Matkakuvia eteishallin seinillä, ikoneja olohuoneessa. Antiikkiset kaapito vat täynnä pieniä matkaesineitä, joiden arvo on muistoissa. Kaikki on siistiä - ei ainoatakaan pölyhiukkasta. Ollaan kylässä läntisessa Schwabingenissa Münchenin keskustan lähellä. Olohuoneen pöydän ääressä istuu vanha mies, Erich Haas. Pöydällä on kukkakimppu. Sen on lähettänyt homo- ja lesbojohtajien järjestö (järjestö, joka tukee johtavassa asemassa olevia homoja ja lesboja). Erich Haas on ollut järjestön jäsenenä vuosikausia, kun hän oli hotellinjohtajana. Nyt hän on täyttänyt 90 vuotta.
Syntymäpäivänä oli suuret bileet. Se on siinä iässä aika harvinaista. Hän on viime aikoina valmistellut kirjaa, jossa hän kertoo elämäntarinansa. Hän muutti perheineen toisen maailmansodan pyörteissä Romaniasta Baijeriin. Hän meni Heidelbergiiin hotellialan ammattikouluun. Siellä hän oli priimus. Hän sai heti töitä Bayerischen Hof -hotellista. Hotelli oli pahoin tuhoutunut pommituksissa. Vain 10 huonetta oli käytössä. Työ oli urakkaluontoista. Hän nukkui hotellissa, söi, ja teki töitä. Voi olla, että kahteen viikkoon hän ei astunut hotelliln ovesta ulos.
Vuosi vuodelta hotelliin saatiin kunnostettua lisää huoneita. Tuli lisää hotellivieraita ja vastuuta. Erichin vanhemmat asuivat Münchenissä ja erityisesti äiti oli huolissaan pojan tulevaisuudesta. 30-vuotiaan pitäisi jo löytää tyttöystävä. Erich itse tiesi kuitenkin totuuden. Mutta hän myös tiesi, että oli oltava hiljaa, sillä maassa oli homolaki, pykälä 175, joka helposti vei vankilaan.
Vuonna 1948 hän oli Stachus-aukiolla (liikenteen solmukohta lähellä nykyistä homoaluetta). Vastaan tuli hyvännäköinen nuori mies. Hän lähti seuraamaan. Kaveri jäi katsomaan näyteikkunassa olevia elokuvajulisteita. Erich rohkaisi mielensä ja kysyi: "Eikö mentäisi yhdessä elokuviin". Siitä alkoi 40 vuoden yhteinen onni. Vieläkin Erich ihmettelee rohkeuttaan. Uusi ystävä Klaus esitteli Erichin omalle perheelleen. Klausin isä toivotti: Lapset, toivon teille ja meille onnea.
Hotellinjohtajana hän joutui käymään ulkomailla keräämässä ammattikokemusta. Klaus seurasi mukana. Käytiin Kreikassa, Nigeriassa, Tunisiassa, USAssa. Klaus hoiteli arjen rutiinit. Erich sai uuden työnanatajan Arabella-hotelliketjusta. Pariskunta palasi Müncheniin vuonna 1955. Työ jatkui eläköitymiseen saakka 1985. Entä nyt? Erich halusi jatkaa, ja hän työskenteli vielä 17 vuotta vuoteen 2002 saakka. Samalla kuitenkin jatkettiin vanhaa harrastusta: matkustamista. Erich laskee, että on käyty 31 maassa.
Klaus sairastui ruokatorven syöpään vuonna 1987 ja kuoli seuraavana vuonna. Eteisessä on vielä Klausin sadetakki ja kengät. Puku on vielä vaatekaapissa, vaikka on kulunut jo 21 vuotta. Erich sanoo: "Elämän suuren rakkauden voi kokea vain kerran. Samanlaisena se ei koskaan enää sen jälkeen toistu."
(Süddeutsche Zeitung)