Kohti menneisyyttä?

Tänään olen lähdössä matkalle menneisyyteen. Lapsuuden maisemiin, hautajaisiin. Elämän rajallisuus on läsnä yhtä lailla kun syksy on nujertanut kesän. Elämän rajallisuuden kanssa on kuin syksyn seurausten kanssa: odottelee uutta kevättä ja uutta elämää. Tietää ja haluaa uskoa, että sieltä se tulee...

Loman jälkeiset päivät ovat olleet työteliäitä ja voimia vieviä. Tuntuu ihan siltä, kuin kyseessä olisi loppurutistus. Enää ei oikein jaksa innostua mistään tulevasta, vaan jäähdyttelee ja järjestelee viimeisten viikkojen töitä. Tässähän on olo kuin Johannes Kastajalla: tien valmistaja. Minun(kin) jälkeeni tulee paljon patevämpi heppu hoitelemaan näitä hommia!

Hänen kengännauhojansa kyllä voisin solmuista vapauttaa, mutta selkä ei taivu - eikä vissiin ylpeys anna periksi ;)

Radio Suomesta on viimeisen viikon aikana tullut nostalgista musiikkia 60-70 -luvun Suomesta. Aah... Taas hairahtuu kuvittelemaan, että ennen kaikki oli paremmin. Mutta ruoho oli ainakin vihreämpää - oikeasti myös aidan toisella puolella? - Vai oliko, toverit?

Kävin parturissa eilen. Olen käynyt hänellä ainakin 15 viimeistä vuotta. Pääsääntöisesti kerran kuukaudessa. Pitkien taukojen aikana annan toki hiusten kasvaa (kun vielä kasvavat)... Se on jonkinlaisen vapauden merkki. - Niin, parturini on parinkymmenen vuoden ajan viettänyt lomansa tietyllä Kreikan saarella. Toisinaan koko kuukauden lomansa. Jäin ajattelemaan, että miltä sellainen tuntuisi. Kun on asiakaspalvelussa pienessä kaupungissa, voisi olla hyvä aina lähteä samalle pienelle saarelle - kerta toisensa jälkeen. Samalla oppisi tuntemaan saaren ihmisiä, kulttuuria ja uutta kieltäkin.

Ei ole vielä myöhäistä. Toivottavasti ei.

On lähdettävä töihin. Illalla junaan ja huomenna olen taas keskellä sitä Lapin Kansaa - josta joskus aikaisemminkin kirjoitin ja johon itsekin kuulun. Surullinen matka sinänsä, mutta ehkä myös jotakin uutta, positiivisempaa.

Aurinkoisia syyspäiviä!