Tutkimus: samansukupuolisen seksuaalikäyttäytymisen taustalla ei yhtä geeniä, vaan lukuisia geenejä ja ympäristötekijöitä (juttukommentit)

Tämän uutisen luettuani mietiskelen jälleen kerran sitä miksi yritetään yhä etsiä syytä homoseksuaalisuudelle. Mielestäni takana ei ole mikään muu kuin perustavaa laatua oleva virheellinen käsitys, että homoseksuaalisuus olisi jotenkin epänormaalia taikka peräti sairasta. Miksi ei koskaan etsitä syytä heteroseksuaalisuudelle? Miksi ei koeteta löytää bi-geeniä, entäs trans-geeniä jne. jne.

Minä taas ajattelen, että asiaa tutkitaan, koska se on tutkittavissa. Lisäksi suhteelliseen yleisenä esiintyvään ilmiöön on koettu liittyvän tiettyjä paradokseja.

Tutkittavuus: nykyään omasta seksuaalisuudesta ollaan niin avoimia, että tämänkaltaisen vertailemiskelpoisen tutkimusmateriaalin syntyminen on mahdollista. Elämää tahdotaan ymmärtää - joskin tiedolla toki on varjopuolensa ja väärinkäyttömahdollisuutensa. Seksuaalinen suuntautuneisuus on (tosin vain etupäässä yksilön itsensä) määriteltävissä joksikin tietyksi arvoksi vähän siten kuin silmien väri, ihonväri tai pituus.

Tässä tutkimuksessa rajaavaksi tekijäksi oli otettu tutkittavien seksikumppanien sukupuoli, joka yhä hieman samansukupuolista seksuaalista aktiviteettia torjuvassa ilmapiirissä voi vääristää tuloksia esimerkiksi siten, että addiktioherkkyyteen ja riskinottoon liittyvä perinnöllinen alttius korostuu; vain kaapissa unelmoivat toimimaan uskaltautumattomat/haluamattomat tulevat kirjautuneeksi heteroseksuaalieiksi.

Paradoksi: suvullisen lisääntymisen ja evoluution näkökulmasta lisääntymistä hillitsevän ominaisuuden pysyminen perimässä on kiinnostavaa. Oletettavasti se on liitoksissa johonkin selviämistä edistävään tekijään ja/tai se itsessään on ollut sellainen.

Heteroseksuaalisuuden "syy" selviää samaa tahtia kuin homoseksuaalisuudenkin. Ja sittenhän on vielä aseksuaalisuus. Heteroseksuaalisuutta itsessään on hankalaa tutkia ilman vertailua ei-heteroseksuaalisuuteen (jota tässä tutkimuksessa itse asiassa homoseksuaalisuuden asemesta selvitettiin), ja näillä tutkijoilla on näkemyksiä homoseksuaalisuuden ja biseksuaalisuudenkin geneettisistä eroista, joskin johtopäätelmäketju tuloksista ei ole ihan ehyt. Muutamia muitankin merkittäviä (jo tiedossa olevia) asioita oli jätetty asetelmasta huomiotta ja tavallaan "sotkettu" mahdollisuuksia havaita asioita selvemmin.

Yleisesti on tuloksekkaampaa keskittyä leppäkertun peitinsiivissä pisteiden olemassaoloon kuin muuhun väritykseen - jos haluaa selityksen siihen, miksi leppäkertun peitinsiivet eivät ole tasaväriset.

Tutkimus tutkimukselta näyttää tulevan selvemmäksi seksuaalisen suuntautuneisuuden vaihtelun taustalla olevat monet vaikuttimet: lukemattomia perintötekijöitä yhden geenin asemesta, muutaman korostuessa, ynnä sikiöajan hormonialtistus ja lopulta elämäntarinan otollisuus elää ehyenä itsenään. Omien geenien ohella minusta olisi kiinnostavaa myös tietää, miten äidin raskauden mekanismeihin liittyvät geenit vaikuttavat etenkin hormoniasiaan.

Transsukupuolisuuteen liittyvää geneettistä tutkimusta tietääkseni tehdään, mutta asiassa on enemmän muttia. Yksi on se, että sukupuoiliseen moninaisuuteen liittyy enemmän stigmoja, jotka seksuaalisesta moninaisuudesta ovat länsimaissa haihtuneet. Lisäksi ilmiöiden selvärajaisuuksissa on eroja.

Edit: pari kielellistä lapsusta fiksattu jälkikäteen.

