Tulipa pääsiäisenä käänneltyä omaa elämänhistoriaa mielessä taaksepäin parikymmentä vuotta ja takaisin.
Looseri mikä looseri ajattelin.
Tarkemmin ajatellen se ei ihan looserihistorialta tuntunutkaan. Piti keksiä joku hyvä peruste tuolle looseri-tunteelle.
"Hemmetin looseri, kun et edes tupakasta pääse eroon".
Kaikenlaisia "mission impossible"-asioita on tullut vietyä läpi vain sen vuoksi, että joku on erehtynyt väittämään, ettei niin voi tehdä tai tuo ei onnistu tai ei ole mahdollista.
Nyt sitten haastoin itse oman tahdonvoimani.
Ei mikään asia, ei kukaan ihminen - ei mikään! voisi olla sen arvoinen, että tällaisen mittelön kestäisi luovuttamatta.
Sen verran paska jätkä olen, ettei edes nikotiini ja yli 25 v jatkunut ketjupolttaminen voi olla tahdonvoimaani vahvempi.
Äkkihyppäys 60-80 sätkän päivittäisestä polttamisesta totaalilopettamiseen on elimistölle aika raju. Nikotiinipurkkaa tai -laastaria; ei hemmetti. En syö krapulaankaan särkylääkettä.
Jokainen tunti tuntuu neljä kertaa pidemmältä kuin aiemmin.
Nyt vasta ensimmäiset 24 h tulossa täyteen ja tämä viimeinen edelleen kuluva tunti on ollut niin pitkä, että aika tuntuu pysähtyneen.
Siksi tämä blogikin.
Ympäristö on yleensä kauhean ymmärtäväinen, kun joku epäonnistuu tupakkalakossaan. Ymmärrän.
Tämä ei ole lakko vaan lopullinen ratkaisu. Olen haastanut oman tahdonvoimani. Kestäisikö kanttini julkisesti tunnustautua niin looseriksi, etten kyennyt tahdonvoimalla nujertamaan nikotiinintuskaani ja tapatupakointia - en piru vie kehtaisi.
Siksikin tämä blogi.
Vielä 16 min siihen, että ensimmäinen 24 h tulee täyteen. Onneksi edessä pitkä iltavuoro ja siellä aika menee väistämättä hieman nopeammin. Tai jos aika kulkee vielä tänäkin iltana yhtä hitaasti kuin edellisen olen sitten varsinainen tehosterotta työssäni.