Joutsenen mietelmiä.

Jees, maanantaista asti olen raksa duuneissa pyörinyt. Tiiliä kannellut, laastia hämmentänyt, rapannut jne... Pakko oli taas jotain urakka työtä hankkia jostain, kun alkoi tuo rahatilanne sen verran pahalta näyttää (jälleen kerran). Kahdeksan tunnin työpäiviä, aika raskaaltahan nuo tuntuu, kun on tässä kesällä lähinnä tullut juhlittua tai jos olen duunissa ollut, niin se on ollut sellaista kevyttä duunia. Rappaaminen on kyllä yhtä helvetellistä duunia, rapatessa roiskuu, todellakin! Tai se tiilien kanniskelu, kauheaa sekin, pitää kuunella niitten muurarien valitukset, jos olen tuonut tiilet 5 senttiä liian kauas uunista tai jotain sinne päin... Kyllä se työstä käy, onneksi olen siellä ystäväni kanssa, ei ole niin tylsää.
Tänään jouduttiin savupiippua rapatessa tekemään telineet katon rajaan, parruja sinne viriteltiin ja eikun orrelle istumaan. Minä hyväkäs kun kärsin korkeanpaikan kammosta, oli oikein mukava kiivetä sinne kahden metrin korkeuteen. Tärisin siellä orrela, enkä pystynyt tekemään mitään, ystävä sai sitten rapata sieltä yläilmoista, ja minä katsoin vierestä. Alastulo oli vielä vaikeampi, kuin ylös meneminen. Se oli ihan kamalaa tulla sieltä alas, piti kääntyillä ja kurkotella ja ties mitä, oli nimittäin pikkusen lähellä, että en saanut paniikkihäiriötä, kun siihenkin olen taipuvainen. Tuli jo vedet silmiin, ja ystävä jo siinä rupesi rauhoittelemaan, että ei tarvitse itkea jne... Pääsin kyllä onneksi lopulta alas, ei tarvittu palokuntaa auttamaan. Alas tultua oli jalat yhtä hyytelöä.
Kaksi päivää ja loppuu sekin työ onneksi, en nimittäin jaksaisikaan enää pidempään, kai ne palkat riittää koulujen alkuun, pakkohan niitten on.
Kohta onkin viikko Jurassicrockiin, sinne katsomaan Ismo Alanko Teholla, Aivolävistystä ja Pelle Miljoona ja Unabomberia, ainakin.

Keskiviikkona lähdimme siis luontoon rentoutumaan, itä-suomeen patvinsuon kansallaispuistoon. Paikan päälle päästyämme pystytimme teltan jossa yövyimme. Keskiviikko ilta vietettiin nuotio illan merkeissä, nuotiolla istuessamme tutustuimme kahteen ranskalaiseen mieheen ja muutamiin suomalaisiin. Ilta venehti ainakin minun osaltani, menin nukkumaan 06.30, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Torstai päivän vietimme uiden, saunoen, aurinkoa ottaen ja syöden hyvää ruokaa. Aivan mahtavat rannathan siellä oli, valkeaa hienoa hiekkaa. Aurinkokin paistoi ihan mukavasti, ja sain syvennettyä rusketustani. Ainiin ja se sauna, aivan älyttömän upea iso hirsi sauna sellaisen voisin tuoda kotiin :D Perjantaina kävimme patikoimassa eräälle lintutornille, ja kiipesimme ylös tähystämään eläimiä, mutta emme yhtään sellaista nähneet. Harmi vain, olisi ollut kiva nähdä vaikka karhu :) Patikoidessa meitä vastaan tuli varmaankin lähes parikymmentä ihmistä, kaikki heistä olivat ulkomaalaisia. Asia ihmetyttää minua vieläkin, luulisi, että niin itäisessä osassa suomea ei olisi ollut noin paljon turisteja. Lauantaina heräsimme, pakkasimme ja lähdimme kotia kohti.
Retkemme luonnonhelmaan oli aivan upea ja rentouttava kokemus, voin suositella sitä kaikille. (Jos lähdette luontoon älkää unohtako hyttyskarkotteita)
Ensi vuonna samaan paikkaan, pitemmän kaavan mukaan ;D

