Stuertti huolissaan lentämisestä homoseksuaalisuudesta kuolemantuomiolla rankaisevaan Iraniin (juttukommentit)

  • 1 / 6
  • Cadence
  • 13.4.2016 23:57
"Iran on yksi niistä maista, jotka kohtelevat homoseksuaalisista suhteista kiinni jääneitä ankarimmin, jopa määrämällä kuolemantuomioita. Muita tällaisia maita ovat Jemen, Mauritania, Nigeria, Qatar, Saudi Arabia, Somalia, Sudan ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat."

Onko vastaavanlaisia mielenosoituksia järjestetty myös näiden maiden reittilentojen suhteen? Tiedän homoja, jotka ovat käyneet Dubain turistikeitaassa vierailemassa, eikä siinä vaa'assa näytä paljoa painaneen maan maineet.

Ei edes, vaikka Dubaissa on jaettu vankilatuomioita "homomaisista kättelyistä". Eikä sekään haittaa heteroita, että vaimon pahoinpitely on laillista, kunhan siitä ei jää jälkiä, ja raiskattu voi itse joutua vankilaan raiskauksesta.

Aika vähän saa lukea myöskään Amnestyn raportteja Saudi-Arabiasta. Ehkä syy on siinä, että Saudien kuninkaan kuollessa hautajaisiin saapuivat kaikki länsimaiden silmäätekevät aina Angelasta Obamaan ja Cameroniin.
Olen samaa mieltä. Noiden maiden - ja kaikkien, joissa homoseksuaaliset suhteet määritellään rikollisiksi - suhteen olisi tarpeen pitää vähän isompaa meteliä.
Jostain syystä tiettyjen maiden homolaeista ei juuri pidetä meteliä. Yksi loistava esimerkki tekopyhyydestä on Bryan Adams, joka hiljattain perui keikkansa Mississippissä kyseisen osavaltion homovastaisuuden vuoksi, mutta hän kuitenkin muitta mutkitta keikkaillut Arabiemiirikunnissa, Syyriassa ja Qatarissa, joissa kaikissa homous on laitonta.

Homostuertteja kyllä työskentelee aika monessa Persianlahden maiden lentoyhtiöissä, mutta kaiketi julkisesti kaapissa. Kuitenkin jos naisille annetaan oikeus kieltäytyä kyseiseltä lennolta perustuen siihen, että eivät suostu käyttämään huivia (siis Iranissa normivaatetus on puolet hiuksista paljastava kevyesti takaraivolla istuva ohut huivi, eli ei siis mikään burka) ja pitkiä housuja, jotka kaikenlisäksi pitää ainostaan pukea päälle lentokoneesta poistuttua, pitäisi siis homoillakin olla mielstäni oikeus kyseiseltä reitiltä kieltäytyä.
En välttämättä pitäisi Bryan Adamsia tekopyhänä. Mielestäni kyse on paremminkin järkevästä pragmaattisuudesta: keikkansa peruminen voi oikeasti vaikuttaa Mississippissä, kun Lähi-Idän keikkojen peruminen tuskin muuttaisi mitään. Sillä suunnalla keikkailulla voi olla jopa myönteisiä vaikutuksia.

Hlbti-vähemmistöjen aseman puolesta toimivia on syytä toisinaan muistuttaa, että enemmällä pragmaattisuudella ja vähemmällä ideologiaan takertumisella voisivat asiat edetä joutuisammin.
Adamsin omin sanoin: "I cannot in good conscience perform in a State where certain people are being denied their civil rights due to their sexual orientation." Mississippin lisäksi hän on perunut konserttinsa myös Pohjois-Carolinassa.

Ymmärrän kyllä pointtisi smo, mutta sen sijaan että välttämättä olisi kyse siitä, kuinka todennäköistä muutoksen tuominen on, Adams on itse tuonut asian esille omantunnon kysymyksenä. Eli aika erikoista, jos ei omaatuntoa ala riipimään paikassa, jossa homoja hirtetään.
Tuon "omantunnon" näen enemmän amerikkalaiseen keskusteluun sopivana retoriikkana, kun sivistyneenä itseään pitävässä maassa otetaan tällaisia taka-askelia.

Mutta joo, voi olla niin tai näin. On selvää, että maailmassa ihmisoikeuksia loukataan paljon. Erityisesti tietyissä Lähi-Idän maissa tilanne on surkea monien ihmisryhmien kannalta.