Lapsuuteni Nukkumatti tuli kylään yleensä klo 21 ripauttaen unihiekkaa silmiini. Unta riitti ainakin puoli kuuteen asti aamulla.
"Maalla" oli niin paljon kaikenlaista aamupuuhaa, ja niihin oli mukava osallistua.
Muistan, että meillä oli kylän puhelinkeskus, ja äitini toimi sentraalisantrana. Siksi kyläläiset kutsuvat lapsuuteni kotia vieläkin "keksus", koska näin piti vastata puhelimeen.
Äidillä oli luonnollisesti myös maataloustöitä tehtävänä kuten isällänikin, ja joihin myös meidän lapsien (neljä lasta neljän vuoden sisällä huh..) tuli osallistua, varsinkin kesän aikaan.
Isä joutui sitten lähtemään töihin.. kenties palaten vasta myöhään iltapäivällä. Me taas menimme kyläkouluun "oppimaan" uusia asioita.. paitsi kesällä.. leikkikavereita riitti jo omasta takaa. Ja kylän lapset tulivat meille "keskukselle" leikkimään, koska äitini halusi niin.. emme olleet kylällä tekemässä kepposia.
Äidillä, isällä ja meillä oli siis paljon tekemistä.. Mutta lapsuus oli ihana..
Ukki oli jossain määrin riesa äidille, koska hän mielellään yhdisti puheluja kylän puhelimiin.. ja joskus jääden salaa kuuntelemaan.. mutta sehän kait oli tapana. Me lapset seurasimme huvittuneina, kuinka ukin huulet liikkuivat kuunnellessaan salaa puheluita välillä naurahtaen.
Siksipä äidillä oli tämä kolmaskin työ, joka sitten jäi meille, eli kuinka pitää ukki poissa puhelinkeskustöistä, kun mamma oli puuhissa maatalouden puolella.. Vieläkin päässäni joskus soi: "Yhdistän, hetkinen.." ..juuri tietyllä äänensävyllä.
Äitini ei kuunnellut, meidän keksuksen kautta tulevia, kylän puheluja koskaan.. Ja mekin harvoin rangaistuksen pelossa.
Nykyisin Nukkumatti tulee vasta puolen yön jälkeen. Mutta se onkin jo toinen tarina..
