poikuuden tunnetta

Näytetään bloggaukset heinäkuulta 2008.

Vettä ja Kesäpojan kaa jutskausta

Maanantai satoi lähes kokopäivän ja tuli olyua sisällä.
No oli aikaa mesettää ja chatata.

Kesäpojalla oli juur sydet ja 2v hääpäivä. Onnittelut siitä vielä kerran.
Vaikka sainkin onnitella häntä tänään, kun innostuttiin mesettää kahestaan.
Kesäpoika jopa intoutui kertomaan omia juttujaan aikas paljon.
Harmi kun oo Nokialla perjantaina, kun hän si syde juttujaan viettää ystäviensä kaa.
Uskon et kun päästään livenä istumaan iltaa, niin meillä juttua piisaa.
Toivottavasti se tänä kesänä vielä toteutuu :)

Nyt vaan odottaa Tapsan Tahteja, tämänkin päivän sääennusteet lupaavat helteitä :)


Biitsillä, chattia ja Tapsan Tahtia

Sunnuntai meni kivasti. Keli oli komia ja innosti minutkin lähtemään Nokialla biitsille.
Biitsillä oli söpöi aika lailla liikentees, mut miulla ei ollu tarpeeksi pienisilmäistä verkkoo mukana, et olis jäänyt saalista verkkoon ;)

Illla olin si chatis hetken aikaa, ihan kiva seurata meininkiä ja menoa.
Vaikkakin joskus siellä häiriköt yllättää liikaa.
Onneksi on si mese johon voi vetäytyä jutskaan rauhas.
Nytkin käytin sitä mahista hyväkseni.

Sääennustus lupaa loppuviikolle komiaa keliä. Hyvä näin, koska Tapsan Tahdit alkaa keskiviikkona ja kestää sunnuntaihin.
Lippuja on hommattu muutamaan paikkaan.


Ratinan metakkaa, kirvelä tappio ja "100 miljardin dollari"

Lauantai meni kivasti monellakin tavalla.
Nokialla oli kohtalaisen mukava ilma, aurinko paistoi vaikka välillä vettä rypäyksittäin tulikin.

Idon Maiden si oli Tampereella ja Ratina loppuunmyyty 30000 katselijaa. Tampereela ei onneks kukaan tippunut neljää metrii kuten Stadis.

Tampere United kärsi si kirvelevän tappion Myllykosken Pallolle 1-0.
Nyt semppiä vaan Tamun pojat..kyl se siit viel lähtee kulkemaan....

Zimbabwe aikoo ottaa maanantaina käyttöön uuden, 100 miljardin Zimbabwen dollarin setelin.
Hui miten suuri seteli. Ihan hirvitttää ;)
No leikki sikseen,koska 100 miljardilla dollarilla tavallinen zimbabwelainen pystyy kulkemaan kaksi matkaa bussilla tai ostamaan kaksi leipää.
On siinä rahan arvo kärsinyt hiukan.


Mandelaa ja Iron Maidenia

Perjantai meni kivasti. Kaunis päivä :)

Yksi merkittävä ihminen maailmassa on varmaan Nelson Mandela.
Tuo Etelä - Afrikkassa toiminut ja toimiva vapausliikkeen ja demokratian puolestapuhuja.
Tuollaisia ihmisiä tarvitaan lisää. Käyttää elämänsä demokratian puolesta taistelemiseen.
Hän täytti perjantaina 90v. Onnittelut hänelle.

Iron Maiden tykitti loppuunmyydyllä Stadikalla ja lauantaina Tampereen Ratinassa.
Eikä ihme. Heillä on vielä energiaa esityksissa vaikka kuulemma esittivät vanhoja klassikoita 80-luvulta pääsääntöisesti.


Kallista ruokaa ja auttamishalua

Torstai meni kivasti kun sääkin päivällä suosi. Illalla si jo tihuutti vettäkin.
Kerkisin hyvin käymään päivällä asioilla ja kaupassa.
Ihan taas hirvitti kauppalaskun suuruus. Ihan tavallista ruokaa ostin ja maksoi niin maltaita.
Joku vie kehtoo sanoo ettei ruoka ole kallistunut. Taidamme syödä Euroopan kalleinta ruokaa.

