Tapahtui 16. huhtikuuta

Tapahtui tänään

  • Nimipäiväonnittelut: Jalo, Patrik
  • 1999 Pedro Almodóvarin Kaikki äidistäni (esp. Todo sobre mi madre) -elokuva sai ensi-iltansa.
  • 1975 Professori ja teatterineuvos Eino Salmelainen kuoli Tampereella. Hän toimi pitkään Tampereen työväen teatterin johtajana. Monet huhut kiersivät nuorempana hänen homoseksuaalisuudestaan, mutta hän vakiinnutti asemansa niin, että homoseksuaalisuudella ei enää ollut merkitystä ja harva tuli asiaa edes miettineeksi. Salmelainen syntyi Ikaalisissa 30.3.1893.
  • 1949 Pirkko Saisio on syntynyt Helsingin Kalliossa. Hän on kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja. Vahvimmin hän tuli julkisuuteen Elämänmenoa -tv-näytelmästä. Vuonna 2003 hän voitti Finladia-palkinnon ja luovutti palkintosumman Setalle. Parisuhdelain käsittelyn aikaan hän esiintyi julkisuudessa, mm. ajankohtaisen kakkosen homokeskusteluillassa.
  • 1939 Soul-muusikko Dusty Springfield (Mary Isobel Catherine Bernadette O'Brien) syntyi Lontoossa. Hän kuoli syöpään 2.3.1999.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa esitellään laajemmin ranneliike.netin historiaosiossa ja vähemmistöihin liittyvät vuotuiset teemapäivät ovat esillä omalla sivullaan.

Sateenkaarihistoriaa esittelee myös Sateenkaarihistorian ystävät ry aiheeseen keskittyvillä verkkosivuillaan osoitteessa sateenkaarihistoria.fi.