Joutsenen mietelmiä.

Ihana keikka rokumentissa joensuussa.
Sain Nimmarin Pelleltä ja melalta ja yhteis kuvat.
Olen onnellinen :D

On se niin, ettei kenenkään sanaan voi luottaa. Heti kun luulee kaiken olevan hyvin ja mitään ei voisi tapahtua, kaikki tapahtuu. Nyt tiedän miltä tuntuu, kun sydän särjetään sirpaleiksi, ennen kuvittelin että se on vain sana helinää.
Sain tänään huomata, ettei paras ystäväni välttämättä olekkaan se paras, vaan ehkä jopa se pahin. En kuuluu enää hänen elämäänsä. Jo kahtena viikonloppuna hänellä on ollut jokin (teko)syy vältellä minua. Ja tämän viikonlopun syy on todellakin pelkkä selitys, koska tiedän että hän valehtelee.
Hänellä on ilmeiseti parempi ilman minua, mutta minulla ei ilman häntä, sydämmeni on sirpaleina ja siuleni huutaa pelastajaa. Kumpa vain joku keräisi sirpaleet ja paikkaisi sieluni.
Kumpa olisin taas ehyt ja sileä, mutta kuka sen voi tehdä, vain ja ainoastaan minä, ajan kanssa.

Syyslomaa olen tässä kokonaisuudessaan vietellyt parhaanystäväni kanssa, ja erittäin mukavaa on ollut, välimme on lähentyneet entisestää, sillä jossain vaiheessa ne olivat aika etäiset, meillä on ns. kolmaspyörä välissä. Olemme keskustelleet paljon, ja se on aika kummallista minun bestikseltäni, hän ei ole oikein sitä tyyppiä joka kertoisi, miltä hänestä tuntuu... Mutta nyt meidän välinen luottamus on alkanut kasvaa ja olen siitä niin onnellinen!

Ainut asia mikä nyt ärsyttää on se, että sain palovamman sisäreiteen, leikin kissan kanssa ja kahvit kaatui päälle, aiaiaiaiai! Ei tunnu kivalle ja on aika vaikea kävellä.

Olen pitkästä aikaa todella onnellinen, olo on helpottunut vapautunut, onnellinen. Olin jo lähes unohtanut miltä tuntuu olla näin onnellinen, ja kaikkein hienointa tässä on se, että ei ole tapahtunut mitään erikoista, minä vain tunnen näin, enkä murehdi turhia. Tunne iski minuun yhtäkkiä vietettyäni tavallisen viikonlopun parhaanystäväni kanssa, ainut ero oli se että olimme kahden, emme ole viettäneet aikaa kahdestaan pitkiin aikoihin,ehkä olen siksi niin onnellinen, hän välittää ja minä välitän, tämä on ihana tunne ja nyt nautin siitä täysillä.

Mikseivät ihmiset voi ottaa kiinni tilaisuudesta, vaan jäävät murehtimaan. Kuten Ismo Alankokin sanoo biisissään Tyhmää; "On tyhmää niin tyhmää olla ottamatta mitä annetaan."
Viittaan nyt tällä tekstillä ystävääni, joka sairastaa psoriasista, nyt hänellä olisi mahdollisuus lähteä ihon hoito matkalle ulkomaille, mutta hän ei halua, koska ei halua jättää poikaansa yksin miehensä kanssa. Haista paska sanon minä! Nyt kerrankin kun hänellä olisi mahdollisuus parantaa tautiaan, hän ei suostu. Kaiken kukkuraksi tämä ystäväni valittaa, kuinka ei voi kulkea mekossa, koska hän inhoaa jaloissansa olevia psori läikkiä. Jos ne kerta häntä niin inhottavat, niin tekisi asialle jotain, menisi sinne matkalle eikä vain ruikuttaisi. Ehkä tekstistäni huomaa, että olen hieman ärsyyntynyt hänen valituksestaan, ystävälläni asiat ovat mielestäni hyvin, hänen sairautensa olisi parannettavissa, muttei sitten voi suostua hoitoon. Kaikki sairaudet kun eivät ole parannettavissa, muistakaa se.
"On tyhmää niin tyhmää olla ottamatta mitä annetaan!"