Äiti, millainen kuuluisi äidin olla? Ei ainakaan sellainen, kuin minun äitini on, lapsuudessani/nuoruudessani hän löi minua useita kertoja, mutta silti kestin sen, olihan hän silti äitini. Kestin myös huorittelut, joita hän syyti minulle ilman syytä, olihan hän silti äitini? Ala-asteen jälkeen vietimme 3 kohtalaisen hyvää vuotta, koska en asunut enää kotona. Pakon alla muutin jälleen kotiin ja elin riitaisan vuoden äitini kanssa, mutta nyt se on ohi(,ei minun takiani). Äitini sai minusta ilmeisesti tarpeekseen, (en kuulemma auttanut tarpeeksi) ja päätti irtisanoa "äiti-tytär sopimuksemme". Epäreilua, jos olisin tiennyt, että niin voi tehdä olisin tehnyt sen jo silloin kun hän löi minua ensimmäisen kerran, tai viimeistään silloin kun hän uhkasi tappaa minut. En tiennyt ja sen takia sain elää helvetillisen lapsuuden, mutta nyt kaikki meidän väliltämme on ohi, en kuulemma enää ole hänen tyttärensä. Minulla ei ollut kunnollista äitiä, mutta nyt ei ole enää sitä huonoakaan. Olen kuulemma hylännyt perheemme, vaikka he hylkäsivät minut. Kun muutin ylä-asteella kotoa, olisin vuoden jälkeen tulla takaisin, mutten saanut, olin muka arvaamaton ja ailahtelevainen. Ikinä en ole edes kohdellut väkivalloin, saati sitten kertaakaan lyönyt. Jos se on hänen tahtonsa, olla ilman minua, olkoon, en aio olla hänen onnensa esteenä, niin kuin hän on ollut minun.

Onneksi ystäväni ovat tukenani ja saan heidän apunsa. Huomenna aiomme lähteä luonnonhelmaan retkeilemään, neljä päivää olisi tarkoitus luonnon suojassa majailla, saunoa ja unohtaa kaikki murheet, tai edes käsitellä niitä siten ettei enää sattuisi niin paljoa. Kiitos ystävät rakkaat tuestanne, luonto kutsuu.

Oh kun on ihanan raikas olla, siivosin tänään talomme lattiasta
kattoon, tai oikeastaan aloitin jo eilen, mutta nyt on puhdasta :D
On se kyllä aika kumma miten ihminen kerää ympärilleen kaikkea ylimääräistä ja tarpeetonta krääsää. Itsellänikin hyllyt tursuaa koriste esineitä, ylimääräisiä astioita jne... Silti en halua luopua niistä ainoastakaan, vaikkei niillä olekkaan käyttöä. Jos ajattelen vaikka luopuvani jostain malkosta, ensimmäisenä mieleeni tulee kaikki muistot jota siihen liittyy ja päätän laittaa sen takaisin paikalleen pölyttymään. Jotenkin luopuminen on minulle vieras asia, en ole tottunut luopumaan mistään, en kerta kaikkiaan. Olen varmaankin jotenkin piloille hemmotelttu tuossa suhteessa, minun ei ole tarvinnut luopua ellen ole halunnut. Vielä jonakin päivänä minä työnnän kaiken tuon ylimääräisen rojun ulos ja päästän irti asiosta joita olen rakkailtani saanut.

Asiasta viidenteen: Olen hieman pettynyt ystäviini, sillä en ole saanut kuulla heistä kolmeen päivään mitään. Olen ollut itse asiassa kotona yksin kolme päivää, ja inhoan yksin olemista kaikkein eniten. Pelkään olla yksin. Olisin voinut tietysti itse ottaa heihin yhteyttä, mutta en aina halua olla se joka on ruikuttamassa seuran perään. Kaikkein pahinta tässä yksin olemisessa on se, että en osaa nukkua yksin.Viime yönäkin nukkuminen meni aamuun, uskalsin ruveta nukkumaan, kun kello oli 05.30. Sitten nukuin vielä todella huonosti, pyöriskelin vain ja heräsin jo 11.30. Hieman on uupunut olo vielä näin siivoamisen päälle, pitäisi varmaan ottaa päikkärit...

Kyllä voi koulujen alku ahdistaa, alle kuukausi ja lähden opiskelemaan, automaalariksi.
Pelottaa, että en osaa tehdä siellä mitään muuta kuin häpäistä iteseni...
Kirjatkin on vielä ostamatta, voi voi voi mitähän tästäkin seuraa?
Unelmien ammatti käsillä ja silti epäröin näin kovasti, ei mahdollista! Jostain täytyy nyt ammentaa rohkeutta itseeni, että en päästä tilaisuutta käsistäni.
Ostettin pappatunturi, sitäkin pitäis ruveta entisöimään, ei sinäänsä kiinnostais, kun osat on niin kalliita ja vaikeita saada sellaseen vanhukseen.
Onneksi asiolla on tapana järjestyä, kai, pitää jutella jonkun kanssa, jotta saan sitä rohkeutta koulun alkuun mennessä.