Sateenkaarikansa mediassa

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • Sami Mollgren

Sateenkaarikansaa - siis ei perinteiseen kaksinapaiseen mies-nainen -asetelmaan sopivaa porukkaa - on viime vuosien aikana alkanut näkyä myös mediassa, lähinnä television viihdeohjelmissa. Toisinaan homo on yksittäisenä hahmona osana juonta, kuten aikanaan sarjassa Salatut elämät ja toisinaan koko sarja pyörii homoteeman ympärillä, kuten Queer as Folk tai uusimpana tulokkaana Sillä silmällä. Lesboja ja trans-ihmisiä nähdään vähemmän.

Myönteistä kehityksessä on ollut se, että kun aikanaan homohahmo oli pääsääntöisesti rikollinen tai muuten kielteinen hahmo, niin nykyään homo on yleensä sangen myönteinen - ja parhaimmassa tapauksessa homous ei edes ole mitenkään merkittävää hahmon olemassaolon kannalta. Se vain on, ilman suurempaa alleviivausta. Toki draama on draamaa. Draamaa ei olisi ilman, että asioista tehdään numero. Numero tehdään myös homohahmojen ihmissuhteista, sillä ihmissuhdedraamoja katsojat halajavat.

Asiaohjelmissakin sateenkaariteema on ollut esillä. Parisuhdelaki, adoptiokysymykset, trans-laki ja monet muut kysymykset ovat innoittaneet toimittajia kutsumaan vieraaksi studioon mielipiteitään sanomaan Setan edustajia, poliitikkoja ja muita asiantuntijoita lääkäreistä mediavaikuttajiin. Välillä mukana on ollut myös kirkon tai erilaisten uskonnollisten yhteisöjen edustajia (joille käsitellyt asiat eivät yleensä mitenkään kuulu). Yhteistä näille keskusteluille on ollut lähinnä se, että ohjelmat on tehty valtaväestölle.

Mutta missä ovat sellaiset ohjelmat, jossa asioita pohditaan seksuaalivähemmistöjen näkökulmasta? Huomio huomio, Suomen Yleisradio, Helsinki! Meitä enemmän tai vähemmän "seksuaalisesti poikkeavia" on aika paljon. Prosenttiosuuden laskeminen väestöstä vaatii oletettavasti enemmän sormia kuin niitä yhdellä keskivertosuomalaisella on. Eikö Yleisradion ihan laissa määritelty tehtävä ole kansalaisten tasa-arvoinen palveleminen?

Setan paikallisosastoja toimii monissa kaupungeissa ja kurkottaa niistä ympäröivälle maaseudulle. Valtakunnallinen Seta hoitaa mm. puhelinpalvelua seksuaalivähemmistöille ja julkaisee aikakauslehteä. Helsingissä kunniakasta työtä tekee Lähiradiossa KimmoLiisan radioporukka. Ranneliike.net näkyy netin kautta koko maassa. Yhteistä näille on kuitenkin se, että toiminta on mahdollista lähinnä vapaaehtoistyön ansiosta.

Helsingin (ja muiden suurimpien kaupunkien) ulkopuolella asuu edelleen suurin osa suomalaisista. Näillä ihmisillä mahdollisuus saada tietoa seksuaalivähemmistöjä koskettavista asioista on rajallinen, etenkin jos netin käyttöön ei ole mahdollisuutta tai osaamista.

Yksityisellä rahoituksella toimivaa mediaa ei voi tietenkään velvoittaa palvelemaan yhtäkään vähemmistöä. Sen sijaan Yleisradiota voi velvoittaa, sillä juuri tasa-arvoisen palvelun tarjoamisella perustellaan Yleisradion erikoisasemaa suomalaisessa mediakentässä.

Televisiossa ja radiossa Yleisradio esittää ohjelmaa monenlaisille pienyleisöille ja vähemmistöille. On hengellistä ohjelmaa, on luontoiltaa, taideohjelmaa, lastenohjelmaa, matkailuohjelmaa, naisohjelmaa, poliittista keskusteluohjelmaa, talousohjelmaa, on ruotsin- ja saamenkielistä ohjelmaa ja paljon muuta. Olisiko paikallaan aloittaa radiossa (ja ehkä televisiossakin) makasiiniohjelma seksuaalivähemmistöille?

Viikoittainen, vaikkapa 27 minuutin mittainen vakiomuotoinen ohjelma voisi käynnistyä muutaman minuutin mittaisella "uutiskatsauksella", jossa käytäisiin sähkeenomaisesti läpi ajankohtaisia aiheita meiltä ja muualta. Sen jälkeen voisi olla vaikkapa vartin mittainen keskustelu tai feature. Aihe voisi vaihdella poliittisista asioista korkeakulttuurin kautta viihteeseen ja henkilökuviin. Myös asiantuntija vastaamassa kysymyksiin voisi olla hyvä ohjelmanumero. Loppu ajasta voitaisiin varata vaikkapa jollekin minikuunnelmasarjalle.

Herätys YLE!

Kommentoi juttua ja keskustele aiheesta