Lopetin tupakoinnin, ei enää tupakkaa.
Pitää nyt pysyä vahvana, niin saan elämän luistamaan hiukan paremmin.

Ostin parhaalle ystävälleni kielilävistyksen lahjaksi, tai siis kustansin sen.

En nyt jaksa kirjoittaa, olen ollut sairas perjantaista asti sairaana, flunssa.

Olen rakustunut itseäni pari vuotta vanhempaan naiseen, rakastuin häneen muistaakseni lähes vuosi sitten. Kesän alussa kerroin tälle naiselle tunteistani, hänkin sanoi rakastavansa minua, mutta tarvitsisi aikaa, sillä hänellä on ollut suhteita vain miesten kanssa, eikä hän osaisi aluksi suhtautua asiaan. No minähän rakastuneena annoin hänelle aikaa ja joku aika sitten hän ehdottikin, että haluisia harrastaa kanssani seksiä, no miksipäs ei ajattelin, siirrymme jälleen astetta vakavammalle tasolle. Suuren iltamme jälkeen, josta molemmat käsittääksemme nautimme, hän on vältellyt minua.Hän ei vastaa puheluihini, jos törmäämme vaikka kaupassa hän ei edes tervehdi minua. Olen pyytänyt häntä juttelemaan kanssani, mutta hän sanoo ettei meillä ole mitään juteltavaa. Pistää vähän miettimään, että mikä meni pieleen?! Teinkö minä jotakin, mikä sai hänet säikähtämään, vai pelkääkö hän omia tuntemuksiaan?

Heh, varmaan tuli aika sekava vuodatus, kun yritän samalla vahtia tuota elämäni pientä piristys palleroa. Konsta <3

Tänään meille otettiin uusi kissa, ja sen nimi on konsta. Olen niin iloinen siitä pikku karvapallosta :D

Mutta enenpää en jaksa kirjoittaa, olin koko viikonlopun nimittäin töissä ja taidan mennä nyt nukkumaan hetkeksi ainakin. Ja huomenna pirteänä kouluun yhdeksäksi.

Tänään tuli pari viikkoa koulussa täyteen, yllättävän hyvältä ja helpolta siellä on tuntunut alku kangeudesta huolimatta. Olin nauttinut siitä, kun saa tehdä kaikkea käsillään, saa liata kädensä, kulkea työhaalarit päällä ja tuntea osaavansa edes jonkin verran jostakin. Ainut mikä harmittaa on se, että vasta toista vuotta varten valitaan koulutuslinja, eli haluaako tulla maalariksi, korinkorjaajaksi vai asentajaksi. Maalarihan minusta pitäisi kolmessa vuodessa valmistua, muuten olisin voinut ryhtyä asentajaksi, mutta nykyiset autot ovat lähes pelkkää elektroniikkaa.

Käyn koulussa erittäin rakkaan ystäväni kanssa samalla autolla, joten viime yönä tämä ystäväni oli luonani yötä, ja aamulla kertoi mielenkiintoisia juttuja. Ensiksi olin sanonut kovaan ääneen jotain tämän tapaista: "Tiedätkös, et ilma painaa 10 000kg per neliömetri." Se on muuten fakta, luin joskus tiedelehdestä. Sitten olin taas kuulemma nukkunut rauhallisesti, jonka jälkeen show oli taas jatkunut; olin aivasttelut jostain syystä ainakin kymmenen kertaa peräkkäin, noussut istumaan ja sanonut tälle ystävälleni näin "Mitä helvettiä, mun huoneessa on huo*a!" Sen sanottuani olin nukkunut kaikessa rauhassa aamuun asti, yöllisestä menosta ei kyllä ole muuta muisti kuvaa kuin vain se, että ne aivastukset oli kouristuksen omaisia.

Joo, mut nyt täytyy mennä tekemään kotiläksyt, teknistä piirtämistä, pitää piirtää kaavioita ja sen sellaista.