Italian presidentti vahvisti parisuhdelain

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1

Italian presidentti Sergio Mattarella allekirjoitti perjantaina parisuhdelain. Parlamentti hyväksyi lain 11. toukokuuta, ja senaatti oli hyväksynyt sen helmikuussa. Uuden lain mukaisen parisuhteiden rekisteröinnin odotetaan käynnistyvän syksyllä.

Lain myötä Italia tunnustaa ensi kerran virallisesti samaa sukupuolta olevien parisuhteet, ja laki tuo turvan myös samaa sukupuolta oleville pareille moniin elämäntilanteisiin. Civili Unioni -instituutio antaa mahdollisuuden samaan sukunimeen, perintöoikeuden ja tunnustaa parin osapuolet toistensa lähiomaisiksi.

Uutta lakia on kuitenkin kritisoitu puutteelliseksi ja riittämättömäksi. Lain vastustajat onnistuivat poistamaan joitain suunniteltuja pykäliä. Laki ei esimerkiksi salli samaa sukupuolta olevien vanhempien perheille edes rajoitettua adoptio-oikeutta.

Etenkin katolis-konservatiivit ovat vastustaneet lakia vielä lain hyväksymisen jälkeen. Vahva katolinen kirkko on vastustanut näkyvästi parisuhdelain säätämistä. Italiassa joukko katolista kirkkoa lähellä olevia konservatiivisia poliitikkoja on ilmoittanut suunnittelevansa kansanäänestyksen järjestämistä parisudelain kumoamiseksi, mutta kaatamishankkeen menestymiseen ei uskota yleisesti.

Italia on ollut vanhan Länsi-Euroopan suurista maista viimeinen, jossa samaa sukupuolta olevien parisuhteilla ei ole ollut minkäänlaista valtion tunnustusta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Laki koskee sekä samaa että eri sukupuolta olevia pareja. Eri sukupuolta olevat parit voivat solmia myös avioliiton.

Congratulations! Italy’s President signs same-sex unions bill into law
Italia hyväksyi vesitetyn parisuhdelain
Italian parisuhdelain vastustajat puuhaavat kansanäänestystä lain kumoamiseksi

1 kommenttia

Pressan sukunimi on Mattarelli