• Tom Dooley

Kerran näinkin!

Tällaisia päiviä voisi enemmänkin. Vaikka tämä on ollut työpäivä, minun ei ole tarvinnut töitteni vuoksi lähteä mihinkään. Kotona, omassa rauhassa, saa monin verroin enemmän aikaan kuin työpaikalla. Muuten toki olen sitä mieltä, ettei koti ole palkkatyön tekemistä varten. Työt töinä ja koti kotina -- jos mahdollista. Jokin on vialla, jos töistä kotiin tullessaan ei huomaa mitään eroa.

Tämä tekniikka on tässä mainio! Yhteyksiä voi pitää suuntaan ja toiseen. Ei ole sidottu aikaan eikä paikkaankaan. Vertikaalisessa suunnassa vanhat keinot yhteyden pitämiseksi ovat toki parempia kuin pussillinen uusia. Linja ei ylikuormitu ;)

Uinti teki hyvää - ja seura oli kaikin puolin valloittavaa! Sielu ja ruumis saivat taas kaipaamansa levon. Esitin parille henkilölle kutsun huomisen suureen juhlaan klo 10. Toiselle ei sopinut: sänky on liian lämmin ja siten mukava =) Onneksi sain buukattua "Martinille" paikan lähes aitiosta. Näkyy ja kuuluu ;) Mukava kun tulet! Tervetuloa!

Eilisen baarikeikan jälkeen olen pohdiskellut syntyjä syviäkin. Nämä ihmissuhteet ovat vaikeita. Odotammekohan me liikoja? Nuoruus ei ole ikuista - ja ikä tuo useinmiten vasta sen "viisauden", jonka varaan on hyvä elämäänsä ja ihmissuhteitansa rakentaa. No, aina ei päde tuokaan. Läheisyydennälkä (seksin nälkä?) on niin valtava, että sitä tyydyttäessäni "syön" tuon toisen ihmisen. En anna hänelle tasavertaisia mahdollisuuksia.

Nyt toivekonsertin parissa. Holapan mainio "Ystävän muotokuva" odottaa. Suosittelen!

Pidetään taas itsemme tänäkin viikonloppuna - ihmisinä?

2 kommenttia

Rokkihomo

5.5.2007 21:05

Holapan tuo romaani oli kauan hyllyssä ennen kuin lopulta luin. Aloitin kaksi kertaa ja tuskastuin kirjoittajaminän rimpuilemista "toden" ja "fiktion" välillä.
Kolmannella kerralla luin alusta loppuun kahdessa yössä, innoituksena omassa päässä ollut erään ystävän muotokuva.
Lopulta pidin tuosta ensimmäisestä luvustakin aika lailla.

Hyvää huomista suurta juhlaa, Tom Dooley.
Terv, -Tom Oberon

martin

5.5.2007 22:25

Suuren juhlan riemu kantautuu ja kantaa...! Riennän kohti riemua, miksi en tekisi niin?!
Rakastaa ja tulla rakastetuksi - jokaisella ajalla. Vaativaa. Kuinka tuskaisaa voikaan olla epäonnistuminen ja kuinka iloista onnistuminen. ...