Taas on vierähtänyt pari vuotta siitä, kun Pride viime kerran piristi Helsingin maisemaa. Ja nyt se on täällä taas. Kuluvan viikon aikana paljon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin lukeutuvaa väkeä kerääntyy Helsinki Pride 2004:n eri tilaisuuksiin ja tapahtumiin niin juhlistamaan Priden iloista sanomaa kuin kuulemaan ja keskustelemaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevista ajankohtaisista ja vähemmän ajankohtaisista asioistakin. Tapahtumalla on niin iloinen yhdessäolon teema kuin ihmisoikeuksiin liittyvä värinsäkin.
Helsinki Pride on suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille järjestetty tapahtuma Suomessa. Kuten ranneliike.netin Pride-osiostakin selviää, tapahtuma juontaa juurensa alunperin Amerikasta, mutta on näytellyt hyvin tärkeää roolia myös Suomen ihmisoikeusasioissa sen alkuajoista lähtien ennen vapautuspäivien muodossa ja nyt Pridena. Pride on kehittynyt Suomessa suhteellisen nopeasti aikojen muuttuessa entisten päivien tiukasta mielenosoitustyylistä nykypäivän hieman kevyempään juhlaan kuten muualla länsimaissa.
Kevyemmästä linjasta huolimatta tapahtumalla on yhä tärkeä sanoma: seksuaalinen tasa-arvoisuus. Vaikka asiassa onkin tehty suuria edistyksiä – niistä ehkä suurimpia mainittavia homoseksuaalisuuden kieltävän lain kumoaminen ja parisuhdelaki – on vielä paljon tehtävää. Suurin työ on yhä jäljellä ihmisten korvien välissä. Syrjintä on edelleen suuressa osassa Suomea valitettavan yleistä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan.
Syrjintä on huomattavissa monessa tilanteessa myös suuremmissa asutuskeskuksissa vaikka ei niin näkyvästi kuin maaseudulla. Jopa pääkaupunkiseudulla työpaikoilla lentää homovitsejä vaikka tiedetään kuuloetäisyydellä olevan homoja. Ja kun vitsejä kerrotaan vielä tilanteissa, joissa ei edes tiedetä homoja olevan läsnä, vaikka sellainen saattaa istua aivan vieressä, on tietoisuuden lisääminen aiheesta todellakin tarpeellista. Monissa tilanteissa kun syy erilaisiin homoja loukkaaviin kommentteihin on yksinkertaisesti tietämättömyys; ei osata mieltää, että homoja on joka paikassa eikä vain esimerkiksi Helsingin homobaareissa.
Usein ihmisten yleinen asenne homoutta kohtaan, vaikkakin pääosin "suvaitsevainen", on kuitenkin liian monessa paikassa hiljaisella tavalla paheksuva. Syrjintä on Suomessa edelleen asia, joka aiheuttaa monelle nuorelle homoseksuaaliselle henkilölle esimerkiksi psyykkisiä ongelmia puhumattakaan jopa turvattomuudesta tietyillä paikkakunnilla.
Näitä asioita Pride iloisella sanomallaan siis myös yrittää korjata. Mutta. Näkyykö tapahtuma loppujen lopuksi missään muualla kuin homojen keskuudessa?
Missä ovat tiedotusvälineet?
Muistellessani viime vuosien takaisia Helsinki Prideja mieleeni tulee väistämättä tapa, jolla yleiset tiedotusvälineet ovat käsitelleet tapahtumaa: mahdollisimman kliinisesti ja jopa soveliaasti vaieten. Vuonna 2002 järjestettyyn Helsinki Prideen muuan muassa televisiouutisista ainoat tahot, jotka olivat vaivautuneet lähettämään uutiskuvaajia paikalle kuvaamaan Priden näkyvintä tapahtumaa - Pridekulkuetta ja puistojuhlaa - olivat Nelonen ja FST. Mihin olivat kadonneet muut YLEn uutistoimitukset ja MTV:n uutiskoneistot, joiden tehtävä on kuitenkin ollut aina tarjota luotettavaa informaatiota koko Suomen kansalle kotimaan tapahtumista? Valtaväestöjen tiedotusvälineet kuittasivat tapahtuman lähettämällä uutisissaan muun muassa valmiiksi ostettua kuvamateriaalia ulkomailta ja kertomalla lähinnä sivulauseessa Suomen tapahtumista tai vaieten pääuutisissa asiasta kokonaan.
