Paljonko Suomessa on suurinpiirtein kaikkia seksuaali vähemmistöjä?

Eli meitä ihan aitoja homoseksuaaleja eli meitä joilla on ehdoton nollatoleranssi naisiin on Suomessa vain noin 10% jos sitäkään. Mutta entä sitten jos lasketaankin kaikki muut paitsi täysin 100% heterot, eli kaikki mahdolliset biseksuaalit myös nekin jotka luokittelevat itsensä "kokeilunhaluisiksi heteroiksi". Niin tietääkö kukaan paljonko prosentit silloin nousee? Vai nouseeko niinkin paljon ettei voida puhua enää edes seksuaali VÄHEMMISTÖISTÄ?
Asiaa on yritetty selvittää useillakin tutkimuksilla.

Yksi näistä on vuonna 2016 julkaistu Yhdysvalloissa tehty selvitys ( https://ranneliike.net/uutiset/12146/selvitys-miehet-useammin-homoja-naiset-biseksuaaleja ). Sen mukaan miehistä vetoa vain samaa sukupuolta olevaa kohtaan kertoo tuntevansa 1,9 prosenttia. Naisten kohdalla luku on 1,3 prosenttia. Molemmista sukupuolista kertoo kiinnostuvansa 2 prosenttia miehistä ja 5,5 prosenttia naisista.

Vastaavanlaisia prosenttilukuja on saatu muistakin selvityksistä. Selkeästi homoseksuaaleja näyttäisi olevan prosentti..pari, biseksuaaleja hieman enemmän ja selkeä enemmistö heteroita - joista ehkä pieni osa vielä itseltäänkin kaapissa.
Random: "...ehdoton nollatoleranssi naisiin..."

Mitä tarkalleen ottaen tarkoitat määritelmälläsi?
Prosentteja laskeskeltaessa on aika paljon kiinni määrittelijästä kenet hän laskee mihinkin ryhmään kuuluvaksi.

Minulla on monta naisystävää, muutama jopa sydänystävä. Olenko siksi vähemmän homo?
Mainittu ”nollatoleranssi” vaikuttaa enemmänkin identiteettikysymykseltä. Sinänsähän homoseksuaalisuuteen liittyy eroottisromanttinen välinpitämättömyys eri sukupuolta olevia kohtaan ja mielenkiinnon kohdistumisen mahdollisuus vain omaa sukupuolta olevaa kohtaan. Ajatus toleranssista tällaisessa yhteydessä liittyy kenties enemmänkin johonkin oman identiteetin hallitsemiseen ja jäsentelyyn.
Tähän soppaan teki vielä mieli lisätä aseksuaalisuuden ( https://ranneliike.net/sanasto#aseksuaalisuus ) olemassaolo. Määritelmällisestihän (täysin) aseksuaalinen henkilö ei ole sen paremmin homo-, bi-, pan- tai heteroseksuaalinenkaan. Ne, jotka voivat tuntea hyvin heikosti seksuaalista mielenkiintoa, toki omaavat seksuaalisen suuntautuneisuuden. Identiteettikysymyksenähän tässä päällä on vielä oma suhde/suhteutuminen omaan seksuaalisuuteen tai sen olemattomuuteen.
  • 6 / 35
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 20.12.2020 12:55
En koe itseäni yhtään vähemmän homoksi siksi, että kaveeraan myös naisten kanssa.