Tuomas Aivelon kirjoitus tutkimuksesta, suosittelen lukemaan:

https://www.tiede.fi/blogit/kaiken-takana-loinen/homogeenia-ei-loytynyt-koska-sita-ei-edes-etsitty

Aivelon kirjoitus on mielenkiintoinen - ja ajatuksiakin herättävä. Omalta osaltani kommentoin lähinnä tutkimusasetelmaa, ja voin allekirjoittaa Aivelon havainnot.

Tutkimuksessa ei siis selvitetty seksuaalista suuntautuneisuutta, vaan nimenomaan seksuaalikäyttäytymisen sukupuolittuneisuutta; mikä saa yksilön harrastamaan seksiä samaa (tai eri) sukupuolta olevan kanssa. Aivelo toteaa yksilön homouden (synnynnäinen seksuaalisen suuntautuneisuus) olevan merkittävän tekijän. Tämän lisämksi hän mainitsee käyttäytymisen osalta syyt alkoholista uteliaisuuteen ja väkivaltaan: "Homouden lisäksi avoimuus, uteliaisuus, riskinotto ja spontaanius voivat kaikki selittää tätä käyttäytymistä".

Hän toteaa, että tutkimuksessa tutkittu ilmiasu (seksin harjoittamisen sukupuolittuminen) ei ole onnistuneesti rajattu. Aivelo ottaa myös sen, että miesten ja naisten homoseksuaalisuus on erilaista ja asiaan liittyvät geenialueet vain osittain päällekkäisiä. Aivelo pohtii miesten ja naisten yhdistämisen samaan tutkimukseen järkevyyttä.

Se, että "homogeeniä" ei ole löydetty - eikä löydettänekään, rauhoittanee niitä, joilla on huoli mahdollisista ennakoivista toimenpiteistä.

Tutkimuksesta on julkaistu lyhyt uutinen myös Potilaan lääkärilehden verkkosivuilla ( https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/perima-ei-maaraa-homoseksuaalisuutta/ ) otsikolla "Perimä ei määrää homoseksuaalisuutta", ja 3.9.2019 Lääkärilehdessä. Verkkojutussa ingressinä on toteamus: Laaja genomitutkimus ei löytänyt homoseksuaaliselle käyttäytymiselle perinnöllistä taustaa.

Paitsi että itse asiassa kyllä löysi, vaikka tämä perinnöllinen tausta ei suodattumattomasti johdakaan toimintaan.

Jotenkin tuntuu taas, että seksuaalisen suuntautuneisuuden (ominaisuus) ja seksuaalisen käyttäytymisen (toiminta) välille on rakennettu välitön yhteys. Aika vahva on konsensus siitä, että seksuaalinen suuntautuneisuus on myötäsyntyinen (vahvasti perinnöllinen ja esimerkiksi sikiöajan hormoniympäristöön liittyvä) ominaisuus. Tämä ominaisuuden tulee esiintulo taas liittyy kulttuuriin, kasvatukseen ja muuhun elettyyn elämään.

Setan verkkosivuilla ( https://seta.fi/2019/09/05/ihmisen-seksuaalistakaan-kayttaytymista-ei-voida-selittaa-vain-geeneilla-elamanhistoria-ja-ymparistotekijat-vaikuttavat/ ) pääsihteeri Kerttu Tarjamo katsoo kirjoituksessaan, että loputon kiinnostus homoseksuaalisuuden syihin tuntuu turhauttavalta sekä "homouden normalisointi" seksuaalisen käyttäytymisen syiden selittämisellä vanhanaikaiselta ja toiseuttavalta. Hän viittaa siihen, että dekriminalisoinnista on pian 50 vuotta ja depatologisoinnista 40 vuotta.

Toisaalta Tarjamo toteaa sen tiedon merkityksellisyyden, että on kyse ilmiöstä, joka ei ole vain ja ainoastaan oman valinnan vallassa. Varsinkin arvokonservatiivisessa (l. uskonnollisessa) ympäristössä elävälle tällaisella tiedolla voi olla jopa hengensäästävä vaikutus: seksuaalisen suuntautuneisuuden muuttamiseen ei voi aktiivisesti vaikuttaa, vaikka jostain syystä niin tahtoisikin. Seksuaalisen suuntautuneisuutensa voi ehkä onnistua lakaisemaan "maton alle", mutta ei muuttamaan.

Kaikesta kritiikistä huolimatta pidän tarpeellisena ja hyödyllisenä, että seksuaalisen suuntautuneisuuden ja sukupuolen moninaisuutta tutkitaan monista näkökulmista. Se edistää aihepiirin normalisoitumista ja arkisuutta. En niinkään usko sen toiseuttavuuteen.

Ihminen ei ole ollenkaan niin monimutkainen kuin on aiemmin luultu, vaan paljon monimutkaisempi.