Päivällä aloin miettiin ihmisten halua auttaa lähimmäisiään ja muita ihmisiä.
Pohdinnan aiheeseen sain STT välittämästä uutisoinnista, jossa kerrottiin Ray teettämästä tutkimuksesta.

"Raha-automaattiyhdistyksen teettämä tutkimus horjuttaa sitä yleistä käsitystä, että tämän päivän nuoret olisivat yksilökeskeisimpiä ja itsekkäämpiä kuin vanhempiensa ikäpolvi. Tutkimuksen mukaan auttamishaluisimpia ovat 15–24-vuotiaat."

"Tutkimus paljasti myös, että suomalaiset auttavat kyllä mielellään lapsiaan, vanhempiaan ja muuta lähipiiriään, mutta vähemmän halua löytyy, kun pitäisi omin teoin auttaa alkoholisteja tai huumeidenkäyttäjiä."

Niimpä ja mitä si jos pitäs auttaa vie ulkomaista kohdetta?
Monet ei ees hyväksy alkoholisteja ja huumeidenkäyttäjien hoitokotia tai asuntolaa naapuriinsa. Siitä vaikka yritetään synnyttää kansanliike, jolla se estettäisiin tulemasta juuri oman asumisensa lähelle.
Vai mitä mieltä olette? Onko kokemuksia?


Uskonto ja homot

Keskiviikko meni kivasti. aamulla aikasin ylhäälle vaikka olinkin eilen treella viihteellä.

Aloin tuossa miettimään miksi usein kirkkoyhteisöissä homot ja naiset tulevat puheissa esille.
Vanhoilliset eivät suvaitse ja uudistajat taas suvaitsisivat homoi ja naisii.
Viimeksi luin siitä Iltalehdestä, jotka perustuivat STT-DPA-AFP uutisointiin, josta seuraavat lainaukset:

"Anglikaanisen maailman merkittävin piispainkokous Lambeth-konferenssi alkoi keskiviikkona ristiriitaisissa tunnelmissa Kaakkois-Englannin Canterburyssa. Maailman kolmanneksi suurimman kristillisen kirkon yhtenäisyys on vakavasti uhattuna oppiriitojen vuoksi. Vapaamielisten ja vanhoillisten kiista kiteytyy kysymykseen: saako anglikaanisen kirkon piispa olla nainen tai homoseksuaali?"

"Anglikaanisen kirkon sisäiset jakolinjat vapaamielisten ja vanhoillisten välillä repesivät auki vuonna 2003, kun Yhdysvaltojen episkopaalisen kirkon New Hampshiren piispaksi vihittiin avoimesti homoseksuaalinen Gene Robinson."

"Viimeisin isku kirkon yhtenäisyydelle tuli viime viikolla, kun Englannin kirkon kirkolliskokous päätti hyväksyä naispiispat. Noin 1 300 anglikaanista pappia on uhannut erota päätöksen takia."

"Vanhoillisten mukaan naispapit ja homoseksuaalisuus ovat vastoin Raamatun opetuksia. Vapaamielisten mukaan Raamattua ei tule tulkita kirjaimellisesti ja kirkon on hyväksyttävä ihmisten erilaisuus."

Ei ihme, että suomessakin www.eroakirkosta.fi sivujen kautta eroaa porukkaa.
Suomalainen kirkko on osittain myös vanhoillinen, vieläkin vaikka naispappeus onkin sallittu....
Harmi....muutokset ovat hitaita...ei en saa kestää vuosisatoja...


Tampereella, TamU voittoo ja lotto voitto unohdus

Tiistai aamu sateinen ja sitten alkoi mollikka paistaa komiasti. Niinku olin toivonut.

Päivällä hiukan chattia ja asioiden hoitoa.
Iltapäivätorkut ja valmistautuminen Treelle menoon.
Tampereen söpis jo klo 16 soitteli ja kyseli. Sanoin et klo 19 tullaan ja silloin olin Ravinteli Tillikassa.
Söpiksen kanssa siinä iltaa vietetiin ja siiryttiin siinä jossakin vaiheesa Kustaa Kolmoseen. Kiva paikka sekin.
Nokialle si jossakin vaihees matka taittui ja siin vielä paikallisessa muutama huurteinen.

