Tapahtui 28. marraskuuta

Tapahtui tänään

  • Nimipäiväonnittelut: Heini
  • 2014 Suomen eduskunta antoi äänestyksessä tukensa avioliittolain muutokselle ensimmäisessä käsittelyssä. Toisen käsittelyn äänestys järjestettiin 12.12. Tasavallan presidentti vahvisti maaliskuun 2017 alussa voimaantulevan lain presidentin esittelyssä 20.2.2015.
  • 1988 Dallaslainen tuomari tuomitsee kaksi homoa tappaneen miehen 30 vuodeksi vankilaan elinkautisen rangaistuksen asemesta. Hän perustelee päätöstään sillä, ettei pidä kaduilla kruisailevista homoista.
  • 1970 Eduskunta äänesti ns. seksilakipaketin hyväksymisestä. Homoseksuaalisten suhteiden rangaistavuus Suomessa päättyi 1.2.1971. Samaa sukupuolta olevien väliseen seksuaaliseen kanssakäymiseen jäi korkeampi 18 vuoden suojaikäraja ja kielletyksi tuli samaa sukupuolta olevien väliseen haureuteen kehottaminen.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa esitellään laajemmin ranneliike.netin historiaosiossa ja vähemmistöihin liittyvät vuotuiset teemapäivät ovat esillä omalla sivullaan.

Sateenkaarihistoriaa esittelee myös Sateenkaarihistorian ystävät ry aiheeseen keskittyvillä verkkosivuillaan osoitteessa sateenkaarihistoria.fi.