Tähän homogeeni-keskusteluun lisämausteeksi epigenetiikka. Mitenkä se voisi vaikuttaa siihen, kuinka ihminen käyttäytyy seksuaalisesti.

Yle Areenan tiedeohjelmassa käsitellään juuri epigenetiikkaa. Homoseksuaalisuuteen ei mitenkään kajota ohjelmassa, mutta antaa ajattelun aihetta siitä, kuinka paljon meissä voi olla vielä tutkimatonta ja kuinka mitä ilmeisimmin "homogeeni" pakenee yhä kauemmaksi tutkijoiden mikroskoopin alta.

Tuhti tiedepaketti epigenetiikasta:
https://areena.yle.fi/1-50242439

Epigeneettinen periytyminen on ollut aiemminkin esillä, ja suoraviivaisen perinnöllisyyden luonnollisena hämmentäjänä sen merkitys hyötyineen kiehtoo minua kovasti. Vuonna 2012 tutkijaryhmä arvioi löytäneensä "toistaiseksi uskottavimman" selityksen homoseksuaalisuudelle ( https://ranneliike.net/uutiset/9260/tutkijaryhma-uskoo-loytaneensa-toistaiseksi-uskottavimman-selityksen-homoseksuaalisuudelle ). Muutamaa vuotta myöhemmin kerrottiin tutkimustuloksesta, jonka mukaan epigeneettisillä laskentakaavioilla voitiin ennustaa miehen seksuaalinen suuntautuminen ( https://ranneliike.net/uutiset/12021/tutkimustulos-epigeneettisilla-laskentakaavioilla-voitiin-ennustaa-miehen-seksuaalinen-suuntautuminen ).

Mielestäni edelleenkään ei ole yhteistä näkemystä siitä mikä tarkkaan ottaen on homoseksuaalista käyttäytymistä. Prosentitkin heittävät melkoisesti sen mukaan kuka on tarkastelija. Mukaan tutkittavien joukkoon voidaan laskea jopa henkilöt, jotka ovat kerran kokeilleet seksiä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Myös tästä määrittelemättömyydestä seuraa, että tutkimustulokset voivat vaihdella melkoisesti.

On lähinnä huvittavaa ja epäloogiasta, kuinka homoihin kielteisesti suhtautuvat tahot yrittävät vähätellä homojen lukumäärää. Samaan aikaan nuo samat tahot käyttävät merkittävän määrän aikaansa ja aktiivisuuttaan homoseksuaalisuuden esillä pitämiseen ja sen tuomitsemiseen.

Käsitteen "homoseksuaalinen käyttäytyminen" hähmyisyys lienee sidoksissa siihen, että "heteroseksuaalinen käyttäytyminen" ja näiden yläkäsite "seksuaalinen käyttäytyminen" ovat lopulta ihan yhtä hähmyisiä. Oikein laajasti ajateltuna ihminen on kävelevä suvunjatkamiselin tai tukivälineistö suvunjatkamiselimille. Suppeasti ajateltuna seksuaalinen käyttäytyminen on kaikesta (ihmisen) toiminnasta erotettu pyrkimys paritteluun. Mitä älyllisesti kehittyneemmästä elämänmuodosta on kyse, sitä suurempi vaikutus on kaikenlaisella suhteilulla kommervenkkeineen. Ihmisten kohdalla melkoisen paksu välikerros on käsitteellinen ajattelu, kyky sanoittaa ajatuksiaan sekä välittää niitä muille ja ottaa niitä vastaan muilta.

Tuossa määrän vähättelyssä ja (vähäisen) määrän käyttämisessä perusteluna (olla ottamatta huomioon vähemmistöön kuuluvien hyvinvointia) on mielenkiintoinen avain vähättelijöiden sielunmaisemaan: heiltä selvästi puuttuu kyky asettua toisen ihmisen asemaan.

Helsingin Sanomissa on laaja artikkeli kaksostutkimuksen merkityksestä ( https://www.hs.fi/tiede/art-2000008128739.html ). Aihetta pohjustetaan kysymyksellä siitä, kuinka suuri osa ominaisuuksistamme johtuu perimästä ja kuinka suuri ympäristöstä.

Jutussa kerrottiin paljon muun ohessa, että seksuaalisen suuntautuneisuduen periytyvyyttä on tutkittu kaksosilla. Jutussa mainittiin ruotsalaistutkijoiden osoittaneen vuonna 2008, että geenit selittävät arviolta 35 prosenttia seksuaaliseen suuntaukseen liittyvästä vaihtelusta miehillä ja 18 prosenttia naisilla. Tämän jälkeen onkin yleistynyt käsitys, että yksilön seksuaaliseen suuntautuneisuuteen vaikuttavat yhdessä ja monimutkaisesti sekä ympäristötekijät että perimä. Ympäristötekijät voivat juontua jo sikiöajalta: yksi teoria on, että äidin hormonit voivat vaikuttaa kohdussa lapsen seksuaalisen suuntautuneisuuden kehittymiseen.