Tampeereen United voitti si 2-1 FK Buducnostin mestareiden liigan karsinassa.
Olisivat voineet voittaa jopa 2-0. Mutta viimehetken uinahdus kostautui ja vieraat kavensivat tilanteen 2-1.
Uskon et Tamun pojat klaaraa vieraissa voiton kotiin, onhan joukkueessa vahva nokialispanostus Jari Niemen johdolla.

Lottovoitto sivusuun meni si.
Lotossa 714 496,40 euroa viime heinäkuussa voittanut ihminen ei hakenut voittoaan määräaikaan mennessä. Lunastusaika meni umpeen tänään tasan klo 15.
Harni ku joku oli Pietarsaaren Prismassa pelannut oikiat numerot. Mu ei sitä itse tiennyt :(

Niin ja olin kotona jo kiltisti klo 02 hujakoilla noin ja hyvissä voimissa ;)


Mansuja ja aseita kesäleirillä

Maanantai menny sillai kivasti. Tuli käytyä äiskän tykönä, oonhan mie äidin pikkupoika vie ;) Ainakin hänen mielestään.

Päivällä eksyin paluumatkalla torille jost tuli mukaan perunoit, tomaattia, tilliä ja tietenkin litra MANSIKOITA.
Niit si hitaasti nautiskelin kotona. Vahinko vaan ettei ollu kermisvaahtoo niiden kanssa.

On se kumma kun jo aletaan aseita jakamaan kun käy nuorten leirillä.
No onneks ei suomessa mu amerikassa kyllä.
Yhdysvaltain Oklahoma Cityssä sijaitseva Windsor Hillin baptistikirkko aikoo houkutella väkeä nuorisotapahtumaansa lupaamalla jakaa osanottajille ilmaiseksi puoliautomaattisia AR-15-kivääreitä.
Huh..huh...sanon minä....

Huom,enna olis ehkä tarkoitus mennä Tampereelle, kuhan ny ens yön sataa vettä.
Luvattu sitten jo illaksi poutasäätä.
Tillikan terassi ja mixu vois olla kohteina...kattoo ny..


Söpiiksiä päivä täynnä :)

Sunnuntai alkoi komiasti auringon paisteella.
Päivä jatkui myös samanlaisesti yhen chattisöpön kanssa.
Oli kivaa jutskata ja hiukan klirttaillakin ;)

Illaks saapui Tampereen söpis ja hän vei huomioni klo 16 jälkeen.
Tykkään hänestä paljon ja tunne vaan vahvistui:)
Ainoo et ilta päätty liian aikasin ja hän joutu läkseen takas treelle.

No Tampereelle ehkä tiistaina tai keskiviikkona jollekin terasille.
Ravintoa Tillikka vaikuttaa ny vahvimalta siihen suunnitelmaan, koska sielllä on upea terassi, toinen olis kosken toisella puolen oleva terassi.


Chattisöpis, Tangoa ja häitä

Lauantai menikin si toipuessa eilisestä. Tuli nukuttua paljon ja levättyä.
Meses olin hetken ja chatis myös.
Chatis oli kivaa yhen chattisöpiksen kaa jutskata, myös hänen kaa mesetinkin useampaa kertaan.
Osas sillai miuta kiusii...ku olo oli mikä oli.

Tampere si sai oman tangokuningattaren, kun tamperelainen Hanna Talikainen ruunattiin.
Miehis olikin kova kisa ja voiton vei Jukka Hallikainen puolella pisteellä ennen Antti Ahopeltoa.
En tie menikö valinnat oikein? Aika näyttää...

Ku onnittelin jo edellisessä blogis yhtä hääparia niin kai si tarvii onnitella toistakin julkkisparia.
Tampereella vietettiin julkkishäitä lauantaina, kun jääkiekkoilija Perttu Lindgren saatteli mallinakin tunnetun Karoliina Yläjoen avioliiton satamaan.
Onnittelut miun puolesta myös.

Huomen sunnuntaina si pitäs tavata tampereen söpis...tai si viikolla mennä johonkin sen kaa...