Hmm.. Taas sunnuntai kun päivitän blogia. Kertookohan se jotain mun tavoista ja jaksamisesta, hmm.. No nää nyt on vaan niitä päiviä kun aikaa siihen oikeesti on. Mutta joo, viime viikko tai tämä kuluva oli aika hankala. Tai jotenkin vittumainen ja ärsyttävä, pöh. Olen onnistunut tunaroimaan ensimäisen kokeeni sekoittamalla ja keksimällä uusia nimityksiä panikoidessani. Saa nähdä meneekö edes läpi, toivotaan parasta. Eikä siinä kaikki, vaan ennen tuota koetta kun oli ensiapua ja elvytettiin anne nukkea niin eikö mulla sekin menny aivan pieleen. Kivana lisänä sain huulteni ympärille fritsun näköisen rinkulan, kaunista. Huomasin sen tietenkin vasta kotona ja soitin systerille että mikä mättää niin se vaan nauroi ja kertoi hänenkin kokeneen saman. Varmaan sukuvika tai jotain. Ihanaa, että parin viikon päästä pääsee Helsinkiin, ikävä niitä kaikki siellä niin kova et huh. Eilen oltiin taas vähän viihteellä kavereiden kanssa. Ja jos joku vielä koskaan näkee mua juomassa puolanlippua niin kiskaskaa se multa pois. Ei tee hyvää ja ei edes ollu hyvää, pöh. Mutta hauskaa oli, ainakin sitten myöhemmässä vaiheessa. Ainiin, taas joku mies tuli iskemään ja kun ystävällisesti sitten kerroin hälle, että mulla on tyttö tuolla pöydässä odottamassa, niin hän sitten kysyi pokkana, että onko se yhtä kaunis kuin sinäkin? Hihih, aika hassusti sanottu, tuli ihan hyvä mieli siitä. Murukin tykkäs kun kerroin että vastasin sille miehelle että vähintään yhtä kaunis. Hihih. Tänään sitten vaan lekotellu ja tehny läksyjä, miten kaiken pitääkin olla aina maanantaisin valmiina. Tylsää. Mut nyt Gilmoren tytöt, palaillaan!
Kommentoi kirjoitusta
Kirjaudu sisään voidaksesi kommentoida kirjoitusta.
Ei vielä tunnusta? Liity nyt!