Vuoden vaihtumisen lähestyessä moni miettii elämälleen uutta suuntaa. Työpaikan vaihtaminen on yksi esimerkki tällaisesta uuden suunnan hakemisesta. Uusi ympäristö ja uudet haasteet. Ennenvanhaan mentiin johtajan puheille töitä pyytämään. Vastuullisemmissa hommissa joukko johtajia ja toisinaan myös jokin spesialisti haastattelivat porukalla töihinpyrkijää ja päättivät tämän kohtalosta yhdessä. Tai jotain sinne päin. Nykyisin yritysten rekrytointitouhut ovat monimutkaisempia.
Moni yritys on ulkoistanut rekrytointiaan enemmän tai vähemmän. Se on tietysti järkevää, jotta yritys voi keskittyä ydinosaamiseensa. Yritysten välinen kilpailu kovenee, markkinointi tieteellistyy ja yrityksen tavoitteena on saada palvelukseensa mahdollisimman sopivaa väkeä. Aikaa ja energiaa vievät testit, haastattelut ja analyysit hoitaa usein ulkopuolinen taho. Työntekijää tarvitsevan yrityksen edustaja on haastattelussa enenevästi vain ohjailemassa haastattelun kulkua ja tarkkailemassa prosessia. Vaikka yritys sanookin viimeisen sanan siitä kuka palkataan, on työnhakukonsultin raportilla iso merkitys.
Mietityttää, paljonko nämä työnhakukonsultit etsivät haastateltavasta tietoa haastattelun ja testien ulkopuolelta. Kun hakemusta käsitellään, oletettavasti ainakin jotain taustaa työnhakijasta etsitään sellaisista paikoista, mistä tietoa saa helposti - tai ehkä vaikeamminkin. Voisin kuvitella, että ainakin googleen pistetään työnhakijan nimi ja katsotaan, mitä löytyy. Ja tuskin mahdolliset löydöt voivat olla vaikuttamatta hakijasta tehtävään profiiliin.
Miten mahtaa vaikuttaa, jos homofobiasta kärsivä rekrytointikonsultti havaitsee, että työnhakijan nimi ja ehkä kuvakin liittyy jollain tavoin vaikkapa homoympyröihin? Veikkaisin, että työnhakijan pisteet putoavat. Ennenvanhaan johtajan homofobia vaikutti varmasti samalla tavoin, mutta johtaja ei ehkä lähtenyt tekemään salapoliisityötä samalla tavoin kuin rekrytointikonsultointiin erikoistunut yritys tai yrittäjä. Kuinkakohan monessa yrityksessä osataan arvostaa esimerkiksi glbt-ympyröissä tehtyä vapaaehtoistyötä? Ja etenkin, monessako yrityksessä sellainen aiheuttaa oven enemmän tai vähemmän vaivihkaisen sulkemisen työnhakijan edessä?
On ymmärrettävää, että yritys haluaa palvelukseensa mahdollisimman sopivat ihmiset, mutta kuinka syvälle työnhakijan tai työntekijän yksityiselämään on sopivaa tai tarvetta mennä? Kuinka monta todellista ammatillista kultakimpaletta yritykset ovatkaan menettäneet liian yksityiskohtaisten tietojen herättämien ennakkoluulojen vuoksi? Kuinka kaapissa pitää elää?