Meille siis jaetaan jopa jo kohdussa joko hyvät taikka huonot kortit. Tällä tarkoitan kaikkea terveyteemme ja elämäämme vaikuttavaa ominaisuutta ja perimää.

Tutkimustulosten ja päättelyiden jälkeen homoseksuaalisuuden määrittäminen joksikin hankituksi viaksi (vrt. Räsänen) on todella kaukana todellisuudesta.

Niin kai sitä on ajateltava, että syntymän hetkellä yksilön perustavaa laatua olevat pelimerkit on jaettu. Syntymän jälkeen saatavat merkit ovat lähinnä tukemassa ja mahdollistamassa - tai viemässä loppujakin. Ilmeisesti syntymän hetkellä on jo kokemusmaailmankin ammentaminen alkanut.

Sitä mukaa kun käsitys seksuaalisen suuuntautuneisuuden vaihtelun synnynnäisestä taustasta (perimä, sikiöajan hormonialtistus yms.) on kirkastunut, on myös Räsänen aatetovereineen keksinyt uusia epätieteellisiä selityksiä, kuten väitteet geeniperimän "rappeutumisesta" ( https://ranneliike.net/uutiset/15640/paivi-rasanen-ihmisen-geeniperinto-rappeutunut-jumala-ei-alunperin-luonut-ihmista-homoseksuaaliksi ). Tässä yhteydessä kiinnostavaa on se, että taipumus uskonnollisuuteenkin on mitä ilmeisimmin synnynnäinen ominaisuus - ja miksi ei samalla taustaltaan perinnöllinenkin.

Jos homoseksuaalisuus vaikkapa onkin geenivirhe, niin ei sen selviämisestä mielestäni tarvitse loukkaantua tai pahoittaa mieltään. Voisi verrata esim. siihen että kuinka nykyään pidetään yleensä melkoisen moukkamaisena halveksua ja vihata vammaisia. Torjuvia asenteita tietenkin on, mutta noin järkevien ihmisten keskuudessa vammaista halveksuvaa pidetään junttimaisena. Tätä voidaan verrata homoseksuaalisuuden vastaisiin asenteisiin. Seikka taikka piirre joka miehessä on, esim. nyt seksuaalinen suuntaus omaa sukupuoltaan kohtaan-asia johon hän ei voi vaikuttaa mitenkään, se ei ole oma valinta siis, joka eräiden tutkimusten mukaan vaikuttaa jopa ilmeisesti ulkonäköön, makuaistiin, tunne-elämään jne. Niin kuinka moukkamaista nyt onkaan halveksia ketään syystä johon hän itse ei voi vaikuttaa. Uskon kyllä että heteroseksuaali ei voi todella kunnolla ymmärtää homoseksuaalisuutta, koska hän on kiinnostunut naisista eikä koe miestä eroottisesti. Ja sitten minä taas koen että naisissa ei ole eroottisuutta vaan miehissä sitä on.

Se mikä tulee geeniseulontaan ja sikiöseulontaan tuntuu tottakai tavallaan ilkeältä, sillä on ikävää ajatella olevansa "poiskarsittava ominaisuus". Se mitä tulee tapahtumaan joskus 100-vuoden päästä ei kuitenkaan ole meidän murheemme, ihmiskuntahan saattaa jopa tuhota itsensä emmekä voi sitä tässävaiheessa estää.
Uskoisin että esim. cp-vammaisesta tuntuu ikävältä kuulla että sikiöseulonnassa hänenkaltaisensa poistetaan kohdusta. Onhan se loukkaavan kuuloista sinänsä ja tästä ajatuksesta nousee joillakin nyt sitten jonkinlainen kammo näitä geenitutkimuksia kohtaan. Kirjalla pelottelijoihin ei aikoinaan meinannut tehota se havainto että maa oli pyöreä, toisin kuin raamattu väittää että maa olisi litteä. Aika hoitanee tämän ongelman.

Jokseenkin kyynisenä voisi ajatella, miten romanttisen rakkauden käsitteen myötä geeniperimään on jäänyt koko joukko ulkonäköön keskittyviä ominaisuuksia, jotka eivät ole lajin evoluution kannalta kovinkaan hyödyllisiä, siinä missä kulttuuri on hyötynyt näistä...?