Muistuu mieleeni muutamia kertoja minulle esitetty kysymys koulutustilaisuuksissa, että kun olen homo, niin vihaanko naisia. Tuohon on vastaus edellisessä viestissäni. Vastasin kysyjille kuulleeni monelta naiselta, että homomies on naisen paras ystävä. Siinä ystävyydessä ei tarvitse varoa sitä milloin mies yrittää kaataa naisen sänkyyn.
  • 7 / 35
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 20.12.2020 12:58
Randomille ja muillekin tiedoksi, että homoja on 6 prosenttia ja piste! Brittihallitus päätti näin aikoinaan kun he rakensivat lakia sallia samaa sukupuolta oleville pareille avioliitto. :-)
Tuo vuoden 2005 lopun brittijohtopäätös osuudesta viittaa siis homoihin (homomiehiin ja lesboihin). En saata muistaa, sisälsikö tuo kuusi prosenttia myös biseksuaalit vai olivatko nämä vielä sen lisänä. Tämä luku liittyi parisuhteen rekisteröimisestä käytyyn keskusteluun, joka toki koski biseksuaalejakin. Jos sisälsi, niin hyvin linjassa ollaan mainitsemieni lukujen kanssa.
Niin tarkoitan sitä että on nollatoleranssi seksuaalisessa ja romanttisessa mielessä. Elikkä jokainenhan tietää mitä tarkoittaa seksi, mutta mitä sitten tulee tuohon romanttisuuteen niin sitä voisin vähän suomentaa. Ensinnäkin henkisellä tasolla se tarkoittaa sitä että ei ihastu naiseen eikä lähettele mitään sydän viestejä jne. Ja fyysisesti sitä että ei pussaile eikä lääpi naisia, kättelyä tanssia ja onnittelu halauksia lukuun ottamatta. Ja tietenkin jos on työn puolesta velvollisuuksia kuten terveyden hoito alalla ammatti hierojissa ja fysioterapeuteissa on myös homoseksuaaleja joten heidän täytyy tietenkin pystyä hoitamaan myös nais potilaita. Tarkoitatko oikeasti naisystäviä vai naispuolisia ystäviä? Ne ovat nimittäin 2 eri asiaa.
Joo, miesystävä tai naisystävä tulkitaan usein läheisemmäksi suhteeksi, kumppanuudeksi. Itse suosin mieluummin päätteitä -kumppani tai -puoliso, statuksesta riippuen, ja jos sukupuoli ylipäänsä on tarpeen määritellä.

Minä en ole koskaan ihastunut naiseen, enkä tuntenut naista kohtaan mitään romanttista, eroottista tai vastaavaa. Ja siinä valossa varmaankin kuulun tuohon mainittuun kuuteen prosenttiin. Toleranssi tässä yhteydessä on kuitenkin minulle aivan vieras sana.
Pitänee selventää. Tarkoitin siis naispuolisia ystäviä. Hyvä kun huomasit.

Minulle brittihallituksen käyttämä luku on lähinnä vitsi. Heidän piti kenties saada jokin numero käyttöönsä. Jossakin hyllyssäni on kirja, johon on koottu tutkimuksia homojen määristä ja päädytty numeroihin läheltä nollaa ja aina 25 % asti. Emme tule koskaan tietämään todellista prosenttia, koska sellaista ei voi olla. Homouden määrittelyjä on niin monta kuin on määrittelijää. Vielä vaikeammaksi menee määritellä muita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, koska niitä on tutkittu homoja vähemmän.

Tuon lisäksi kannattaa muistaa erilaiset määrittelyt eri kulttuureissa. Ajatellaan vaikkapa Lähi-Idän maiden ja pohjoismaiden käsityksiä siitä, mikä on homoseksuaalisuutta. Eroa on kuin yöllä ja päivällä. Se olisi kokonaisen erillisen keskustelun aihe.

Minulla on ollut yksi eroottinen ihastuminen naiseen. Kenties ihastuin ennen muuta hänen hienoon persoonaansa. Se tunne haipui nopeasti pois ja meistä tuli hyvät kaverit joksikin aikaa. Mielestäni se oli hieno kokemus sekä hänelle, että itselleni.
Yksikin tapaus riittää todistamaan että kysymyksessä ei ole silloin homo vaan biseksualismi. Olet kylläkin hyvin lähellä homoseksualismiä mutta kyllä se kumminkin biseksualismin puolelle menee.
Minä en ajattele asiaa lainkaan noin lokeroivasti. Sukupuoli, sen ulkoinen ilmentyminen tai muutkaan siihen liittyvät yksityiskohdat eivät ole tarkkarajaisia tai välttämättä yksiselitteisiä - joten hetkellinen mielenkiintokin saattaa osua johonkin ei lokeroituneeseen.
Random, määrittelystäsi seuraa minun ajattelussani se, ettei oikeastaan kukaan ole puhtaasti jotain. Eli aitohomo/aitohetero on vain mielikuvitusmalli. Elämäntilanteet vaihtelevat ja voivat aikaansaada erilaista seksuaalista ja eroottista käyttäytymistä. Kulttuureissakin on eroja siinä, mitä määritellään homoseksuaaliseksi käyttäytymiseksi.

