• Tom Dooley

Ei jälkiä rikoksesta

Jälkiä rikoksesta eikä mistään siihen viittavasta enää ole. Aamulla varhain pyykkikone teki "selvää" kaikista lomavaatteista ja nyt ne roikkuvat silitettyinä hengareissa odottamassa seuraavaa tilaisuutta.

Tämä rikos toki kannatti ;) Tällä mennään monta kuukautta - lämpimästi muistellen. Tuoksuja vaatteista ei enää tavoita, mutta muitakin keinoja on - onneksi.

Kävin joulun viimeisillä kahveilla ja söin joulun ensimmäiset joulutortut. Maistuivat hyvältä (ne kaksi), mutta ei enää sitäkään sorttia. Ensi viikolla alan jo etsiskellä pakastealtaista mämmiä. Näihin aikoihinhan sitä tulee myyntiin. Suosittelen.

Uimassakin kävin. Tai siis saunassa. Tuntui hyvältä pitkästä aikaa istua ihan rauhassa saunassa ja tavata tuttuja. Jutut eivät olleet juuri muuttuneet viime näkemästä, mutta kukapa sitä olisi oikeasti odottanutkaan. Elämä tuntuu siellä(kin) menevän samoja latujaan.

Nukkumaan pitää ryhtyä. Aamulla lähden risteilylle. Viimeinen spurtti ennen ensi viikon tiistaita ja töitten alkamista. Johan tässä on tullut toki laiskoteltuakin. Elämään tulee ryhtiä! Otin ensiaskeleen tuohon uuteen elämään ostamalla kalenterin ensi vuodelle. Kaksi merkintääkin jo tein - muodon vuoksi. Olen aivan varma, että sitäkin kalenteria täyttää enimmäkseen joku muu puolestani.

Sänky todella houkuttelee! Toivottavasti sateen ja tuulen äänet ovat aamuksi kaikonneet. Kärsin matkapahoinvoinnista enkä tahdo maata vuorokautta pimeässä. Tai no, jos jossakin vaiheessa voisi saada jonkun makaamaan siihen viereen (henkiseksi tueksi, sitähän tietysti tarkoitin)...

Mutta saahan sitä toivoa. Ja siihen se aina jää.

4 kommenttia

martin

27.12.2007 23:23

Mitäpä sitä ei tekisi kuin syntiä - omasta voimastaan ja niinpä jäi minunkin antama henkinen tukeni olemattomaksi. Saanhan edes Sinulta anteeksi?

martin

27.12.2007 23:28

Hyvää matkaa - pimeään ja valoon!

Tom Dooley

28.12.2007 06:13

Martin, absoluutio on aina ehdoton. Tapauksesta riippumatta - eikö totta.
Nukuin huonosti, mutta otan takaisin sen laivalla ;)

martin

28.12.2007 14:03

On se!
Nuku hywin!