poikuuden tunnetta

Näytetään bloggaukset maaliskuulta 2008.

Toisenlaista iltaa

Huih...huh..olipa ilta. Olin Tampereen yössä...menoo oli....
Hyvä niiin ..
Söpis tuli kans kylään, oltiin iltaan sillai kivasti, ennen kuin siirryttiinn Tampereen yöhön.

No siellä tuli ruokaravintelis syötyä kunnon pihvit.
Ihan vaan 200g pihvi, ei 800g pihviä, jota talo tarjoo, tai paremminkin kauppaa, joku kai kuulemma on jaksanut syödä semmosenkin ;).


Pääsiäsitä ja kohti valoa

Torstai eli onko tämä si ns. "kiivastorstai" sillai hiukan muunneltuna.
Pääsiäisviikon päivillä on ns. oma nimensä eri päivillä. Sukkasunnuntai, malka-tai takkumaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai ja lankalauantai.
Johtunee et joskus eri päivillä tehtiin erilaisia askareita.

Pääsiäistähän vietetään hiukan eri uskontokunnissa eri tavalla, tai ei si ollenkaan.
Esimerkiksi Jehovat eivät vietä sitä ollenkaan.
Mutta he viettävät Jeesuksen kuoleman muistopäivää. Päivä määräytyy juutalaisen kalenterin mukaisesti nisakuulle.
Juutalaisessa kalenterissa on pikkuisen eroa kristilliseen kalenteriin. Tänä vuonna muistopäivä on lauantaina 22:s päivä
Mormooneilla ei ole ollenkaan mitään kirkkokalenteria ja sen vuoksi mitään pääsiäisrituaaleja mormoneilla ei ole. Paaston aikaa vietetään joka kuukauden esimmäinen sunnuntai.
Adventistien kirkkovuoteen ei ole merkitty erityisiä juhlapäiviä. Ei edes joulua.
Adventistien raamatullinen pyhäpäivä on lauantai, sapatti.
Helluntaiseurakuntalaiset eivät taas paastoa ennen pääsiäistä. Paastoa vietetään silloin tällöin ympäri vuoden.

Kattelin tossa illalla TV1 kanavalta Talk-ohjelman jossa puhuttiin kirkosta ja naispappeudesta, sekä homoista.
Ohjelmassa oli myös www.eroakirkosta.fi sivujen ylläpitäjien edustaja.
Ohjelma kyllä paljasti pahasti miten kirkko ikäväkseni vieläkin on niin vanhoillinen.
Eipä ihme et alle tunnin aikana, ohjelman kestäessä erosi kirkosta reippaasti yli sata henkilöö...siis alle tunnissa.

Mutta silti kaikille kevätpäivän tasaupäivää, nyt ne päivät si pitenee ja valo valtaa tilaa itselleen....


Pääsiäistä odottaen, Maailma kylässä tapahtumaa ja ahdistelua

Keskiviikko ja viikko puolivälissä. Huomenna saa sitten siirtyä viettään pääsiäistä.
Mämmit on jo ostettu, et siltä osin homma hanskassa.
Lisäksi oottaa pääsiäispyhinä yhtä söpistä kylään. Saapi nähä miten käy, nyt kumminkin toiverikkaana sitä oottaa.

Maailma Kylässä tapahtuma 24-25.5 sai yhden uuden hyvän esiintyjän, kun sopraano Barbara Hendricks saapuu Maailma kylässä -festivaalille Helsinkiin.
Barbara tiettävästi esiintyy 25.5 jamuita esiintyjä tapahtumas ainakin on Värttinä, Suurlähettiläät ja Tihuana Taxi & M.A. Numminen.
Itse olen suunnitellut meneväni kyllä tapahtumaan, on sen verran hyvät kokemukset aikaisemmilta vuosilta.

Nyt sitten Julkisen sanan neuvosto antoi tuomionsa hesarin kirjoituksesta, jossa käsiteltiin seksi ahistelua eduskunnassa. Neljästä tapauksesta tuli tuomio ja yhessä vapautettiin.
Enemmän minua pohdituttaa se et nyt syyttömiäkin ehkä syyllistettiin ja tahda jäi maineeseen.
Toinen asia on, joka pohdituttaa, on et eduskunassa koetaan seksuaalista ahdistelua.
Siihen syyllistyneet pitää saada aisoihin ja myös vastaamaan tekosistaan.
On pöyristävää, et lainsäädännön ylimmällä tasolla sitä tapahtuu.