Eräs kaverini, ukkomies, tuli joka kerta luokseni käymään kun hänen vaimonsa oli nk. telakalla. Hän oli hiukan hiprakassa ja alkoi flirttailla suorasukaisesti kanssani. Ärsyynnyin ja totesin hänelle, että jos menemme eteenpäin, seurauksena voi olla paha mieli kumpaisellekin. Hän pitää itseään 100% heterona.

Kun miehiä suljetaan keskenään pitkiksi ajoiksi yhteen, esimerkiksi vankilaan, joillakin seurauksena on omaan sukupuoleen kohdistuvaa eroottista kiinnostusta ja jopa seksuaalista toimintaa. Kun he vapautuvat vankilasta, homoseksuaaliseen toimintaa ei ole tarvetta palata. Nuo miehet käyttäytyvät, kuten heteromiehillä on tapana.
Luonnossa (mihin ihminenkin kuuluu) ei ole lokeroita vaan limittymiä ja liukumia, yhtä aikaa monella tasolla. Asiat eivät ole joko nollaa tai ykköstä vaan likitulkoon aina jotain näiden välillä. Veikkaan, että jonkin oleminen puhtaasti jotain on äärimmäisen harvinaista - ehkäpä jopa olematonta.

Olen joskus ajatellut ehdottomammin, ja nyt jälkikäteen tiedostan rakentaneeni itselleni "homoidentiteettiä": koska olen homoseksuaalinen, teen aktiivisesti pesäeroa kaikenlaiseen "heteroseksuaaliseksi" tulkittavaan.

Nyt ajattelen paremminkin, että olen homoseksuaalinen, koska muusta ei ole ollut viitteitä. Toki tuohon homoseksuaalisuuteeni voi liittää kaikenlaisia tarkentavia lisämääritteitä, jos katsoo tarpeelliseksi. En kuitenkaan enää koe mielekkääksi sulloutua johonkin lokeroon, jossa pitäisi olla jonkinlainen taikka jotenkin todistella kuulumistani johonkin.

Noin yleisesti en näe yksilön luokittelemista homo / bi / hetero -lokeroihin tarpeelliseksi, paitsi jos määrittelee itsensä johonkin lokeroon. Silloin se on ennen kaikkea identiteettikysymys - käsitys siitä, mitä itse on suhteessa muihin. Kokonaan asia erikseen on tieteellisen tutkimuksen teko: silloin asioita kuvaavia nimilappuja pitää harrastaa, jotta saadaan kuva asioiden suhteesta toisiinsa ja löydetään lainalaisuuksia. Samoin yleisemmällä tasolla tietysti voi olla mielenkiintoista tarkastella maailmaa mainittujen nimilappujen kuvaamien näkökulmien kautta - ja se on kullekin tietysti vapaaehtoista.

***

Minusta tuntuu erikoiselta ajatus aiemmin mainitusta lääppimisestä. Minusta sellaisessa ollaan jo seksuaalisen ahdistelun puolella - riippumatta ihan osapuolten sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautuneisuudesta. Sinänsä tapoihin kuuluva osapuolten läheisyyden määrittämä fyysinen kontakti on asia erikseen (joskin itse olen aika reviiritietoinen, enkä pidä kättelyä läheisemmästä kontaktista vähääkään etäisempien kanssa; tämä korona-aika on siinä mielessä tuonut jopa helpotusta).
Tuosta "lääppimisestä" hiukan.

Viime vuodet ennen koronaa tuli osallistuttua kansainvälisiin konferensseihin eri puolilla maailmaa. Seuraan tietenkin eri kulttuurien tapoja olla lähellä toista henkilöä julkisissa tilanteissa, jotka katsotaan luonnollisesti epäeroottisiksi.

