Tapahtui 20. heinäkuuta

Tapahtui tänään

  • Nimipäiväonnittelut: Marketta, Maarit
  • 2005 Kanadan liittovaltio hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliitot. Jo aiemmin monissa osavaltioissa oli mahdollista solmia avioliitto kahden samaa sukupuolta olevan välille.
  • 2004 Suomen ensimmäinen julkihomo kansanedustaja aloitti toimessaan. Pirkanmaan vaalipiirin Oras Tynkkynen (vihr.) nousi varakansanedustajan paikalta varsinaiseksi kansanedustajaksi Satu Hassin tultua valituksi Euroopan Parlamenttiin kesäkuisissa vaaleissa.
  • 1936 Natsi-Saksan SS-johtaja ja poliisin päällikkö Heinrich Himmler määräsi, että Berliinin olympiakoisojen aikaan ulkomaalaisia kisavieraita saa pidättää ja kuulustella homoseksuaalisuuden takia vain Himmlerin henkilökohtaisella luvalla. Kisojen ajaksi saa avata homobaareja.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa esitellään laajemmin ranneliike.netin historiaosiossa ja vähemmistöihin liittyvät vuotuiset teemapäivät ovat esillä omalla sivullaan.

Sateenkaarihistoriaa esittelee myös Sateenkaarihistorian ystävät ry aiheeseen keskittyvillä verkkosivuillaan osoitteessa sateenkaarihistoria.fi.