• Tom Dooley

Uusiksi menee - mutta ei se mitään!

Enää ei harmita se, etten ehtinyt tänään uimaan! Juuri tullut uutinen kertoo, että Suomen finaalivastus on Kanada. Voitto jo sinänsä, että ruåtsalaiset pelaavat "vain" pronssista. Menee huomisen illan ohjelma uusiksi!

Jouduin tänään tekemään yllätyskeikan. Vaikka se muutti päivän aikataulua oleellisesti, itse keikka oli aivan mainio. Tapasin mukavia ihmisiä ja kuulin mukavia juttuja -- enkä edes vettä läikytellessäni tuhonnut kauniisti kiiltävää parkettia. Kiitos siitä kuuluu tarkkasilmäiselle lapsukaiselle, joka huomasi tapahtuneen ;) ja teki sen tiettäväksi meille kaikille =))

Nyt kun huomiset töiden valmistelutkin on kohtuullisessa kuosissa, voi sittenkin katsella euroviisuja. Ajattelinpa äänestääkin. Jaa, ketäkö? Kreikan paketti näyttää hyvältä. Heidän laulustaan en tiedä, mutta minua valistettiin tänään, ettei sillä olekaan mitään merkitystä. Vain se, miltä näyttää, ratkaisee :(

Yäk kuinka pinnallista! Ei se ole ihme, että se toimii näin jo ihmissuhteissa.

Aikuisten oikeasti: minulle riittää, että kuulostaa hyvältä.

Nautitaan - ja eletään ihmisiksi!

1 kommentti

martin

13.5.2007 14:21

Hmmm...parketti siis kiilsi kauniisti.
Mukavia ihmisiä ja mukavia juttuja - silloin kokonaisuus on hyvässä kuosissa!

Nå, jag lyssnade på bidragen hemma från radion (men gick sedan nog kort till S. ...).