Olen ollut aina kiusaantunut tavasta, että jos olet vähänkään tutumpi muun kuin pohjoismaisen naiskollegan kanssa, pitäisi vaihtaa poskisuudelmia. Tiedän olevani kömpelö ja aina kiusallisesti mielessä partani. Onneksi pohjoismaiset delegaatit, samoin kuin vaikkapa japanilaiset, mielletään etäisiksi. Siksi niitä naisten poskisuukkoja joutuu kokemaan muita harvemmin. Usein kättely riittää tai kevythali.

Miehet osoittavat erityistä läheisyyttä todella harvoin edes tuttujen kollegoiden kanssa noissa julkisissa tilanteissa. Itselläni on tapana kumartaa kohteliaasti kokoushuoneen ovella, eikä kätellä kaikkia paikalla olevia, kuten joillakin on tapana.

Covid-19 muutti tilanteen kerralla. Konferenssit, joissa piti olla läsnä, loppuivat kuin seinään. Tulevaisuudessa luultavasti tullaan jopa välttelemään kättelyä, vaikka virus olisikin tullut taltutetuksi.
Voi herranperkele mitä vääntämistä taas täällä. Mikä siinä on, että tietyissä piiteissä on niin jumalaton mielenkiinto tätä saivartelua kohtaan? Homouden määritelmiä on niin monta kuin on määrittelijöitäkin? Ei muuten ole. Homoseksuaalisuus, biseksuaalisuus ja heteroseksuaalisuus kuvaavat kolmea varsin yksiselitteisesti määriteltävää seksuaalisen suuntautuneisuuden muotoa. Pelkästään samaa sukupuolta kohtaan seksuaalista vetovoimaa tuntevia sanotaan homoseksuaaleiksi. Homoiksi ja lesboiksi. Nämä eivät ole "lokeroja", "laatikkoja", "leimoja" tai "konstruktioita", eivätkä varsinkaan "identiteettejä", vaan sanoja, jotka on otettu käyttöön kuvaamaan selkeästi havaittavia seksuaalisen suuntautumisen muotoja. Seksuaalisuuden muotoja, jotka yksilö voi määritellä ja tuntea itsessään sen perusteella kumpaa sukupuolta oleviin ihmisiin, urospuolisiin vai naaraspuolisiin, tuntee seksuaalista vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta.

Tämä jatkuva määritelmien vääntely ja kääntely on selvästi seurausta viime vuosina nousseesta sukupuolisaivartelusta, jossa biologiaan perustuvat mies- ja naissukupuoli hajotetaan tuhansiin osiin mitä eriskummallisimmin semanttisin erotteluin. Kun sukupuoli voi tarkoittaa mitä tahansa ja sitä pidetään vapautumisen ja inhimillisen moninaisuuden huipentumana, on sillä sellainen ironinen seuraus, että homoseksuaalisuus, joka ihan hetki sitten oli vielä edistyksellisten piirien suojelussa, alkaakin näyttää varsin ongelmalliselta. Varsinkin parikymppisten, edistyksellisinä itseään pitävien ihmisten keskuudessa on alkanut yleistyä ajattelutapa, jonka mukaan myös seksuaaliset käsitteet, ja etupäässä homoseksuaalisuus, pitäisi sukupuolen tavoin lyödä tuhannen paloiksi niin, ettei homoilla ja lesboilla ole enää pienintäkään mahdollisuutta määritellä kokemustaan yleisesti ymmärrettävällä tavalla. Lopputuloksena tästä käsitepelistä ja ideologisesta manipulaatiosta on se, että meillä on kokonainen sukupolvi, joka ei enää ymmärrä, mitä sukupuoli on tai mitä siihen perustuva seksuaalinen suuntautuminen voi olla.

Nuoret homomiehet kertovat nykyään käyvänsä tämän tyyppisiä keskusteluja heteronaisten kanssa:

Nainen: Mennäänkö panemaan?
Mies: Ei. Olen homo.
Nainen: Entä sitten? Ei minulla ole mitään homoja vastaan! Eli mennäänkö?
Mies: ...

