Tarjolla oleva valistus antaa niukasti tarttumapintaa "heteromuottiin" uppoaville sateenkaarinuorille

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • Sami Mollgren
  • 54
Kannustusta ja tukea - mutta tavoittaako se?

Nykyisen nuorille suunnatun hlbti-valistusmateriaalin kuvasto esittelee ulkoiselta olemukseltaan hyvin kirjavan joukon erilaisia ihmisiä. Tällaisen monimuotoisuuden kautta mitä ilmeisimmin pyritään antamaan kuvaa siitä, että jokainen on arvokas sellaisena kuin on. Se luonnollisesti on tärkeää. Tässä kuvastossa kuitenkin itseilmaisussaan stereotyyppiseen cis-heteron muottiin uppoavat loistavat lähinnä poissaolollaan.

Kyse on nuorista, jotka kokevat olevansa "aivan kuin muutkin" pojat tai tytöt - joilla ei ole muuta suoranaista erilaisuuden kokemusta kuin romanttinen ja eroottinen kiinnostus omaa sukupuolta olevaan, eikä tarvetta ryhtyä laajemmin kyseenalaistamaan sukupuolisuuttaan ja siihen liittyvää itseilmaisua vaikkapa siten kuin esimerkiksi queer-teorioissa esitetään.

Seksuaalivähemmistöihin kuuluville nuorille suunnattu valistus näytään kohdistavan ensisijaisesti heihin, joiden erilaisuuden kokemuksen luonne on jotenkin konkretisoitunut ja jotka ehkä jo ovat ottaneet ensimmäiset askeleensa itseymmärryksen tiellä. Toisin kuin irtiottoihin "normista" itseilmaisussaan mieltyneet tai sellaiseen pystyvät, jäävät "tavikset" väliinputoajiksi, vaille vahvimmin esillä olevan kuvaston kaltaista tarttumapintaa.

Kun ihastumiset ovat lähinnä häpeää

Allekirjoittaneella on kokemusta itsesyrjinnästä. Sen taustalla näyttää olleen juuri puute neutraalista homouteen liittyvästä tarttumapinnasta ja samastumiskohteista. Samalla kuitenkin oma paikka maailmassa tuntui olevan samassa viiteryhmässä muiden poikien kanssa.

Vielä viime vuosituhannen loppumetreilläkin julkisuudessa homoutta edusti korostuneesti stereotyyppinen kaksikko: maskuliinisuutta roolina elävä Tom of Finland -nahkamies ja pinkkiin puuhkaan kietoutunut lespaten puhuva feminiinisyyden tavoittelija. Etenkin noista ensimmäiseen yhdistyi kyltymätön seksinnälkä. Myös 1980-luvun aids-kriisi oli jättänyt jälkensä.

Ristiriita omien ihanteiden ja oletettujen elämänmahdollisuuksien välillä johti siihen, että kaveruutta lähempien ihmissuhteiden syntymisen osalta toistakymmentä vuotta teini-ikää ja varhaista aikuisuutta olivat lähinnä olematta. Se mitä oli, olivat jo ennalta täysin yksipuolisiksi määrätyt etäihastukset. Oman homoutensa hyväksyminen on vaikeaa, jos käsitys homon arkkityypistä on aina uutta seuraa etsivä seksimaanikko, joka elää jatkuvaa riskiä saada sukupuolitauti.

Maailma on mennyt eteenpäin ja kuva monipuolistunut. Silti vastaavanlaiset itsehyväksyntää haittaavat mielikuvat ja stereotypiat elävät yhä, eikä "tavisten" huomiotta jättäminen ainakaan paranna tilannetta sellaiseksi luettavien kohdalla. Kyse on tietysti lähinnä mielikuvista ja stereotypioista, mutta itseään vielä etsivälle nuorelle tällaisilla asioilla on arvaamattoman suuri merkitys.

Nuoruuden ihastuksiin liittyvän vastakaiun puuttuminen ja ylipäänsä uskalluksen puute edes viestittää ihastumista varjostivat intiimimpien ihmissuhteiden yrittämistä pitkään: esimerkiksi mielenkiinnon esittäminen tuntui vielä muiden solmujen auettuakin häpeälliseltä. Omat nuoruuden ihastumiset oli käsitelty ajattelemalla sen olevan jollain tavalla sopimatonta. Allekirjoittanut pureksi oman homoutensa valmiiksi reilusti täysi-ikäisenä ja jo tiukasti työelämässä olevana.