Tänään si vietettiin Minna Canthin päivää ja samalla tasa-arvon päivää. Toista kertaa liputettiin.
Tasa-arvo keskustelua vaan käydään yllättävän vähän ja vähemmän kirjoituksia tasa-arvon epäkohdista.


Messuja, suru-uutisia ja

Tiistai ja aamulla nukutti hirveesti. Nousin ylös vasta klo 11. ehkä se johtui eilisestä stadin reissusta ja aika pitkästä työpalaverista vie sen jälkeen.
Mutta hyvä niin et sai ja oli mahollisuus levätä.
Iltapäivä ja ilta sit duunia, jopa sain jotain taas aikaiseksi. Oon jopa tyytyväinen työni tuloksiin.

Nyt ne Turkulaiset taas osasivat kohauttaa. Siellä järjestetään pääsiäisyön ylösnousemusmessu (Tuomasmessu) Mikaelin kirkossa, sen järjestää
Suomen Liikemiesten Lähetysliitto.
Ei siinä vielä mitään oo erikoista.
Mutta siin on kyllä, et Ile Kanerva lukee raamattua ja kantaa ristiä. Lisäksi mallimamma Marjo Sjöroos lukee myös tekstejä kuulemma.
Ehkä Ilen osallistuminen puhuttaa, näinkö hän saa "syntinsä" anteeksi?
No ehkä järjestäjät eivät tienneet Ilen tempauksia, tiedä häntä.

Tänään illalla kantautui myös yksi suru-uutinen. "Tamperelainen" Amurin poika, "musiikkiguru" Jyrki Hämäläinen on kuollut.
Jykke tuli erityisesti tunnetuksi Suosikin päätoimittajana ja Urpo Lahtisen luottotoimittajana.
Itsekin olen hänet tavannut joskus "musiikkimaailman" bileissä.
Osanottoni ja kunnioitus hänen muistolleen.

Jes...Ilves raateli Kärpät 3-0. Nyt voitot tasan 2-2.
Voipi se Ilves yllättää ja näyttää "närhenmunat" pääsiäisen kunniaksi Kärpille ;)


Stadissa, Homo Marskia ja Numero 16 teräsbetonille

Maanantai ja käväsin stadis hiukan työjutuissa. Pendo vei ja toi takas kivasti. Jopa ihan aikataulussa.
Ilta menikin si työpalaverissa, nyt voi jo suunnata vaikka pääsiäistä kohti.
Ajattelin viel viikolla ostaa tuokkosellisen mämmiä. En siit niin tykkää, mut sokerin ja kylmän maidon kans se on ihan hyvää.

No tänään si tarvii olla TV1 ääressä klo 21.55, jolloin yYe näyttää kevään puheenaiheeksi nousseen "Homo-Marskista" kertovan nukkeanimaation kookonaisuudessaan.
Nukke-elokuva Uralin perhonen on varmaan katsomisen arvoinen, eikä maksa mitään ;)

Suomen euroviisuedustaja Teräsbetoni kilpailee Eurovision laulukilpailujen ensimmäisessä semifinaalissa Belgradissa numerolla 16. Sama numero kun Lordi raivasi tiensä Ateenan semifinaalista finaaliin esiintymällä samaisella numerolla 16.
Oliskohan tämä enne?
Itse toivotan Tampereen söpiksille onnee kisaan :)

Nyt heips..vajaa kymmenen minuuttia Homo-Marskiin ;)


Sunnuntain kylmyyttä ja runoutta

Sunnuntai menny kivasti, vaikka ulkona olluna kosteeta ja kylmää. Ei tehnyt mieli lähteä ulos. Odottaa jo aurinkoista kevättä ja kesää.

No olihan aikaa lukea tänään ranneliikkeen blokkaajien blokeja ja hiukan rakkausrunojen sivuakin, josta pistän yhen runonkin tänne.

Niin piti vie Joensuu Jonille lähettää terkkui...ehkä se Hohto tapahtuma 7-13.4 kiehtoo siel Joensuus ja lähen paikalle katsoon. Aikas näyttää...
Mut sit juhlitaan kunnol jos tuun...ja haluu nähä sen yhen ;)

www.rakkausrunot.fi palstalta pistän näin sunnuntain kunniaksi nimimerkki "Kuulinnun" runon "Talviuni" .