Eli sukupuolikäsitteiden manipuloiminen ja sitä seuraava seksuaalisuuden hämärtäminen iskee suoraan homomiesten ja lesbojen seksuaalisen olemassaolon ytimeen. Kun kaikki on relativistisen ideologian hengessä whatever, tiettyjen ihmisryhmien itsemäärittelyltä tipahtaa pohja, ja sillä on niille vakavia sosiaalisia ja lopulta yhteiskunnallisiakin seurauksia.
Kyllä, homoseksuaalisuuden määritelmä, kuten bi-, pan-, hetero- ja eräiden muidenkin seksuaalisuuksien määritelmä on koneellisesti ajatellen aika selkeä. Vaan kun ihminen ei ole kone, jossa asiat olisivat aivan joko/tai. Päällä lisäksi on kulttuurillinen kerrostuma ja siihen suhteessa olevat identiteetit. Ja elämäntilanteet.

Vaikkapa minä asetun kyllä aivan nätisti ihan oikean homomiehen ”lokeroon”. Siihen liittyvää identiteettiä voisi sitten rakentaa ja ylläpitää käsittelemällä asiaa seksuaalisen olemassaolonsa ytimenä (siinä jos missä on kyse identiteetistä) - tai suhtautua seksuaaliseen suuntautuneisuuteensa vain olemassaolevana ominaisuutena. Jälkimmäisen koen itsemäärittelyn näkökulmasta enemmän omakseni.

Minusta miehen on erikoista perustella homoudellaan sitä, ettei halua lihallista kanssakäymistä naisen kanssa. Eikö kuitenkin olennaista ole se, ettei vaan kiinnosta? Kieltäytymisen homoudella perusteleminenhan juuri vie sinne identiteettien hurlumhein puolelle.
Jatkan vielä hieman aamulistä ajatustani. Nimimerkki Yesman joskus viisaasti kehotti kuuntelemaan näissä asioissa itseään. Minä puolestani kehotan olemaan rakentamatta joistain yksittäisistä havainnoistaan itselleen vankikoppia (ellei sitten satu olemaan moisista jutuista kiinnostunut). Itsensä kuuntelu avoimin mielin on hyvä pysyvänä prosessina. Identiteetistä voi saada tehtyä vankilan, kuten joillekin valkoisille cisheteromiehille kerrotaan käyneen. Myös avoimesti hlbti-vähemmistöön kuuluva voi löytää itsensä tilanteesta, jossa omat elämänvalinnat on tehty itseään kunnolla kuulematta - itselle rakennettuun laatikkoon sulloutumalla.

Oli jäädä asian pihvi toteamatta. Sosiaalinen identiteetti on ihmiselle tärkeä asia. Se on kuitenkin hyvä vain palvelijana, mutta huono hallitsijana.
Nimimerkin Random pohdiskeluun lukumääristä en nyt lähde antamaan lisää numeroita. Laajennan aihetta Fritz Kleinin vuonna 1978 julkistamaan seksuaalisen orientaation matriisiin Klein Sexual Orientation Grid (KSOG). Esimerkiksi hän näkee Kinseyn kaksiulotteisen asteikon 0-6 liian yksinkertaistavana. Klein esittää seitsemän määrittelevää tekijää, determinanttia, jotka ovat kysymyksen muodossa seuraavat:

A) Kehenkä olet seksuaalisesti viehättynyt?
B) Kenen kanssa sinulla on ollut seksiä?
C) Kehenkä seksuaaliset fantasiasi kohdistuvat?
D) Kehenkä tunnet enemmän emotionaalista vetovoimaa?
E) Minkä sukupuolen ihmisten kanssa pidät yhteyttä?
F) Missä yhteisössä haluat olla? Missä tunnet olosi kaikkein mukavimmaksi?
G) Kuinka taikka millä tavoin identifioit itsesi?

Kutakin noita seitsemää tekijää tarkastellaan kolmella kriteerillä,
* menneisyydessä
* nykyisyydessä
* ideaalina. Kukin niistä määritellään lukuarvolla 1-7.

Determinantit A...E:
1. Vain vastakkainen sukupuoli
...
7. Vain sama sukupuoli

Determinantit F ja G
1. Täysin heteroseksuaali
...
7. Täysin homoseksuaali

Aiheesta tarkemmin:
https://en.wikipedia.org/wiki/Klein_Sexual_Orientation_Grid
"Minusta miehen on erikoista perustella homoudellaan sitä, ettei halua lihallista kanssakäymistä naisen kanssa. Eikö kuitenkin olennaista ole se, ettei vaan kiinnosta?"