Eikö homojen asia ollut niin tärkeä, että se olisi ylittänyt uutiskynnystä vai oliko aihe vain liian arka suuremmille yleisöille? Eikö varsinkin YLEllä - koko Suomen kansaa palvelevana tahona ja varsinkin vähemmistöjen tarpeista huolehtiessaan - olisi ollut velvoite kertoa myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiasta? Viimeisimmät arviot huomioon ottaen, homoja ja lesboja on Suomen väestöstä jopa suunnilleen yhtä paljon kuin esimerkiksi suomenruotsalaisia. Kun mukaan lasketaan vielä muut seksuaalivähemmistöt, tulee summasta sen suuruinen, että luulisi jopa omien ohjelmakokonaisuuksien perustaminen homoille olevan aiheellista. Muualla länsimaissa tällaisia jo tehdäänkin, milloin mahdetaan Suomessa herätä?
Toivon syvästi, että tänä vuonna varsinkin YLE tajuaa vastuunsa ja on mukana ikuistamassa ikimuistoista Prideparaatia, joka edustaa kuitenkin suhteellisen suurta vähemmistöä Suomessa. Kulkue kulkee tänä vuonna näkyvintä reittiä Helsingin keskustassa kuin se on ikinä tehnyt ja tukkii puolet Mannerheimintiestä, luulisi sen olevan jo huomiota herättävää.
Miksi homot marssivat kun ei heterotkaan?
Minulta on nyt Pridea edeltävänä aikana kysytty parikin kertaa: Miksi meidän pitäisi marssia toitottaen homouttamme? Eiväthän heterotkaan kulje kaduilla toitottaen heterouttaan? Olen miettinyt tätä enemmänkin ja voisin tokaista nyt. Ehkä heidän pitäisikin! – ainakin sateenkaarikansan ystävien heidän rinnallaan Pridekulkueessa.
Pride on ennen kaikkea yhdessäolon ja erilaisuuden juhla. Mikseivät heterot olisi osa sitä ryhmää? Omasta puolestani vierelleni ovat tervetulleita kävelemään kaikista suuntauksista olevat ihmiset. Priden sanomaan kuuluu ehdottomasti ylpeys siitä mitä on ja ymmärrys erilaisuutta kohtaan. Olisi suurta tekopyhyyttä kieltää valtaväestön osallistuminen seksuaalisen tasa-arvon juhlaan. On toki sanottava, että mm. homoilla ja lesboilla on aina hetkensä, jolloin he haluavat olla omankaltaistensa seurassa, mutta Pridekulkue nimenomaan ei ole karsinoinnin hetki. Kulkueeseen ovat kaikki ne ihmiset tervetulleita, jotka ovat sinut itsensä kanssa ja ymmärtävät erilaisuuden eivätkä syrji sitä. Ollaan yhdessä, ollaan erilaisia.
Mitä tulee paljon puhuttuihin ja varsinkin purnattuihin sateenkaaren väreihin kulkueessa, totean, että sateenkaaren väreihin kuuluvat kaikki värit. Niin räikeät kuin hillitytkin värit ovat kaikki osa samaa sateenkaaren kirjoa. Jotta vähemmistöjen asema paranee ja otetaan huomioon, ei meidän tule sulautua joukkoon vaan astua esiin koko erilaisen kirjon voimin. Pääasia on, että jokainen tulee omana itsenään paikalle. Sillä tavalla näytetään koko Suomelle millaisia oikeasti olemme. Kukaan ei esitä mitään mitä ei ole ja kaikki pitävät hauskaa, yhdessä.
Toivottavasti näemme kulkueessa!
Mikko Kivinen ”Camille”
(camille@ranneliike.net)
Kirjoittaja työskentelee media-alalla sekä maskeeraajana ja on ranneliike ry:n puheenjohtaja.