Sopii nyt kun olemme jättämässä kylmän ja kolean talven, vaikka tässä runossa jätetäänkin kesää jälkeensä. Sillai tuo runo kumminkin puhuttaa, kadun yksinkertaisella sanomallaan. Miulle se kuvaa samalla kesän haikeutta ja kaipausta kesään, oispa jo kesä....

Talviuni

Sunnuntai-iltapäivän
hitaat sekunnit
juoksevat
kelloa ympäri.

Aika
on mennyt
pihaportista ulos,
eikä tule enää
koskaan palaamaan.

Katseesi tuo viimeinen.
haikea, surullinen.

Ja liekki ikkunani
kynttilässä:
Kylmä,
Sininen

Hyvästi kesä,
lämmin

ja suloinen.


Tekstarien vaikutusta ja demokratiasta

Lauantaipäivä ja ilta menny sillai joutuisasti. Tuli katottua hiukkasen telkaa ja levättyä eilisen reissun jäljiltä.
Itselläni ollu kokopäivän sillai olo, josko sitä tarvis lauantai-iltana lähtee Tamperen yöhön. Olin kiltti ja jäin kotiin.

No nyt Ilen tekemiset kuulemma Kataista "jyrsii" niin perusteellisesti.
Heh..heh...luin Iltalehen hullumailma osiosta yhen varottavan homman, joka sopii Ilkka Kanervalle kuin nenä päähän.
Uutisointi oli seuraava:

"Tekstarin voima

Tynesidessa asuva Anthony Hubbocks lähetti flirttailevan tekstiviestin väärään numeroon ja päätyi kihloihin walesilaisen naisen kanssa. Viestin saanut Michelle Morris luuli viestin olevan tuttavaltaan ja vastasi samalla tavalla. Kun pari sitten vielä soitti toisilleen, juttu sujui niin hyvin, että he päättivät tavata. Nyt pariskunta on muuttanut yhteen ja vaihtanut sormuksia."

Heh..heh..olis se kiva näky ku Ilelle tapahtuis samanlaisesti ;)

Olen usein miettinyt demokratian tilaa Suomessa. No onneksi meillä ei niin pahasti ihan asiat ole kuin Floridalaisen Prospect Bendin pikkukaupungissa.
Siellä kun ei äänestänyt yksikään ihminen.

" Prospect Bendissä järjestettiin äänestys, jossa esitettiin kylän liittämistä hieman suurempaan kaupunkiin.
Kaikille lähes sadalle äänioikeutetulle lähetettiin kutsu äänestykseen, ja äänestyspaikkojen ovia pidettiin auki koko päivä.
Paikalle ei kuitenkin saapunut ketään. Yksikin äänestäjä olisi voinut näin ratkaista kaupungin kohtalon, mutta nyt kaupungin päättäjät joutuvat pähkäilemään, miten johtaa kylää, jossa demokratia ei toimi." kertoo uutinen Iltalehessä.


Jääkiekkoa ja tietsikan säätöä ;)

Perjantaina...olin tos liikentees ja hiukan oluellakin..ny jo kotona takas, noin klo 23.00.
Hyvä näin, ei humallu liikaa ja rahaa säästyy.
Aloin miettii sitä, et tätähän on tapahtunut miiulle usein?
On ne muutkin nuukia ;)

Nyt ne jääkiekon pleijarit ovat vauhissa.
Ite seurasin ravintola "Griiniltä" ottelua Pelicans- Jokerit. Jokerit sain turpaan ;)
No ilves kans voitti, mut Tappara meni häviää jatkoajalla ...huh..huh..sanon minä.
Nyt kaikki pudotuspelit on 1-1, jos oon oikeen ymmärtänyt ja neljästä poikki. On siin taas porukoilla jännäämistä:)

Kuulin kaverilta, et heillä ei Welho oo toiminut oikein hyvin.
Lohdutin kaverii, et ei ne Elisa ja Sonera toimi kans hyvin.
Mites porukoilla, miul takkuaa pahasti?
Jopa "kulkukauppias" soitti ja sanoin, et voiko nostaa nomeuden 12 megaa...
Ku ees pelais ensin se 4 megaakin?