Oleellista on juuri se, että on homo, eli ei kiinnosta, nyt eikä koskaan. Homoudella ja heterokiinnostuksen puutteella on aika selvä yhteys, vai kuinka? Tyhjää vääntöä selvästä asiasta.

"Kieltäytymisen homoudella perusteleminenhan juuri vie sinne identiteettien hurlumhein puolelle."

Ei vie, vaan tekee selväksi, että kieltäytyminen perustuu seksuaaliseen suuntautumiseen, eikä vain mihin tahansa haluttomuuteen. Hurlumhei alkaa siinä kohtaa, kun queer-ideologia politisoi seksuaalisen suuntautumisen identiteettikonstruktioksi ja sosiaaliseksi rooliasuksi, jota kuka tahansa voi pukea ja riisua mielensä mukaan.

Pete Buttigieg leimattiin amerikkalaisessa queer-kirjoittelussa feikkihomoksi, koska hänen politiikkansa ei ole tarpeeksi radikaalia, ja jopa sen takia, että hän näyttää liian keskiluokkaiselta. Samat kommentaattorit puolustavat kiivaasti miesten oikeutta "identifioitua" homoksi, vaikka heidän seksielämänsä olisi kaikkea muuta kuin homoseksuaalista. Ainoa keino tämän vääristyneen identiteettipolitiikan vastustamiseksi on se, että palautetaan homous sen oikeaan merkitykseen seksuaalisen suuntautumisen muotona, välittämättä queerista ivanaurusta, jota tällainen "portin vartiointi" saa nykyään osakseen.
Minun mielestäni seksihommista kieltäytymisen perusteleminen (omalla) seksuaalisella suuntautuneisuudella on sosiaaliseen rooliasuun pukeutumista. V-tuako asia sille toiselle sinänsä edes kuuluu. Riittäköön tiedoksi, ettei hän ole pantava, eikä sen pantavammaksi muutu. Sen ihmeempää selitystä tarvitse.

Ylipäänsä minua vähän häiritsee (tiedä eritysesti nykyisestä, kai sitä ennenkin on ollut) suorasukainen touhu, mutta olenkin kai vähän vanhanaikainen ja vielä vähän sisäänpäinkääntynytkin.

Mutta joo, ymmärrän kyllä mrmeringue pointtisi: kyllähän queer-politiikkaan liittyy ajatus itsestä poliittisena manifestaationa. Kyllä minä itsekin toki olen avoin seksuaalisesta suuntautuneisuudestani - ja ihan aikuisiälläkin joskus joutunut ilmaisemaan haluttomuuteni irralliseen seksuaaliseen kanssakäymiseen, ja pariuduttuani kieltäytymys on tietysti kategorinen.
"Minun mielestäni seksihommista kieltäytymisen perusteleminen (omalla) seksuaalisella suuntautuneisuudella on sosiaaliseen rooliasuun pukeutumista."

Ei se ole sitä, vaan se on omien rajojen asettamista ja oman deittipoolin rajaamista. Tärkeää tietoa, jota homomies antaa heteroille, jotta he osaavat rajata hänet heterojuttujensa ulkopuolelle. Ihan samalla tavalla heteromiehet viestittävät rajojaan välttyäkseen kiusallisilta iskuyrityksiltä, kun liikkuvat homomiesten keskuudessa.
Niin, samalla tavoin heteromiehetkin osaavat sonnustautua sosiaaliseen rooliasuun, kun sen kokee tarpeelliseksi.

***

Tässä homojen tai seksuaalivähemmistöjen määrä -aihepiirissä on isossa roolissa on raja-aitoja koskettava ikuisuuskeskustelu. Sitä on käyty tälläkin foorumilla parisen vuosikymmentä useissa keskusteluketjuissa ( esimerkiksi https://ranneliike.net/keskustelu/13722/homo-vai-bi-vai-hetero / https://ranneliike.net/keskustelu/12171/hetero-bi-vai-homo / https://ranneliike.net/keskustelu/15124/olenko-bi-vai-homo ). Enkä usko, että asiaan saadaan koskaan lopullista ja täydellistä selvyyttä. Osaamme erilaisten vastakkainasettelujen kautta määritellä kategorioita, ryhmiä, luokkia, kokonaisuuksia, eroja, yhtäläisyyksiä ja sen semmoisia. Tarkoista määritelmistä huolimatta asioiden rajakohdan hahmottaminen tosielämässä tuottaa kuitenkin ongelman.

