, mutta ne ovat paikkoja missä voidaan huolehtia siitä, että vaikkapa koulutus- ja terveyspalveluissa otetaan huomioon se, että kaikki ihmiset eivät ole heteroita. Valitettavasti aina tällaista asiaa ei oteta huomioon.


Ja pienenä lisämausteena paljastettakoon, että itse en äänestänyt Helsingissä Vihreitä, johtuen puolueen edustajien mielestäni sietämättömän typerästä kannasta keskustatunneli-asiaan. Mutta tämä sivusto keskittyy sateenkaarinäkökulmaan, ei liikennepoliittiseen näkökulmaan.
  • 5 / 6
  • Rokkihomo
  • 30.10.2008 16:31
Itse olen puoluepoliittisesti kallellaan kahteen suuntaan, enkä siitä hiljaa. Juttuhan on siinä, että olen Ranneliikkeen kutsumaton aktiivivieras, mutta en kuulu ylläpitoon. Kuten Mopsukka jo asiaa totesikin.
  • 6 / 6
  • Tero Kankaanperä
  • 30.10.2008 17:49
Puoluepoliittisesti sitoutumaton tarkoittaa ettei pidä esillä vain yhtä puoluetta tai estä muiden esiintymistä. Se tarkoittaa tasapuolisuutta uutisoinnissa ja mainonnassa. Se EI tarkoita vaikenemista politiikasta tai kantaaottamattomuutta puolueiden tekemisiin.

Vihreät, Vasemmistoliitto ja Demarit nyt on näkyvimmin ottaneet hlbt-ehdokkaita mukaan ja tehneet jotain asemamme edistämiseksi. Muusta toiminnasta tiedän, että myös Kokoomuksessa on paljon hlbt-positiivisia poliitikkoja, mutta mitä muista on sanottavana? Keskustan, Perssuomalaisten ja KD:n poliitikot tuppaavat olemaan punaniskaisia kuuskymppisiä äijiä joille koti, uskonto ja isänmaa on kaikki kaikessa eikä siihen mahdu minkäänlaista moninaisuutta.

Poliittista sitoutumattomuutta mainostaa moni muukin media, mutta kun katson maakuntalehtien "puolueettomuutta" minua alkaa sylettää: Savon sanomat ja Keskisuomalainen ovat niin keskustalaisia kuin vain voi olla. Ilkkaa, Kalevaa, Karjalaista tai Lapin kansaa katsoessakin näkee värejä...