Rakkautta ja rahan nostoa

Torstai ja toivoa täynnä, niihän sanotaan. Olen odottanut, että rakkautta olisi miulle tänään suotu ja joku söpis olisi ollu miulle hyvä.

No Eduskunnassa on sitä vastoin ollut rakkautta paljonkin ilmassa. En ny tarkoita Vanhasen, Karpelan tai Kanervan touhuja.
Vaan nyt on Tommy Taberman ehottanut viikon mittaista "Rakkauslomaa" jolloin parisuhteessa olevat voisivat hoitaa suhettaan kuntoon.
Sinkuille voisi samalla myöntää viikon loman bf etsintään ;)
Kannatan ideaa sillä eholla.

Itse ehdottaisin ensin alkuun, et nimettäisiin joku päivä "Rakkauden päiväksi", sillo saisi rakkaus ja suhe toisiin huomiota, myös sinkuilla.
Mitäs mieltä oisitte siitä?

No nyt alkaa lyyti kirjoittaa. Jotakin hyvää tapahtuu jälleen.
Nyt R-kioskit tuovat kioskeihinsa käteisautomaatit josta voi vieläpä nostaa 10 euron nostojakin. Ovat kuulemma täysin riippumattomia mistään pankista.
Itse joskus olen kaivannut tosiaan 10 euron nostojakin, kun tilillä on ollut alle 20 ecua.

Saavat nykyiset Otto- automaatit ja Harkimon lanseeraamat Anna- automaatit kovan kilpailijan.
Anna- automaatit kai tiettävästi alkavat tulemaan huhikuussa.

Pitää muistaa, että väkilukuun nähden Suomessa on Euroopan toiseksi harvalukuisin käteisautomaattien verkosto.
Otto- automaatteja noin 1600 ja Suomen Käteisnosto suunnittelee avaavansa lähivuosina noin 600 Anna-automaattia. Rautakirja aikoo tuoda markkinoille yli 500 automaattia.
Ei tarvi silloin enää lähtee pitkälle nostaan rahaa (jos sitä sattuu olemaan).


Ruokakulttuuria ja paljastuksia

Keskiviikko ja vaikka on pikkulauantai niin kotona kiltisti ;)
No ehkä huomenna tarvii lähtee liikenteeseen..Tampereelle tai si paikallisia kiertään. Aika näyttää...

Noniin ny Suomi si peittosi Italian omassa lajissan eli pizzan paremmuudessa.
New Yorkissa järjestetyssä The America´s Plate International Pizza Competition -kilpailussa voiton vei vaasalais-turkulainen pizzayrittäjäkaksikko Jarmo Valtari ja Pertti Laitinen.

Raati arvosteli pizzojen reseptin, raaka-aineet, ulkonäön ja maun. "Poron" pohja oli tehty runsaskuituisesta taikinasta, täytteenä siinä oli lämminsavuporoa, suppilovahveroita, punasipulia, juustoa ja tomaattia.
Tarviipa testata tuote joskus ....

Vastaavasti ravintola-ammattilaiset ovat äänestäneet Suomen parhaaksi ravintolaksi Chez Dominiquen Helsingistä.
Toiseksi sijoittui Demo ja kolmanneksi Savoy.
Myös seuraavat viisi eniten pisteitä saanutta ravintolaa toimivat Helsingissä.
Ne ovat Olo, Postres, Carma, G.W.Sundmans ja Ateljee Finne.
Nyt on si ainakin vinkkejä miulle hesan reissuille mis vois käydä...;)
Kun on sellainen halu nauttia joskus hyvästä ruuasta ja hyvästä palvelusta.

Suuren Journalistipalkinnon saajien joukkoon nousi tänäänkeskiviikkona poikkeuksellisesti 13-vuotias koululainen.
Kemiläinen Waltteri Seretin paljasti syksyllä maailmanlaajuisen uutiskuvahuijauksen.

Vuoden jutuksi ylsi Ilta-Sanomien juttusarja "Uutiskuva venäläisen retkikunnan sukelluksesta olikin Titanic-elokuvasta". jonka juuri Waltteri Seretin huomasi ja paljasti.
Oli pojalla huomiokykyä yhistää elokuvamaailman merkittäviin filmeihin kuuluva Tinanic ja lehdessä nähty valokuva.