Seksuaalisen suuntautuneisuuden kohdalla homouden ja biseksuaalisuuden ero on varmasti määritelmällisesti selkeä. Samoin biseksuaalisuuden muuttuminen heteroseksuaalisuudeksi. Tai seksuaalisuuden katoaminen aseksuaalisuudeksi. Todellisuudessa noiden ilmiöiden välillä on kuitenkin harmaa vyöhyke - halusisen nähdä tai ei. Ollako vai eikö olla?

Alle parikymppisenä ajattelin, että mies ja nainen perustavat perheen: niin se vain menee - ja niin ajattelin omallekin kohdalleni. Samaan aikaan oma herännyt mielenkiintoni hapuili eräitä muita nuoriamiehiä. Käsitykseni homomiehistä oli kuitenkin lähinnä jotain hedonistista ja ehkä likaisen lihallista; koppalakkia tai hörsöä. Lisäksi 1980-luvun aids-kohu oli jättänyt jälkensä. Ei minun maailmaani lainkaan. Omalla kohdallani taustalla ei ollut mitään uskonnollista. Silti tie olisi hyvinkin voinut viedä ihan toisaalle: ehkä johonkin ystävyyteen perustuvaan heterosuhteeseen, jossa fyysiset velvoitteet olisi ehkä voitu suorittaa vahvojen mielikuvien siivittämänä? Niin se ei sitten kuitenkaan mennyt, kun kuitenkin oltiin päästy jo 1990-luvulle. Muitakin mahdollisuuksia avautui ja ilmeisesti ymmärryskin lisääntyi. Silti en osaa nähdä suhdetta muun kuin miehen kanssa tänäkään päivänä mahdottomana jossain tilanteessa - mutta mikään ei eroottis-romanttisessa mielessä vedä sinne suuntaan. En siis pyrkisi heterosuhteeseen.

Edellä kuvaamani vain avaa sitä, miten monenlaisia kerroksia kaikessa tässä on.

Vaikka siis lokeromallissa menenkin "homomiehen" lokeroon, niin ehkä muinaisiin kokemuksiin liittyen oma (seksuaalisuuteen liittyvä) identiteettini (ulottuvuus) on paremmin "mies, joka on homoseksuaalinen" kuin "homomies".
Mihin me oikeastaan tarvitsemme jotakin numeroa vaikkapa homojen lukumäärää? Mielestäni ei mihinkään. Tieteilijät ovat sitten ehkä asia erikseen.
Sinänsä ymmärrän kiinnostuksen omaa viiteryhmää edustavien määrää kohtaan. Sen voi kokea tärkeänä vertaistuen kaltaisena apuna. Numero ehkä auttaa ymmärtämään konkreettisemmin, ettei ole ainoa asian kanssa.
Minulle tuo numero olisi ollut tarpeellinen silloin hyvin nuorena, jolloin luulin olevani ainut "omituinen". Olen kuullut monen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvan kokeneen samoin silloin joskus kauan sitten. Viime vuosikymmenet on kaikille tullut kirkkaasti selväksi, että saman kaltaisia ihmisiä on olemassa. Siitä markkinoinnista ovat huolehtineet mm. rakkaat änkyräuskovaisemme. Toki markkinointi ei laadullisesti ole ollut kovin rakentavaa.
Kuin myös. Olin runsaan 300 oppilaan lukiossa, ja olin jostain lukenut/kuullut, että seksuaalivähemmistöön kuuluvia olisi noin prosentti väestöstä. Järkeilin, että ainakin yksi muu voisi siis olla, kun kai joku tytöistä on sitten lesbo. Itseni lisäksi tiedän kaksi miespuolista muuta homoa näistä 300:sta. Kaikkia en välttämättä tiedä, enkä yhtään lesboa. Kyllä, tällaisen asian ymmärtäminen auttoi matkalla. Sittemmin prosentti on osoittautunut suuremmaksi. Enkä usko tarpeen tietää lukumääriä kadonneen, vaikka aihe on esillä paremmin ja moninaisemmin.
Jos etsitään lukumääriä ja mennään yhdysvaltalaistutkimuksen prosenteilla, niin Suomessa on seksuaalivähemmistöihin kuuluvia jotakuinkin seuraavasti:

