Juoppo mikä juoppo

Eräs tuttavani kertoi minulle millainen minä olen. Hän kertoi sen sillä perusteella, mitä hänelle oli minusta kerrottu.

Kertomus oli lyhyt - sanoisinko nyt tässä luojan kiitos. Se sisälsi kolme kohtaa:

1. Olen ollut nuorena viina- ja karaokehakuinen.
2. Olen saanut potkut työpaikalta viinan vuoksi.
3. En juo enää, koska en enää pysty.

Samalla kun tämä yksi hyvänpäivän tuttuni kertoi nämä minusta kuulleet asiat kauniit silmät sädehtien, vieressä ollut pitkäaikainen ystävni katsoi vuoroin häntä, vuoroin minua ja kysyi: "Kenestä se puhuu?"

Nauroin tuolle jutulle katketakseni - vaikka ei ehkä olisi pitänyt. Ainahan meistä tarinoita liikkuu. Itse kuulun niihin, jotka mielelläni lisään itsenäni koskeviin tarinoihin. Se on osa lappilaista tarinankertojaminääni.

Mutta korjattakoon kuitenkin varmuuden vuoksi muutama virhe tuossa esittelyssäni:

1. Karaokehakuisuuden myönnän mielelläni. Viinaa maistoin ensimmäisen kerran reilut parikymppisenä ja "join" sitä säännöllisen epäsäännöllisesti nelisen vuotta elämässäni.

2. Koskaan en ole saanut potkuja työpaikalta - en viinan enkä muun syyn vuoksi. Kaksi kertaa olen itse sanonut itseni irti, kun totesin, ettei "tämä paska tästä muuksi muutu". - Tilanne sinänsä oli nautinnollinen molemmilla kerroilla. Siinä tuli sellainen itsenäisyyden tunne.

3. Miksiköhän siihen, ettei juo viinaa (alkoholia) pitää tässä kulttuurissa olla aina joku dramaattinen syy? Miksi ei voi vain olla juomatta? "Tämä ei ole mun homma." Mieluummin näen ja koen sekä muistan enemmän baari- yms. illoista.

Tältä osin siis taidan olla aika tavanomainen, tylsä ihminen. No, onneksi se on vain pintaa.

Hymyillään, kun kohtaamme kävelykadulla ;)