Luesklin tuossa näitä blogeja ja yksi jos toinenkin miettii ystäväverkostoaan. Sanoin aiemmin, että ystävät ovat olleet heitteillä kun ollaan vaan kahdestaan oltu.
Minulla on aina ollut varsin suppea lähiystävienpiiri, joka on pysynyt tiiviinä, huolimatta siitä että kuka asuu ties missä ja välimatkat ovat pitkät.
Ne vähemmän läheiset ovat valitettavasti tippuneet kyydistä, ja jos jossain sattumalta tapaamme, ei jutun aiheita tahdo löytyä. Aikoinaan kannoin huonoa omaatuntoa siitä, ettei yhteyksiä pidetty, mutta lakkasin ajattelemasta aikaa sitten. Elämä kulkee eteenpäin.
Muuttaessani tänne, en todellakaan tuntenut ketään, mutta verkostoituminen kävi yllättäen nopeasti, kiitos työn ja sen suomien mahdollisuuksien tavata ihmisiä. Tosin läheisimmiksi ystäviksi ovat valikoituneet sellaiset, joilla ei ole mitään tekemistä työni kanssa. Työkavereihin pidän tietoista etäsisyyttä privaatissa.
Miehen myötä, sosiaalinen verkosto on kyllä laajentunut, mutta ei paisunut....meillä on samankaltaisia ystäviä, ollaanhan me itsekin hyvin samanlaisia luonteeltamme, mitäs muuta kun ollaan synnytty peräkkäisinä päivinä!!
heh, toki eri vuonna, minä hieman aiemmin....;)