- homomiehiä: 50 000
- lesboja: 35 000
- bimiehiä: 52 000
- binaisia: 145 000

Mutta nämä ovat tilastoihin ja tutkimuksiin perustuvia arvioita ja oletuksia.
Ja seksuaalisuuteen ja seksiin yleensä liittyviin kyselytutkimuksiin vastataan pääsääntöisesti valehtelemalla siihen suuntaan kuin vastaaja olettaa voivansa olla edukseen. Tämä on siis minun henkilökohtainen näkemykseni noihin tilastoihin.
Toki värittyneitä vastauksia varmaan on, mutta minä taas en usko tässä(kään) aihepiirissä valhettelun olevan erityisen pääsääntöistä. Olettaisin kyselytutkimuksiin suurimmaksi osaksi vastattavan oikein tai ainakin oikean suuntaisesti - mikäli tietysti vastaaja voi luottaa siihen, että vastaus ei johda henkilökohtaisiin hankaluuksiin. Tämän minun nähdäkseni todistaa se, että länsimaisissa seksuaalisuutta käsittelevissä kyselyissä tulosten isot linjat kuitenkin ovat varsin samansuuntaisia. Eroja selittävät etenkin kysymysten muotoilu ja vallitsevan kulttuurin yksityiskohdat.
Redditissä oli keskustelua tästä Yhdysvaltojen tilastoinnista ja jotkut nuoret homomiehet olivat sitä mieltä, että vastaavat kyselyyn väärin, koska "mitä se valtiolle kuuluu, olenko homo vai hetero". Ilmeisesti ajatuksena oli, että jos tulee kaapista jossain kyselytutkimuksessa, niin tulee samalla ulos koko yhteiskunnalle. Näissä tutkimuksissa on ollut ainakin menneinä vuosina ongelmia jo kysymyksenasettelun tasolla, eli on saatettu kysyä vaikka näin, että onko sinulla ollut homoseksuaalista orgasmia viimeisten 12 kuukauden aikana, ja jos vastaus on ollut kieltävä, henkilö on siirretty kategoriaan "hetero". Suomen kaksi johtavaa seksuaalisuustutkijaa kyseli tällaisia homomiehiltä vielä 90-luvulla.
Minua kiinnostaa myös se, miten viime vuosina noussut sukupuolikäsitteiden hämärtäminen vaikuttaa homoseksuaalisten ihmisten minäkuvaan ja sen kautta tutkimustuloksiin. Todella monet homot ja lesbot laittavat nykyään someprofiileihinsa pronominit they/them, ja monet identifioituvat kokonaan vastakkaiseksi sukupuoleksi, vaikka eivät olisikaan missään transhoidoissa. On muodostunut tällainen sokea alue, jossa tilastotieteilijät eivät saa selvää yksilön seksuaalisuudesta, koska uusi sukupuolikäsitteistö sotkee hahmottamista.
Täytyy lisätä, että tavallaan ymmärrän sitä, jos kaikki eivät halua ilmoittaa homoseksuaalisuudestaan jossain väestönlaskennassa. Jos natsismin kaltainen liike nousisi nykymaailmassa, sillä olisi käytössään ainutlaatuinen tietokanta amerikkalaisten homojen ja lesbojen henkilötiedoista ja olinpaikoista. Yhdysvalloissa kerätään muutenkin paljon tietoa seksuaalisesta suuntautumisesta, eli esimerkiksi opiskelu- tai työpaikkaa hakiessa saattaa joutua ilmoittamaan seksuaalisen suuntautumisensa. Suomalaiseen ajatusmaailmaan ei jotenkin sovi, että tuollaisia intiimiin elämään liittyviä asioita kysellään virallisissa hakemuslomakkeissa.