- 1 / 1
- smo
- 1.6.2018 19:55
Hyvän aikaa valmisteltu ja rakennettu uusi painos ranneliike.net -sivustosta on nyt pride-kuukauden alkajaisiksi saatu julki. Uuden ulkoasun lisäksi käytännössä koko sivuston julkaisualusta on täysin uusittu nykyajan vaatimukset täyttäväksi niin tietosuojan ja -turvan kuin käytettävyydenkin osalta. Vanhan sivuston vanhimmat osat olivat vuodelta 2001.
Tässä vaiheessa esillä ovat toimitettu sisältö, keskustelufoorumi, blogit ja tapahtumakalenteri. Jotkin aiemmin esillä olleet sisällöt ja käytössä olleet toiminnallisuudet ovat toistaiseksi pois esiltä/käytöstä, mutta niitä palautetaan jossain muodossa lähiviikkojen ja -kuukausien aikana. Luvassa on myös kaikenlaista ihan uutta.
Uusitun sivuston julkaisun jälkeiset hienosäätötoimenpiteet ovat yhä käynnissä. Sen vuoksi jotkin asiat saattavat olla hetkittäin pois käytöstä tai näyttää erikoiselta.
Muutama huomio uudistuksesta:
- Sivuston ulkoasu on responsiivinen, joten sivusto toimii aiempaa miellyttävämmin älypuhelimissa ja tableteissa. Ulkoasu on aiempaa selkeämpi myös perinteikkäämpien tietokoneiden näytöillä.
- Nimimerkin rekisteröiminen on uudistunut.
- Juttujen kommentointi on jatkossa osa keskustelufoorumin toimintoja. Jatkossa keskusteluun osallistuminen ja kommentointi on mahdollista vain sivustolle kirjautuneena, nimimerkkinsä rekisteröineille käyttäjille.
- Toimitettu sisältö on jaettu neljäksi kokonaisuudeksi: uutiset, muut ajankohtaisjutut, teemoitetut kokonaisuudet ja näkökulmat.
- Blogityökaluja on parannettu. Tekstiä on mahdollista muotoilla ja useampien kuvien lisääminen yhteen bloggaukseen on mahdollista.
- Jatkossa kaikkialla sivustolla käytetään suojausta parantavaa salattua HTTPS-protokollaa.
Terveisin,
ranneliike.net -sivuston ylläpito