Olen aina potenut orastavaa huonoa omaatuntoa siitä, että en lahjoita rahaa hyväntekeväisyyteen. Minulla on kaikki hyvin omassa elämässäni, joten pitäisihän siitä lohjeta jokunen ropo toisillekin. Omatunto on tosin kolkuttanut vain silloin kun yritän karata feissareiden kynsistä. "Haluatko estää kolmannen maailmansodan?" Joo, kyllä, mutta en just nyt...
Haluaisin tehdä jotain konkreettista itse. Voisin vaikka lukea sokeille uutisia lehdistä tai mennä istumaan dementoituneen vanhuksen viereen. Mieli tekisi tehdä jotain silminnähden auttavaa, josta saa itsekin hyvän mielen. Rahan lahjoittaminen tuntuu liian kylmältä. Kuin sähkölaskun maksaisi.
Miksen sitten tee? Tekosyitä löytyisi vaikka millä mitalla: Ei näillä työajoilla mitään säännöllistä voi ottaa. Ehkä en jaksaisikaan sitoutua. Ehkä olenkin vain itsekäs paskiainen, joka mieluummin laiskottelee, kuin lähtee kaveriksi yksinäiselle vanhukselle.
Eilen törmäsin täällä Ranneliikkeessä juttuun laskentaverkosta, jolle voi luovuttaa tietokoneen ylijäämätehoja maailmanlaajuiseen lääketieteen tutkimukseen. Pitäisi vain ladata ohjelmanpätkä ja antaa sen tuoda laskutehtäviä koneelle laskettavaksi. Homma vaikutti mielenkiintoiselta ja järkevältä tavalta tehdä jotain hyvää. Se olisi helppoa ja konkreettista, eikä vaadi käytännössä mitään. Itse voi jopa valita, antaako koneensa syöpätutkimukseen, hiv-tutkimukseen vai johonkin muuhun yhtä tärkeään. Eräänkin lehtijutun mukaan maailmassa olisi noin 650 miljoonaa konetta, joiden kapasiteettia voisi käyttää tähän hommaan. Mitä hukkakäyttöä!
Hieman homma kyllä haiskahtaakin. Vaikka eri lähteissä vannotaan työn olevan voittoa tavoittelematonta yleishyödyllistä lääketieteellistä tutkimusta, jokin pieni piru huutelee korvaani vastaväitteitä. Mitä muuta tuo ohjelma tuo koneeseeni? Mitä se vie? Onko ohjelma aivan varmasti luotettava? Annanko sittenkin koneeni ison ja kasvottoman lääketeollisuuden orjaksi? Entä ilmastonmuutos? Jos annan koneeni hurista joutoajalla lääkeanalyysia ja prosessorin huutaa ylikierroksilla, kulutan entistä enemmän sähköä. Sitäkin pitäisi säästää. Sammutella valoja ja valmiusvirtoja.
Niin tai näin. Kumarrus sinne, pyllistys tänne. Nyt mun koneeni analysoi hiv-lääkemolekyylien toimivuutta yhdessä satojentuhansien muiden kanssa. Tästä riemusta maksan hieman nousevana sähkölaskuna ja reisilläni entistä kuumempana läppärinä. Tunnen kuitenkin tekeväni jotain, kun seuraan näytölläni laskennan etenemistä koneellani. Ehkä autan saamaan hiv-lääkkeen yhtä askelta lähemmäksi. Yhtä helposti kuin maksan sähkölaskun.
Se juttu: http://ranneliike.net/artikkelit.php?alue=hiv&juttu=hiv864621144
Ja se ohjelma: http://www.worldcommunitygrid.org/
