Mirkka Rekola täytti 80 vuotta juhannuksen jälkeisenä sunnntaina. Seuraavana päivänä alkoi Helsinki Pride. Mirkka Rekolaa juhlittiin vasta viime viikolla, kun järjestettiin konsertti- ja runoilta. Samalla julkaistiin Liisa Enwaldin ja Eila Kostamon koostama esseekokoelma Mirkka Rekolan runoilijantyöstä.
Mirkka on jo pitkään asunut Huvilakadun ullakolla kapeiden portaiden yläpäässä. Sinne alkaa olla vaikea kivuta. Se on kuin olisi laivassa: myrskyllä tuuli ujeltaa ja köydet lyövät seiniin. Kävin kerran hänen "kajuutassaan": meitä yhdisti silloin puhe koirasta ja yhteisestä tuttavasta.
Helsingin Sanomissa hän kuvaa kummallista matkaansa, joka alkoi 1954 esikoiskirjalla "Vedessä palaa". Sen jälkeen on tullut paljon runoja, aforismeja ja esseitä. Oman ajattelun löytäminen on aina kestänyt. Eeva-Liisa Manner oli aikoinaan sanonut 20-vuotiasta Rekolaa "vanhaksi", mutta ainkin omasta mielestään Mirkka Rekola on sen jälkeen alkanut nuortua. Nyt häntä kiinnostaa Higgsin hiukkanen. Sitä etsitään Cernissä. Voi olla, että ajattelumme ajasta ja paikasta muuttuu olennaisella tavalla.
Mirkka Rekola on syntyjään Tampereelta, ja siellä hän on viime vuosiin saakka viettänyt osan vuodesta. Lapsena hän oli sairaalloinen, kärsi allergioista, ja hänelle ennustettiin lyhyttä elämää. Myöhemmin hän totesi, että meren rannalla on helpompi hengittää, ja hän muutti Helsinkiin.
Rekolan runous ei ole ollut helppoa. Hänet tunnetaan modernistina. Jokaisen kirjan jälkeen on ollut huoli siitä, ymmärtääkö kukaan. Aina on kuitenkin riittänyt uskoa: jos hän osaa kirjoittaa noin, aina on joku joka löytää sen merkityksen ja ymmärtää.
Noora Mattila on kirjoittanut Helsingin Sanomien jutun Mirkka Rekolasta. Artikkelin taustaksi kerrotaan, että uusin runokokoelma on varmaan myös viimeinen. Runoissa kuuluvat vanhuus, kaipuu ja luopuminen, surullisesti, mutta lohdullisesti.
Kesällä Mirkka Rekolaa juhlittiin jo Tamperen Runokaupunki -festivaalilla. Hänet muistettiin myös Tampereen Priden historia-kävelyllä.
(pk)