Elämä on paradoksi. Mukaan lukien silloin, kun on surullinen ja haluaisi vain bilettää. Silloin erityisesti, kun voittaa jotain, mutta silti masentaa. Elämä on erikoinen ilmiö. Hiilipohjaiset eliöt saastuttavat kaunista planeettaa. Olemmeko me kauniita? Mieti. Ystävät. Ketä he ovat? Tarjoavatko drinkkejä baarissa? Hokevatko miten ihq olet? Plur. Nam, rouva. Kaverit. Ketä he ovat? Sanovatko moi Klubituksessa? Ehkä velvollisuuttaan kysyvät: "Mitä sulle kuuluu long time no see ja sillee"? Hymiö. Kiitos vaan. Nyt otan skumppaa huilulasiini - ehtaan ei ollut varaa. En ollut sopiva työpaikkaani. "Elätkö epäterveellistä elämää?" "Voitko todella kuunnella tällaista? Tämä ei minusta ole musiikkia." Ketä kiinnostaa? Ei ketään muuta. Kiitos pettymyksestä. Rakkautta tämä on. "I love you, I'll kill you", lauloi Enigma. Kaunista? Pidetään mielessä. Olin kouluni paras, sanoi Otava. Sen takia tätäkin tässä. Välitetäänkö? I think not. Täytänpä tässä välissä huilulasini. Kuivaa ja pirteän hapokasta. Alko kuulema lakkoilee. So what. Saahan turruketta jopa huoltamoilta. Kuuntelen trancea. Nytkin suonissani virtaa karmean punainen veri. Inhaa, mutta elämää. Ketä kiinnostaa onko Maan ulkopuolista elämää. Eihän täälläkään ole. Loppu.
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu
Kommentoi jutun aihetta
Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun
Ei vielä tunnusta? Liity nyt!