Tavikset tarvitsevat neutraaleja samastumiskohteita

Moniko vastaava tarina on jäänyt ajallaan kokonaan pureksimatta, ja johtanut paremman puutteessa avioliittoon sekä perheen perustamiseen? Ehkä vuosien päästä lopputuloksena on useammankin ihmisen asuman korttitalon hajottava myöhäinen herääminen? Entä paljonko suoranaisen "ojan pohjalle" joutumisen taustalla on sitä, ettei ole tunnistanut tai hyväksynyt omaa seksuaalista suuntautuneisuuttaan? Kuinka usein tarina jää yhä pureksimatta ajallaan?

Stereotypiat voivat johtaa samastumiskokemuksen jäämiseen vaillinaiseksi. Kun nuori huomaa viehtyvänsä romanttisessa ja eroottisessa mielessä samaa sukupuolta olevasta henkilöstä, eikä koe luonnostaan halua tällaiseen asiaan kuuluviksi olettamiinsa tietynlaisiin "normista" tapahtuviin irtiottoihin ja rooleihin, on riskinä tie itsesyrjintään.

Itseään ymmärtääkseen muutama vuosikymmen sitten teini-ikäänsä eläneen homon tai lesbon oli yritettävä perehtyä aika vaikeaselkoiseen kirjallisuuteen - jos ylipäänsä tajusi tällaisista asioista olevan kirjoja.

Tämän päivän nuorella on asiat paremmin: hyväksyntä on lisääntynyt, asioista puhutaan asiallisesti ja oikeaa tietoa on tarjolla paljon - kunhan siitä vain saa kiinni. Lisäksi melko neutraaleja samastumismahdollisuuksia ovat tarjonneet eräät television viihdeohjelmat sekä vaikkapa urheilumaailman kaapista tulleet.

Silti ei ole itsestään selvää tulla sinuksi seksuaalisen suuntautuneisuutensa kanssa - varsinkin, jos tarjolla olevien keinojen kärjessä esitetään irtiottoa "normista". Järjestöjen valistusmateriaalissa tarjottu kuvasto ruokkii ajatusta tällaisen irtioton suoranaisesta välttämättömyydestä. Olisi hyvä miettiä, miten tukea nuoria ja miksei vanhempiakin moninaisuus tässäkin suhteessa huomioon ottaen.

54 kommenttia

Jos ei halua olla homon oloinen, on parempi pysyäkin kaapissa.
Mitä tuo nyt sitten tarkoittaa? Homo voi käsittääkseni olla varsin monen oloinen.

Hyvä kirjoitus, kiitos tuosta. Muistan kyllä 90-luvulta omasta nuoruudesta sen kuinka homo oli sellainen mieshenkilö joka asui Helsingin ydinkeskustassa, työskenteli joko tyylin parissa tai sitten se oli jossain hienossa toimistossa hienossa puvussa ja oli arvostetussa virassa. Suhteena oli joko hyvin pitkäaikainen vakiintunut suhde mieskumppaninsa kanssa tai sitten vaihtoehtoisesti joko baarista tai deittisysteemeistä peräisin olevia lyhyitä juttuja. Mun mielikuvissa siltä ajalta ekstra-flamboyantit tai super-machot miehet olivat sinänsä aika marginaalia tai jopa fiktiivisiä (no, kyllä niitä on, olen sittemmin huomannut), joten omakuvan suhteen se ei tuottanut ongelmia (en ole kumpikaan noista, jotain siitä väliltä). Sen sijaan se mitä odotti homoelämänsä olevan pohjautuen noihin mielikuviin jätti väliin sen, että mielikuvissa homo ei ollut sellainen mies joka työskentelee vaikka jätehuollon parissa tai täyttää marketin hyllyjä. En usko, että omat mielikuvat nuoruudessa tulivat ihan tyhjästä, mutta sanotaan nyt niin että tavallaan se oli yllätys kuinka tavallinen ja oikeastaan tylsä musta tuli siihen nähden että mielikuvat olivat tuollaisia. Ei se nyt niin kamalaa ole olla tylsä (heh, "it gets better"), mutta mun elämästä ei saisi hyvää realitysarjaa.