John Irwing: Minä olen monta (In one person, 2012) , romaani, 601 sivua
suomentanut Kristiina Rikman
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2013
ISBN 978-951-31-7092-9
John Irwingin viimeinen romaani kertoo 1930-luvun loppupuolella syntyneestä Billystä, joka viettää lapsuutensa ja nuoruutensa teatterielämän parissa Uudessa Englannissa. Hänen äitinsä on paikallisessa teatterissa kuiskaajana, hänen isoisänsä näyttelee usein naisrooleja ja tykkää muutenkin ristiin pukeutumisesta. Billy itse on biseksuaali; häntä kiihottavat erityisesti transsukupuoliset naiset, joilla on vielä penis paikoillaan. Billyn isäkin on biseksuaalinen, ja serkku lesbo.
Romaanin kertojahenkilölle seksuaalisuus ja sen eri ilmenemismuodot ovat maailman luonnollisin asia. "Harrastan seksiä kenen kanssa tahdon ja millä tavalla tahdon." Lause saisi kenet tahansa imaamin tai paavin repimään pelipaitansa. Romanin loppupuolella yllättää tämän takia hieman, että kertojalla on koko elämänsä ollut vaikeukisa seksuaalisuutensa hyväksymisen kanssa.
Noin puolet kirjasta pyöritään teatterielämän, eritoten Shakespearen näytelmien toteuttamisen parissa 1940 -1960-lukujen pikkukaupungissa. Lukijalle tulevat tutuiksi Kuningas Lear, Romeo ja Julia, Loppiaisaatto y.m.
Kerronta on sangen vapaata, jopa leppoisaa.
Lukijaa ehkä hämmentää, että sen jälkeen siirrytään suoraan1980-luvulle, mutta pian tarina synkkenee hivin ja aidsin iskiessä. Billyn lapsuuden ystävä menehtyvät, eikä lukijaa säästetä taudin julmuutta kuvattaessa.
Billy seikkailee myös itselleni tutuissa paikoissa Madridin homokortteleissa Chuecassa; eräs hänen tutuistaan kehuu sitä maailman kuumimmaksi homopaikaksi.
Romaani päättyy 2010-luvun Vermontiin, johon Billy on palannut ohjaamaan Shakespearea.
Kirja on sangen miellyttävä lukea niin kuin kaikkia John Irwingin aikaisemminkin, monta vuotta sitten lukemani teokset, ja suomenkielinen käännös on sujuvaa ja vapaata.
Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että transseksuaalisuus- vastaan transsukupuolisuus-termit ovat näemmä aiheuttaneet polemiikkia Yhdysvalloissakin; ainakin kirjailija heittää asiasta pari sutkautusta kielipoliiseille.