In šāʾ Allāh

Olen vahvasti työorientoitunut. Ensin työ ja sitten huvi - jos sitten enää jaksaa. Kovin usein ei jaksa ja kaverini tietävät sen :/

Pitkien päivien keskelle osuu yllättäviä hetkiä, jotka virkistävät. Varhain perjantai-aamulla odottelin bussia kotipysäkilläni. Katselin pysäkille lähestyvää nuorta miestä, joka kantoi selässään kitaraa. Konsalle oli siis menossa. Kuten äitini aikanaan opetti, toista ihmistä voi katsoa sumeilematta silmiin, ja niin tein. Samoin teki tuo nuori poika. Kummankaan katse ei väistänyt. Lähellä ohitustilannetta tuo "kitaroitettu" mies hymyili kauniisti. Vastasin siihen. Yhä lämmittää :)

Tänään kävin kesken päivän syömässä kasvisfalafelin läheisessä pizzeriassa. Paikan turkkilaismiehet sykähdyttivät olemuksellaan ja palvelualttiudellaan. Kunpa olisi voinut vielä juoda kupin turkkilaista kahvia, mutta sitä ei taida saada mistään täältä Turusta? Tokkopa Helsingistäkään? Pidän siitä paljon.

Pienet asiat pelastavat useasti muuten paskamaisen päivän. Kunpa osaisin (rohkenisin) itsekin joskus hymyillä vastaantulevalle, joka katsoo minua. Tai tehdä työtäni asiakaspalvelussa niin, että siitä jäisi pitkäksi aikaa hyvä mieli.

Ja sitä kahvia. Kertokaa mistä sitä saa - sitä turkkilaista :D

Töiden jälkeen kävin kotikaupassani Wiklundilla ruokaostoksilla. Jonottaessani kassalle tajusin tuijottavani telinettä, jossa myytiin joulumusiikkia. Viidellä eurolla näytti saavan kaikkien suomalaisten joululevyn "Tonttujen joulu".

Kirjoittaisin rumasti jos se ei loukkaisi ketään...

En pidä joulusta. Se alkaa niin aikaisin ja saa ihmiset sekaisin. Kaikenlaista joutavaa krääsää joka puolella ja toinen toistaan kauheampiajoululauluja.

Voisinpa olla jouluna siellä Etnan liepeillä kuten siinä eräässä kauheassa jouluvollotuksessa ollaan. Mutta kun ei. Työjoulu - ja maassa rauha?

Tahdon vetäytyä talviunille ja herätä kevätauringon säteisiin. Ja jos toivoa vielä saa lisää: tahtoisin herätä siihen toisen miehen kainalosta, tumman ja karvaisen.

Töistä kotiin kävellessäni odottelin sitä hetkeä, että tumma mies pysäyttää matkani ja pyytää minut juhlistamaan kanssaan tätä perjantaita ja alkavaa viikonloppua.

Vaikka olisin kävellyt kuinka hitaasti kotiin, tulos olisi ollut sama: pettymys.

Onneksi edessäni käveli nuori pariskunta, jonka komeampaan puoliskoon kiinnitin huomioni. Hänen farkkunsa olivat todella risat toisen takapuolen alta. Riittävän lähellä kävellessä saattoi rauhassa katsella sieltä avautuvaa karvaista näkymää mukamas puhelinta räpläten. Alla kun ei näyttänyt olevan mitään :D

Jotakin lohtua sentään :) Nyt perjantain viettoon! Ensimmäinen lasi. Prosit!

Väsyneenä tallustelin kadulla kohti kotia.

Kotinurkilla takaana kuului huuto: "Hei mies"! -Ensin en reagoinut, mutta sitten tuo huuto toistui. Tumma, matala ääni.

Pysähdyin ja käännyin. Minulle esitettiin kohtelias pyyntö: "Lähtisitkö kanssani viinille?"

Romanttistako? Joo, varmaan.

Mutta kun pyytäjä oli tummahko, tosin jumalainen nainen.

En vielä ole niin epätoivoinen, että olisin palannut vanhaan.

Ehkä huomenna tuon pyynnön esittää mies?

Televisiottomana minun ei tarvinnut katsoa homoiltaa televisiossa.

Työpaikalla taas asiasta keskusteltiin pitkin päivää - toki kauhistellen näitä äärikristillisiä ja persuja. Siis homon oli toki hyvä olla siinä keskustelun keskellä sivullisena.

Mutta siitä huolimatta tympii. Mihin noita iltoja tarvitsee, kun alkuasetelma on jo se, ettei mitään yhteistä löydy. Ja toisekseen: miksi äärikristityt (tai yleensä kristinusko) on näissä tilanteissa ainoa uskonto. Onhan noita Suomessa muitakin. Miksi niitä ei kutsuta keskusteluun mukaan?

Taitaa olla tuollaiset ohjelmat ylelle jonkin sortin viihdettä?

Luotan kasvavaan nuorisoon (ainakin kaupungeissa). Heille ei taida olla enää kovin suuri ongelma edes mamut homoista puhumattakaan.

Miksikö? Kun oppii tuntemaan erilaisia ihmisiä, suvaitsevaisuus kasvaa (pääsääntöisesti).

Jatkan omaa homoiltaa. Jazzia, kynttilöitä ja lasillinen viiniä.

Tein tuttavuutta eilen illalla paikallisen homobaarin kanssa. Parempi olisi ollut olla kotosalla ja lukea keskeneräistä kirjaa.

Lesbot lauloivat vuoron perään mitä kummallisimpia lauluja ihan testimielessä. Heidän lisäkseen yhdessä pöydässä istui ilmeisesti vakiojoukkoa omine juttuineen ja baaritiskillä nuokkui pari hemmoa. Seinustan istuimella näytti istuvan mies, joka kuunteli omasta MP3-soittimestaan omaa musiikkiaan.

Kaikkinensa kymmenkunta ihmistä.

Että tämmöistä Turussa - sunnuntaiehtoona?

Olen lukenut joskus jonkun haikailevan useampaa alan paikkaa tähän kaupunkiin. Mihin niitä tarvitsee, jos yhteenkään ei riitä väkeä?

Vai pitäisikö sen toisen olla hämyisen pornoluolan, jossa voisi ennen kotiinlähtöään edes tyhjentää pussinsa?

Välivaihtoehtojakin lienee?

Lehdestä luin, että sinkkuna eläminen on kallista. Me maksamme elämisestämme vähintään puolet enemmän kuin pariskunnat. No, laadusta kannattaa maksaa :D

Huomaan olevani (taas) sinkku. Takana vuoden ihmissuhde. Sitä ei osaa ottaa opikseen mistään. Minä kun viimeksi pitkän ihmissuhteen (lähes 4 vuotta) jälkeen päätin, ettei enää koskaan. Ja sitten taas :(

Vanha koira ei opi uusia temppuja. Pitkinä yksinelämisen aikoina elämäni on saanut kovin hektisiä muotoja, joiden muuttaminen ei olekaan enää yksinkertaista. Ja kun kumppanilla ei ole aikaa odottaa muutosta: kaiken on tapahduttava heti. Okei, yritin vaan en todellakaan ehtinyt tähän junaan.

Eipä silti - ilman sarvia ja hampaita - olen aina viihtynyt yksikseni, ehkä liiankin hyvin.

Ja SITÄ kuuluisaa maitoa saa litran purkeissa. Ei tarvitse koko lehmää ostaa.

On Allah sentään ollut siinä suhteessa suopea.